Joensuun Maila oli yksi viime kauden pettymyksistä. Joensuu oli voittanut kaksi edellistä Suomen mestaruutta ja se selvitti runkosarjan kahdella tappiolla, mutta syksyn ratkaisupeleissä se oli hampaaton. Kouvola löi sen ulos loppuottelusta ja lopulta JoMa jäi ilman mitalia, kun Vimpeli voitti JoMan pronssiottelussa Mehtimäellä.

Joensuuta rokotetiin viime vuonna myös siirtomarkkinoilla. Lukkari Juha Puhtimäki, Simo Vainikainen ja Lauri Kivinen siirtyivät kaikki Manse PP:n kohumiehistöön, ja Simo Rahunen Pattijoelle. Puhtimäen ja Kivisen lähdöstä tiedettiin jo kauden aikana, mutta Vainikaisen kanssa uusi seurajohto sössi sopimusneuvotteluissa.

Joukkueessa tapahtunut liikehdintä vaikutti jo JoMan viime kauteen. Yhtenäisyys ei ollut paras mahdollinen, kun osa pelaajista tiesi lähtevänsä seurasta. Myös pelinjohtaja Mikko Korhonen joutuu katsomaan peiliin. Korhonen teki monessa asiassa erinomaista työtä, mutta syksyn ratkaisupeleissä hänkin oli samalla tavalla hampaaton kuin suurin osa joukkueesta.

Joukkueen rakentamisen kanssa oli ja on ollut tänäkin talvena ongelmia. Alkuperäisen suunnitelman mukaan JoMa olisi nuorentanut myös lukkariosastoaan, kunnes Joensuussa havahduttiin, että suunnitelmia on tarkistettava. Kun Ville Väliaho jäi Sotkamossa Aapo Komulaisen jyräämäksi, JoMa käytti tilaisuutta hyväkseen.

Väliahon lisäksi toinen Joensuun hankinta oli viime kauden lyöjätilaston kakkonen, 72 juoksua lyönyt Patrik Wahlsten Koskenkorvalta. Samalla Joensuu siirtyi sille tuttuun kahden huippujokerin malliin.

JoMalla oli haavissaan kolmaskin hankita, Sotkamon Jymyssä komean uran tehnyt etumies Markus Tuikka. Hän kuitenkin vetäytyi yllättäen pelikentiltä alkutalvesta.

Muutokset eivät niinkään heikentäneet Joensuuta, mutta materiaali on kapeampi kuin viime vuonna, jolloin ulkopelipaikoille useita vaihtoehtoja. Nyt miehistön leveyttä täydentävät lähinnä omat juniorit.

Edelleen yksi suosikeista

Joensuu lähtee edelleen sarjaan yhtenä suursuosikeista. Varsinkin runkosarjassa Joensuu tulee väistämättä olemaan kova, mutta syksyn ratkaisupelit ovat asia erikseen. Pohjois-Karjalassa pyöritellään suussa jo nyt sellaista herkkupalaa, että Joensuu kohtaisi puolivälierissä Kiteen. Siinä sitä olisikin puhuttavaa ennen pelejä ja vielä vuosikausiksi sen jälkeen, mutta ei mennä asioiden edelle.

Joensuu on tunnettu ennen muuta kovana ulkopelijoukkueena – ja kova se on edelleenkin.

Vaikka Ville Väliaho joutui lähtemään Sotkamosta, hän on yksi sarjan parhaista lukkareista. Väliaho on taktinen ja röyhkeä lukkari, jolla on inhottava syöttö. Sotkamossa Väliahon ongelmana oli lyhyiden hakeminen ja kiinniotot, mutta niitä asioita on talvella hiottu – ja harjoituspelien perusteella hyvin tuloksia. Viime kesän katkerat tapahtumat takaavat sen, ettei Väliahoa ole tarvinnut motivoida harjoittelussa ja tähän kauteen valmistuessa. Nuorella miehellä on paljon näytettävää ja hänellä on kaikki edellytykset myös näyttää.

Joensuun etukenttä on rautaa. Iiro Kuosa on Superin paras etumies ja vaihtotilanteissa toisena etukenttäpelaajana pelaava Henri Litmanen on myös takuuvarmaa tekoa. Monet etumiehet ylipelaavat etumiehen roolissa ja haistelevat lyöntejä turhankin rohkeasti. Litmasella ei sitä vikaa ole.

Linja on myös mielenkiintoinen. Konsta Kettunen on linjan johtava pelaaja etulukijana ja takatilanteiden syvimmän pussin pelaajana. Toinen peruskivi on Mikko Kemppainen, joka on Superin paras kulmapelaaja. Nuori Kasperi Hämäläinen pelaa toista kulmaa ja menee takatilanteissa vaativalle kakkosvahdin tontille.

Takalukijaksi kaavailtiin alun perin Antti Hartikaista, mutta nyt Hartikainen on muurattu vaihtajajokeriksi ja takalukijan paikan ottaa Samuel Tirkkonen.

Takatilanteissa kolmospolttajaksi juoksee Henri Litmanen. Häntä on pommitettu viime vuosina rankasti, mutta Litmanen on kestänyt pommituksen ja hänestä on kehittynyt varma ulkopelaaja.

Erkka Gröhn ja Antti Hartikainen ovat vaihtoehtoja linjaan ja saattavat hyvinkin pelata kesän aikana ainakin yksittäisiä otteluita.

