Manchester United on aloittanut kauden ailahtelevasti. Ole Gunnar Solskjærin miehistö on voittanut Valioliigassa neljä ottelua ja pelannut yhden tasapelin. Mestarien liigassa se hävisi nolosti vieraissa Young Boysille.

Otteet ovat ajoittain olleet lupaavia. Newcastle United kaatui Cristiano Ronaldon paluuottelussa ylivoimaisella tavalla 4-1. Mutta, alkukauden seassa on ollut paljon heikompiakin esityksiä. Wolverhampton loi 1,8 maalin verran odotusarvoja, mutta ManU voitti Mason Greenwoodin lopun maalilla. West Ham-ottelu käännettiin dramaattisten vaiheiden jälkeen voitoksi – peliesitys ei säväyttänyt ja maaliodotteetkin olivat tasaiset.

Nyt, kun Valioliigaa on pelattu viisi kierrosta, näyttää Solskjærin ManU juuri siltä, miltä on ounasteltukin.

Pelaajamateriaali riittäisi taistelemaan Valioliigan sekä Mestarien liigan pokaaleista, mutta tämä joukkue ei tällaisella prosessilla ole lähelläkään niiden voittamista. Valioliigan parhaat joukkueet ovat pelillisesti olleet Manchester City, Liverpool ja Chelsea. Manchester United tulee aika pitkänkin matkan päässä takana, vaikka Solskjær on saanut rutkasti aikaa rakentaa omaa juttuaan.

Vaarallinen vastaiskuissa

Manchester United on vaarallinen joukkue, kun se saa tietynlaisen aseman riistonsa jälkeen. Jos joukkue löytää ensimmäisten syöttöjen aikana Bruno Fernandesin kymppialueelta tai Paul Pogban sisäkaistalta, joukkueen vastaiskut ovat vaarallisia. Silloin se tekee tuhojaan.

ManU:lla on nopeita laitureita, jotka osaavat juosta. Bruno Fernandes ja Paul Pogba ovat mestareita käynnistämään hyökkäyksiä syöttämällä puolipitkiä tai pitkiä leivoksia nopeiden laitureiden juoksulinjoille. He osaavat myös kuljettaa palloa kovaa ja viedä palloa hyökkäysalueelle. Jos vastustaja ei ennätä organisoitua puolustusmuotoonsa, voi ManU tuhota vastustajansa.

ManU:n menestysmahdollisuudet lepäävät sen varassa, kuinka monta avoimen kentän aaltohyökkäystä se saa positiivisten transitioidensa jälkeen.

Tämä vahvuus on kuitenkin laiha lohtu, sillä jopa Young Boysin tasoiset joukkueet osaavat manipuloida pelin virtaa niin, että tällaiset tilanteet ovat kortilla.

Vastustajat voivat pitää pallonhallintavaiheessaan esimerkiksi viittä pelaajaa 2-3-muodossa pallon alapuolella puolustusvalmiudessa. Jos nuo viisi pelaajaa esimerkiksi merkkaavat hyökkäyksen aikaisella vartioinnilla ManU:n neljä ylintä vaarallista pelaajaa yhden varmistaessa alapuolelta, tukahtuvat ManU:n vastaiskut. Tätä strategiaa on käyttänyt esimerkiksi Pep Guardiola.

Young Boysia vastaan ManU sai käytännössä yhden ison alueen aaltohyökkäyksen ja siitä tuli maali. Young Boys prässäsi ManU:n oman alueen rajaheittoa, josta se tuli tuurilla kimmokkeiden kautta läpi. Sitten vain pallo Bruno Fernandesilla ja pallo oli muutaman sekunnin kuluttua maalissa Cristiano Ronaldon jatkosta.

Vakavia ongelmia

ManU:n puolustamisessa on vakavia ongelmia.

ManU oli viime kaudella yksi Valioliigan passiivisimmista joukkueista luomaan prässillään painetta ja saamaan sitä kautta riistoja ylimmillä sektoreilla. Nyt Solskjær on halunnut, että ManU nostaa linjojaan. Silti prässi ei käynnistä tehokkaalla tavalla.

Puolustusmuoto muovautuu usein korkean prässin aikana suorien linjojen 4-2-4-muotoon. Kärkipari Fernandes-Ronaldo sijoittuvat parina keskelle estäen vastustajan toppareiden syöttöjä keskikenttäpelaajille. Laiturit nostavat paineistamaan vastustajan toppareita, jos ne ovat sisäkaistojen laitamilla. Esimerkiksi Young Boys ratkaisi tämän prässin pelaamalla yhden sivuttaissuuntaisen syötön jälkeen helpon toppari-keskikenttäsyötön omalle pelintekoalueelleen ja sitten mentiinkin kovaa kohti ManU:n korkealla seisonutta 4-2-muotoista alakuusikkoa vastaan.

ManU:n prässistä puuttuu liikkumisen intensiteetti sekä automaattinen mekanismi. Siksi esimerkiksi keskikentän pohjapelaajat eivät tiedä, milloin pompata puolustamaan eteenpäin. Siksi pelaajilla on esimerkiksi ongelmia tunnistaa, kuka menee kohti palloa ja kuka tukee pallollisen prässääjää. Nämä ongelmat tapahtuvat nanosekunneissa, kun muilla Valioliigan huippujoukkueilla nämä asiat ovat täysin automaation tasolle hiottuja. Ja kun usein on myös niin, että pallollista lähimmän prässääjän viereltä uupuu diagonaalinen tuki, niin välit ovat auki.

