Te muistatte miehen, sen valtoimenaan itkevän saksalaismaalivahdin, joka rukoilee televisiokuvissa Liverpoolin kannattajilta anteeksiantoa.

Loris Karius oli päässyt sellaiselle unelmien teatterille, josta suurin osa maailman jalkapalloilijoista ei voi edes uneksia. Kariukselle uni oli muuttunut todeksi ja hän oli päässyt vartioimaan Liverpoolin maalia kevään 2018 Mestarien liigan finaalissa suurta ja mahtavaa Real Madridia vastaa. 24-vuotiaana.

Kariuksen unelle kävi, kuten unille usein käy.

Se muuttui järkyttäväksi painajaiseksi. Real Madrid iski sinä iltana kolme kertaa pallon Liverpoolin verkkoon. Ensimmäinen maali syntyi, kun Karius heitti pallon suoraan Karim Benzeman jalkoihin. Ja kolmas, kun hän päästi Gareth Balen keskelle maalia suuntautuneen laukauksen 40 metristä käsiensä välistä maaliin.

Valioliigan viikonloput kertoimet nyt jo pöydällä. Siitä vain puntaroimaan!

Niiden maalien jälkeen mikään ei auttanut. Ei se, että Karius pyysi anteeksi, ei se, että Kariuksen todettiin saaneen ottelun aikana aivotärähdyksen – todennäköisesti aina rehdin urheilijapojan, Sergio Ramosin, kyynärpäästä – ja että tämä aivotärähdys selitti Jürgen Kloppin mukaan 100-prosenttisen varmasti sen, miksi hänen saksalaissoturinsa olisi tehnyt kaksi niin hirvittävää virhettä.

***

Sympatiasta on sanottu, että se lämmittää, mutta sillä ei laskuja makseta. Karius sai osakseen paljon sympatiaa ja ymmärrystä, mutta se ei häntä auttanut.

Kariuksen ongelmana eivät olleet laskut, vaan maine. Kun se oli kerran mennyt, se oli mennyt ikuisiksi ajoiksi. Hänet muistettaisiin aina noista kahdesta Mestarien liigan finaalin ratkaisseesta virheestä – ja hän kantaisi niiden taakkaa lopun elämäänsä.

Maineen lisäksi Kariukselta meni luottamus. Jürgen Klopp puhui ymmärtäväisiä sanoja Mestarien liigan finaalin jälkeen, mutta todellisuudessa ne olivat muistosanoja. Karius ei kuollut, hänet vain haudattiin elävältä Liverpoolissa.

Karius ei ole pelannut kevään 2018 painajaisensa jälkeen yhtään ottelua Liverpoolin edustusmiehistöstä. Hän on toki edelleen kirjoilla Liverpoolissa, mutta jono hänen edessään on niin pitkä, ettei Karius pelaa enää koskaan yhtään ottelua Liverpoolissa.

Kariuksen tarina on ollut muutenkin ohdakkeinen kevään 2018 jälkeen. Hän sai kesällä 2018 kahden vuoden lainasiirron turkkilaiseen Beşiktaşiin, jossa hän pelasi useita erinomaisia otteluita. Ongelmana oli vain se, että Beşiktaş ei pystynyt maksamaan kaikkia palkkoja Kariukselle. Niinpä hän palasi keväällä 2020 takaisen sen saman jonon päähän, josta hän oli puolitoista vuotta aiemmin lähtenyt.

Viime kaudella Karius sai uuden lainasiirron – tällä kertaa kotimaahansa Saksaan. Lainapesti Union Berlinissä oli kuitenkin pettymys, osin loukkaantumisen vuoksi. Neljä Bundesliigan ottelua, tavarat kassiin ja takaisin taas sinne samaan jonoon.

***

Nyt Karius on jälleen otsikoissa. Syynä on The Athleticin uutinen, jonka mukaan Karius olisi torjunut kesällä kahteen otteeseen siirron Sveitsin ykkösseuraan, FC Baseliin, koska hän ei päässyt yhteisymmärrykseen palkasta. Ensin kysymys oli pysyvästä siirrosta, sitten lainasiirrosta, mutta Karius vastasi molemmilla kerroilla ”ei”, koska hän ei halunnut pudottaa palkkaansa niin paljoa, mitä hän olisi siirtojen toteutuessa joutunut pudottamaan.

Ymmärrettävä ratkaisu – siinä mielessä, että ihmisellä on oikeus päättää, millä palkalla hän suostuu mitäkin työtä tekemään.

Kariuksen tapauksessa kysymys on kuitenkin astetta monivivahteisempi. Kun hän siirtyi lainalle Beşiktaşiin, Liverpool jatkoi hänen viisivuotista sopimustaan vuodella. Näin ollen Kariuksen sopimus Liverpoolin kanssa on voimassa vielä ensi kesäkuun loppuun.

Tämä tarkoittaa sitä, että Kariukselle on hyvä vertailukohta Baselin tarjoukselle – Liverpoolin maksama palkka. Karius tienaa Liverpoolissa viikossa 70 000 euroa.  Se tarkoittaa vuodessa pyöreästi 3,6 miljoonaa euroa. Baselin tarjouksen suuruutta ei tiedetä – eikä sitä, olisiko Liverpool ollut valmis maksamaan osan Kariusen palkasta, kuten tällaisissa tapauksessa yleensä tehdään –, mutta kysymys olisi ollut joka tapauksessa merkittävästi pienemmästä palkasta.

***

Siksi kysymys kuuluu, missä kulkee se raja, jossa pelaajan kannattaa pelaamisen sijasta mieluummin istua ja ottaa rahat jonottamisesta jonossa, joka ei liiku mihinkään?

Yhden tai kahden kymppitonnin heitto tuntuu pieneltä, mutta se pitää ensin kertoa 43 viikolla – eli niillä viikoilla, jotka Kariuksen 70 000 sopimus Liverpoolissa oli vielä voimassa Sveitsin siirtoikkunan umpeuduttua elokuun lopussa.

Kymppitonni vähemmän viikossa tarkoittaisi 430 000 euroa, mutta kysymys olisi todennäköisesti ollut jopa 50 000 euroa pienemmästä viikkopalkasta, jos Liverpool ei olisi maksanut osaa Kariuksen palkasta. Se olisi tarkoittanut Kariukselle toisinpäin kääntäen yli kahden miljoonan euron ”maksamista” siitä, että hän olisi pelannut tällä kaudella Baselissa.

En syytä Kariusta kunnianhimon puutteesta tai siitä, että istumalla yhden kauden hän saattaa hautautua entistä syvemmälle maalivahtien hautausmaalle. Karius on joka tapauksessa merkitty mies ja harva seura uskaltaa oikeasti katsoa hänen ikimuistoisten kyyneltensä taakse ja arvioida, miten hyvä maalivahti hän oikeasti on.

Toivotaan, että Karius teki oikean ratkaisun ja hän löytää jostain itselleen seuran. Sen hän olisi ansainnut, sillä kaksi päästettyä maalia Mestarien liigassa ovat kyllä suuria maalia, mutta eivät mitään rikoksia. Eivät edes Liverpoolia kohtaan.

Mika Aaltonen voi sanoa, että yksi 90-minuuttinen avasi hänelle portin unelmaan. Loris Kariuksella yksi 90-minuuttinen tuhosi sen unelman.