Mikko Manner ja Ari-Pekka Selin toimivat valmentajina tämän kevään MM-kisoissa Leijonien päävalmentajan Jukka Jalosen johtamassa valmennustiimissä.

Manner ja Selin ovat hyviä valmentajia, kokeneita. Osaavat pelin, tuntevat sen nyanssit. Tuntevat pelaajia, Suomi-kiekkoa. Mutta.

He ovat jääkylmiä.

Manner nousi kaudella 2017–18 Oulun Kärppien päävalmentajaksi ja voitti Suomen mestaruuden. Päättynyt Liiga-kausi oli viimeinen Kärpissä. Kärpät pelasi heikon kauden, joutui säälipudotuspeleihin ja putosi puolivälierissä HIFK:n ollessa 3–0 parempi. 

Manner ruoski medialle itseään tämän tästä jopa ylitsevuotavasti. 

Selin valmensi toista kauttaan Porin Ässissä. Vuosi sitten runkosarjasijoitus oli yhdeksäs. Ässät olisi selvinnyt pudotuspeleihin. Päättyneellä kaudella Selinin Ässät oli 12. eikä selvinnyt pudotuspeleihin. Kausi oli aneeminen.

Kuumasta kylmään

Päävalmentaja kantaa lopulta vastuun joukkueesta ja sen tuloksista. Työ on repivää, etenkin epäonnistumisten hetkellä. Mieli käy läpi lukuisia kysymyksiä. Miksi? Mitä tein huonosti? Mieli prosessoi, analysoi, rakentaa johtopäätöksiä.

Ja nyt Leijonien penkin takana on kaksi tällaista valmentajaa.

Ei valmentajan mieli epäonnistumisen jälkeen MM-kisoissa varmastikaan tarkoituksella eikä välttämättä edes tietoisesti harhaile päättyneen Liiga-kauden prosessissa. Mutta syvällä sisällä, alitajunnassa, se repii ja riistää.

Sen pitääkin repiä sisintä. Koska jos niin ei tapahtuisi, valmentaja voisi saman tien katsoa peiliin ja kysyä muutaman kysymyksen siitä, onko valmentamista kohtaan palavaa intohimoa.

Ja jos valmentajalta kysyy asiasta, hän vastaa, että ei tietenkään vaikuta. Eikä varmastikaan vaikuta, päällisin puolin. Fokus on 100-prosenttisesti Leijonissa. Näin valmentaja ajattelee. Mutta kyse on siitä implisiittisestä valmentajan ajatusmaailmasta, johon hän ei suoraan pysty itse vaikuttamaan ja jota hän ei välttämättä edes tiedosta.

Tilanteessa on melko iso ero kevään 2019 MM-kisoihin. Silloin Jalosen vierellä olivat Antti Pennanen ja Mikko Manner. Pennanen oli vasta voittanut Suomen mestaruuden HPK:ssa. Mannerin Kärpät jäi finaalissa jalkoihin.

Pennanen oli kuumin valmentajanimi koko valtakunnassa, eikä Manner kauaksi jäänyt. Vaikka Manner jäi finaalissa jalkoihin, hän oli voittanut Suomen mestaruuden vuosi aiemmin. Suunta oli ylöspäin. Molemmista puhuttiin hyvin potentiaalisena Leijonien tulevana päävalmentajana.

Puheet Mannerista tulevana Leijonien päävalmentajana ovat vähitellen hiipuneet. Seliniä lienee turha nostaa edes tässä yhteydessä esiin, koska hän ei näissä spekulaatiossa ole ollut mukana.

Valmennus henkilöityy usein nimenomaan päävalmentajaan ja niin sen kuuluukin, mutta tärkeää on kokonaisuus ja se, mitä koko valmennustiimi huokuu ja miten se asioita pelaajille välittää. Siinä on eroa, minkälaista energiaa ja itseluottamusta tuo valmentaja, joka on vasta voittanut ja joka on menossa kovaa eteenpäin verrattuna valmentajaan, jonka joukkue on pelannut heikon kauden ja jonka käyrä on alaspäin.

Kaksi vuotta sitten tässäkin suhteessa olivat palaset hämmentävällä tavalla paikallaan. Ei se tietenkään yksinään tuonut Leijonille maailmanmestaruutta mutta oli osa sitä sensaatioksi kohonnutta kokonaisuutta.

Nyt eittämättä kysymys herää, minkälainen on Mannerin ja Selinin tuoma draivi Leijoniin? Onko sellaista?

Lue ja katso myös: ElmoTV:n asiantuntija Timo Lehkonen avaa, millainen valmentaja Jukka Jalonen on.