50 kiekkoa torjunut Naisleijonien sankari kääntää katseensa pettymyksestä pronssiin

Sanni Ahola pelasi erinomaisen ottelun Suomen maalilla USA:ta vastaan.

Naisleijonat

50 kiekkoa torjunut Naisleijonien sankari kääntää katseensa pettymyksestä pronssiin

Naisleijonien unelma MM-loppuottelusta kaatui välierissä USA:ta vastaan, mutta maalivahti Sanni Aholasta homma ei jäänyt kiinni.

Mari Salmela
TEKSTI Mari Salmela
JULKAISTU 14.4.2024 | KUVAT Heikki Löfman / Jääkiekkoliitto

Suomen jääkiekon Naisleijonat koki karmaisevan 0–5-tappion MM-kisojen välierässä Yhdysvaltoja vastaan lauantai-iltana.

Puolustaja Sanni Rantala valittiin ottelun jälkeen Suomen parhaaksi pelaajaksi, mutta joukkueen toinen Sanni, Sanni Ahola,  teki Suomen maalilla myös aivan jättimäisen työn. Ahola torjui ottelussa huikeat 50 kiekkoa ja laittoi sillä torjuntaennätyksensä uusiksi.

”Tiedossa oli, että eteen tulee todella kova vastustaja ja paljon oli hommia tiedossa. Vähän ehkä odotin, että omat olisivat saaneet trafiikkia myös sinne vastustajan maalin eteen, mutta nyt tämä meni näin”, Ahola totesi ottelun jälkeen.

23-vuotias Ahola pelaa Yhdysvalloissa yliopistokiekkoa St. Cloud State Universityn maalilla. Yliopistokausi oli upea. Hän pelasi muun muassa viisi nollapeliä ja torjui 16 ottelussa prosentilla 94,1. Sarjan valmentajat valitsivat hänet kauden päättyessä mukaan myös All WCHA First Team -joukkueeseen.

Nyt Ahola on ottanut haltuunsa Naisleijonien ykköstorjujan vastuun. Viidessä MM-ottelussa hän on pysäytellyt kiekkoja yli 90,9 prosentin varmuudella.

”Turnaukseni on ollut nousujohteinen. Oma peli on parantunut peli peliltä ja olen nauttinut ihan jokaisesta hetkestä, jotka olen saanut joukkueen maalilla pelata. Ei näitä maajoukkuetilaisuuksia kumminkaan niin usein eteen tule.”

Suomen päävalmentaja Juuso Toivola analysoi Yhdysvallat-ottelun jälkeen, että vastustajan luisteluvauhti oli murhaava. Kammotappiosta huolimatta Suomi pelaa vielä mitalista. Lauantai-iltana vastaan asettuu MM-pronssipelissä piirun rauhallisempaa vauhtia kurvaava Tshekki, joka hävisi oman välieränsä Kanadalle maalein 0–4.

Suomi on jäänyt ilman mitalia kolmissa viimeisissä kisoissa. Ahola taistelee sunnuntaina ensimmäisestä aikuisten arvokisamitalistaan. Se riittää motivaatioksi luottovahdille.

”Ei tässä tarvitse mitään ekstramotivoitumista miettiä. Mitalia täältä on lähdetty hakemaan ja se on meille ottelussa isoin motivaattori”, 50 kiekkoa välierissä torjunut Ahola sanoo.