Takana Joensuussa on tehty pieni säätöliike, sillä viime kaudella kolmoskopparina pelannut Topi Hurskainen on siirretty varmistavaksi koppariksi ja Konsta Piirosesta tulee hakeva koppari.

Sisäpeliä muokattu

Myös sisäpelijärjestys on muokattu hieman uuteen uskoon.

Konsta Piironen on huippunopea kärkimies, mutta hänellä on kovat paineet mennä kentällä, sillä Joensuulla ei ole etenijäjokeria.

Viime kaudella viitosena pelannut Konsta Kettunen on reivattu kakkoseksi ja Topi Hurskainen siirretty kakkosesta kolmoseksi. Siirroista on toki oma logiikkansa, mutta haasteena on, onko Kettunen varmempi ykkösvaihdon purkaja kuin Hurskainen. Toki Kettunen on entisenä kärkenä myös erinomainen etenijä, joten jos Piironen ei pääse kentälle, Kettunen on varmistamassa hänen selustassaan.

JoMan kärjen voimaa vahvistaa Antti Hartikainen, joka on edelleen Superin parhaista kakkosvaihdon purkajista. Hän on erinomainen pohjakortti tekemään tilanteen, jos kentällä on kolmen ensimmäisen lyöjän jälkeen vain yksi tai kaksi etenijää.

Nelosena pelaavaa Henri Litmasta voidaan käyttää kotiuttajana ja jopa ajolähdön ensimmäisenä purkajana. Hänen on pelattava kuitenkin järkevästi, sillä tilanteen on pakko jatkua.

Jokeriosasto on JoMan sisäpelin vahvin ase. Vaihtajajokeri Antti Hartikaisen lisäksi jokeripaidassa on kaksi äärimmäisen huippukategorian kotiuttajaa, Aleksi Rautiainen ja Patrik Wahlsten.

On mielenkiintoista nähdä, miten sotkamolaistaustainen Mikko Korhonen käyttää kaksikkoa. Wahlstenilla on hurjat tilastot, mutta sotkamolaisessa ajattelussa korostuu se, ettei ajolähdössä tyhjennetä kenttää. Wahlsten ei ole perinteinen kumurajokeri, vaan hänen vahvuutensa perustuu kovaan lyöntiin. Kovissa painuvissa lyönneissä on riskinä, että ne tarttuvat ulkokentän rukkaseen ja pahimmassa tapauksessa kenttä tyhjenee. Koskenkorvalla niin saattoi tehdä, mutta Joensuussa ei. Wahlstenin on tässä asiassa opittava talon tavoille, sillä Rautiainen ei kenttiä tyhjentele.

Joensuu saa myös hyvän kakkoskärjen Mikko Kemppaisen, Samuel Tirkkosen ja Kasperi Hämäläisen varaan.

Pelinjohtaja Mikko Korhonen sai viime syksynä osakseen kritiikkiä siitä, ettei hän kyennyt johtamaan JoMaa runkosarjan piikkipaikalta edes mitaleille. Kritiikkiin oli toki aihetta, mutta kokonaisuudessaan Korhonen on edelleen Suomen paras päävalmentaja-pelinjohtaja, kun mukaan lasketaan kaikki se, mistä päävalmentaja vastaavat.

Korhosella on entisenä Sotkamon pelaajana ja pelinjohtajana erinomainen tausta. Hän tuntee nykypesäpallon läpikotaisin. Sen lisäksi Korhosella on koulutuksensa ja taustansa puolesta erinomaiset valmiudet valmentaa ja kehittää pelaajia ja joukkuetta. Hänellä on tarvittavat lajitaidot ja lajitiedot, ja hän ymmärtää, millainen fyysinen harjoittelu sopii ja kehittää juuri pesäpalloilijoita.

Myös johtajaominaisuuksiltaan Korhonen edustaa nykyaikaa. Hän on vaativa ja ammattimainen, mutta kunnioittaa kuitenkin valmennustiiminsä ja pelaajien mielipiteitä. Esimerkiksi Ville Väliaholle on tehnyt hyvää, että hän on päässyt Kainuun työleiriltä Korhosen valmennukseen.

Kolmen kärjessä

Joensuun kaudessa on muutamia kysymysmerkkejä. Materiaali on kapea, eikä se kestä avainpelaajien loukkaantumisia – mutta joukkueen potentiaali on kiistaton. Tässä kohtaa on turha mennä jakamaan vielä mitaleita, mutta runkosarjassa Joensuu taistelee Vimpelin ja Tampereen kanssa kolmesta kärkiruudusta.

Ja mikä merkittävää: Joensuu on viimeinkin pääsemässä sellaiseen tekemisen malliin, johon se on tähdännyt. Mehtimäellä on huippumoderni uusi stadion, seuran organisaatio ja myynti- ja markkinointikoneisto on viritetty huippumoodiin ja JoMan oma juniorimylly tahkoaa huippuluokan nuoria pelaajia joukkueeseen.

Monet ovat ihmetelleet puheita, että Joensuu halusikin päästä eroon Juha Niemen, Tuomas Jussilan ja Juha Puhtimäen kaltaisista kalliista ostomiehistä. Ajattelutavan takana oli kuitenkin selkeä logiikka nuorentaa ja halventaa joukkuetta – ja antaa omille kasvateille mahdollisuus loistaa.

Nyt logiikka on näyttänyt kasvonsa. Ja näyttää jatkossakin vieläkin vahvemmin.