Valioliigan parhaat joukkueet murhaavat Manchester Unitedin prässin pallollisella pelaamisellaan. Siksi on odotettavissa, että ManU ajautuu puolustamaan kovimmissa peleissä aika alas. Sillä ei yksinkertaisesti riitä eväät paineistamaan vastustajaansa, jolloin se tulee tyytymään hitaasti kuollen omaan blokkimuotoonsa.

Ironista on, että blokkimuotoonsa se voi kyllä luottaa. Kun sen pelaajat hölkkäilevät passiivisina puolessa kentässä 4-2-4-blokissa, on sitä itseasiassa vaikea murtaa. Näin on aina, kun joukkueella on tarpeeksi hyvät pelaajat suhteessa sarjatasoon.

Kysymysmerkkejä

Jos prässissä on intensiteetin puutetta, niin pallonhallinnassa ManU:a vaivaavat lukuisat positionaaliset kysymysmerkit. Kun vastustaja ehtii puolustusmuotoon, ei ManU:lla ole oikein minkäänlaisia aseita murtaa sitä.

Hyvä esimerkki on vasemman laidan rakentelu, johon Solskjær on selvästi panostanut. Se on sikäli looginen päätös, että Bruno Fernandes sekä Paul Pogba ovat parhaimmillaan juuri vasemmalla sisäkaistalla pallon kanssa toimiessaan ja heitä täydentää Luke Shaw. Vasemmassa laidassa on siis potentiaalia, mutta se potentiaali ei tällä hetkellä konkretisoidu hyväksi etenemiseksi systemaattisella tavalla.

Joukkueen pelaamisessa syntyy paljon tilanteita, joissa vasemmalla topparilla on pallo, mutta hänellä ei ole käytännössä yhtään laadukasta peliä edistävää syöttövaihtoehtoa edessään. Pogba saattaa hölkätä hakemaan palloa jalasta Fernandesin sijoittuessa saman kaistan taskuun, jolloin nämä pelaajat ovat peräkkäin. Näin vastustajan yksi pelaaja pystyy puolustamaan käytännössä kolmea pelaajaa – pallollista topparia ja peräkkäin olevia Pogbaa ja Fernandesia.

Tähän kun lisää sen, että Shaw on usein nostanut ylös leveyteen Pogban tultua sisään, niin topparilla ei ole edes helppoa syöttöä sivurajatukeen auki. Shaw on usein jopa 30 metrin päässä pallollisesta topparista. Näin vasen toppari on pakotettu pelaamaan joko vaatimustasoltaan vaikea syöttö eteenpäin tai kierrättämään pallo toiselle topparille.

Jos pallo kuitenkin pelataan Shaw’lle, saattaa Shaw rullata pallon positiiviseen peliasentoon ja hakea pystysuuntaisella nostolla negatiivisessa peliasennossa olevaa Pogbaa tai Fernandesia. Yleensä tästä ei saada seinäpeliä aikaiseksi, vaan pallo kimpoaa vastustajalle tai takaisin alaspäin.

Vasemman laidan etenemisen mekanismit eivät siis ole edes perustasolla – eli lähtösijoittumisten suhteen – organisoituja.

Oikean laidan rakentelun mekanismeista ei kannata edes puhua, sillä siellä ei näy pelaajien improvisoimisestakaan kumpuavia juttuja – joita siis vasemmalla laidalla sentään pystyy havaitsemaan.

Hurjat yksilöt

Manchester Unitedin tilanne on se, että sillä on turvana hurjat yksilöt, jotka voivat milloin tahansa tilaa saadessaan ratkaista otteluta. Joukkue näyttää minun silmääni Valioliigan ylivoimaisesti heikoiten organisoidulta joukkueelta kaikissa pelin avoimissa vaiheissa.

Yksi mielenkiintoinen ja kannatteleva pelin vaihe on erikoistilannepelaaminen. Siinä ManU on oikeasti ottanut kehitysaskeleita. Oman pään erikoistilannepuolustaminen on ollut hyvää ja hyökkäyspäässä on nähty muutamia potentiaalisia variaatioita. Mistään erikoistilannepelaamisen riemuvalssista ei voida kuitenkaan puhua, sillä esimerkiksi rajaheitoissa on harvoin nähtävillä systemaattisia periaatteita tai mekanismeja.

Tämä kaikki johtanee Valioliigassa suurin piirtein neljänteen sijaan, mutta on vaikea nähdä joukkueen kykenevän haastamaan muita huikealla tavalla pelaavia megaseuroja. Toki, onni ja sattuma voivat vaikuttaa, mutta Manchester United  todellakin tarvitsee onnea ja sattumaa. Loukkaantumiset voivat sotkea kilpailijoiden kautta. ManU:n materiaali on oikeasti todella hyvä ja laajuuttakin löytyy.

Mestarien liigassa onnelle ja sattumalle  on enemmän sijaa, sillä kyse on lopulta yksittäisistä otteluista. Siinä kilpailussa Manchesterin punainen seura voi ottaa yksittäisiä hyviä tuloksia ja edetä pitkällekin.

Tosin viime vuoden europelit näyttivät, että sielläkään ei saa anteeksi pelin vakavia rakenteellisia puutteita.