Pelinjohtajien rooli on pesäpallossa mielenkiintoisessa murrosvaiheessa. Murros tiivistyy kysymykseen, onko pelinjohtaja vain pelin johtaja vai onko hän yhä voimistuvan virtauksen mukaisesti valmentajapelinjohtaja, jolla on suurempi ja kokonaisvaltaisempi vastuu joukkueen valmentamisesta ja peluuttamisesta.

Murros on vaikuttanut myös peliin. Kun aiemmin pelin sisällä esimerkiksi lyöntijärjestyksessä saatettiin tehdä tauolla suuriakin muutoksia, nyt monista asioista päätetään jo talvikauden aikana ja kesä pelataan niillä kiskoilla, jotka talvella on rakennettu.

Parhaat kertoimet kaikkeen urheiluun Expektiltä! Tästä kyytiin!

Tästä hyvä esimerkki on Sotkamon Jymy, joka on hakannut varsinkin Jani Komulaisen aikana mahdollisimman monet asiat kiveen jo talvikauden aikana, eikä niitä hevin muuteta – ellei joukkueella satu samalla tavalla repaleinen ja loukkaantumisten sotkema kausi kuin Jymyllä tällä kaudella.

Siksi myös pelinjohtajien vertaaminen suoraan toisiinsa tai heidän laittamisensa kolmeen koriin on hankalaa. Kysymys ei ole siitä, etteikö pelinjohtajia pystyisi arvottamaan sillä perusteella, miten he johtavat teknisessä mielessä peliä otteluiden aikana, mutta pelin aikana tapahtuvat ratkaisut tai ottelukohtaiset taktiset ratkaisut ovat osatekijöitä paljon suuremmassa kokonaisuudessa, johon kuuluu keskeisellä tavalla se, mitä varsinkin harjoituskaudella ja vielä kauden aikana tehdään pelien ulkopuolella.

Kovin

Iiro Haimi on tällä hetkellä Superin paras pelinjohtaja, jolla on myös keskeinen rooli Kouvolan Pallonlyöjien valmennuksessa. Haimi hallitsee molemmat kokonaisuudet erinomaisesti, mikä on ollut keskeinen tekijä KPL:n kahdella peräkkäisellä hopeakaudella Haimin alaisuudessa.

Kouvolalla ei ollut viime syksyn tilanteessa läheskään sarjan paras materiaali, mutta Haimi ja Kouvolan muu valmennusjohto tekivät talven aikana loistava työtä ja Kouvola osoittautui lukuisista loukkaantumisista huolimatta joukkueeksi, jonka mestaruus jäi hiuskarvan varaan.

Pelinjohtajana Haimi on erilainen. Hän hallitsee kyllä peruspelaamisen kaikkine vivahteineen, mutta uskaltaa myös rikkoa sitä ja yllättää ratkaisuissaan.

Kovat ja kokeneet

Matti Iivarinen johti Manse PP:n Suomen mestariksi. Mansen materiaali oli toki kova, mutta Iivarinen osoitti, että hänen kokemuksensa ja taitonsa pelinjohtajana olivat samalla tasolla. Myös Iivarisen rauhallinen johtamistyyli sopi hyvin itseohjautuvalle joukkueelle.

Iivarisen tavoin myöskään Koskenkorvan Mikko Vainionpää ei ole maailman modernein pelinjohtaja, mutta hän hallitsee pesäpallon perusasiat ja osaa erottaa oleellisen epäoleellisesta. Yksinkertainen ja suoraviivainen lyöntipeliin perustava sopi hyvin myös Koskenkorvan materiaalille.

Kovat osaajat

Tomi Niskanen on sekä pelinjohtaja että valmentaja, ja osaa johtaa kokonaisuutta. Vimpeli väläytti Niskasen alaisuudessa suurta potentiaaliaan, mutta kaudesta jäi kuitenkin lopulta pettynyt sivumaku, vaikka Vimpeli saikin pronssia. Pettymystä ei voi kuitenkaan laittaa Niskasen piikkiin.

Jani Komulainen johti vuosi sitten Sotkamon Suomen mestariksi, mikä oli kova näyttö hänen taidoistaan. Komulainen on tyypillinen sotkamolainen pelinjohtaja, joka uskoo siihen, että mitä talvella kylvää, sitä kesällä niittää.

Jukka Mäkisen valinta Imatran pelinjohtajaksi yllätti monet – mutta kauden aikana oli Mäkisen ja Imatran vuoro yllättää kaikki. Mäkinen ei tee valmentajana ja pelinjohtajana mitään mullistavia taikatemppuja, mutta hän hallitsee pesäpallon perusteet ja pystyy luomaan joukkueeseen hyvän ja rennon tekemisen ilmapiirin. Mäkisen rohkeus näkyi siinä, että IPV hyökkäsi otteluiden ja jaksojen alussa riskillä ja saattoi sotkea kovienkin vastustajien pelin hyökkäämisellä ja railakkaalla lyöntipelillä.

Nimenä kovat

Miika Rantatorikka elää edelleen vanhalla maineellaan, vaikka todellisuudessa aika on pudottanut hänet kyydistään. Hyvinkään materiaalilla pudotuspelipaikan olisi pitänyt irrota heittämällä.

Toinen kova nimi, Jussi Haapakoski, onnistui viemään Pattijoen viimeisenä joukkueena pudotuspeleihin, mutta Pattijoen materiaalista olisi voinut repiä enemmänkin irti.

Kovemmat valmentajina

Mikko Korhonen on kouluttanut itseään määrätietoisesti valmentajaksi ja pelinjohtajana hänellä on kaksi Suomen mestaruutta Sotkamossa. Tämä kausi oli kuitenkin raskas pettymys ja JoMa sai korjattua kurssinsa vasta Petri Pennasen korvattua Korhosen viuhkassa. Korhosen heikkous oli juuri pelinjohtamisessa, ainakin tällä kaudella.

Myös JymyJussien Jussi Parvi on pätevämpi valmentajana kuin pelinjohtajana. Kausi JymyJussien puikoissa oli vaatimaton.

Kovia vain kesäisin

Petri Tuuva ja Petri Pulliainen ovat klassisia esimerkkejä pelinjohtajista, jotka kukkivat vain kesällä ja heidän roolinsa talvivalmennuksessa on vähäistä. Tuuvan kausi päättyi potkuihin kauden jälkeen, eikä Pulliainenkaan saanut pelastettua Haminaa putoamisesta korvattuaan heinäkuussa potkun saaneen Juho Kaikon.

Teoriassa kovat

Viimeisen ryhmän muodostavat peliteoreetikot, joihin lukeutuvat Kempeleen Teemu Körkkö, Siiilinjärven Riku Tolonen ja Haminasta kesken kauden potkut saanut Juho Kaikko. Myöskään Kankaanpään Mika Kulmala ei ole kaukana heidän leiristään.

Siksi Körkön ja varsinkin Tolosen, Kulmalan ja Kaikon todellisesta osaamisesta saadaan parempi kuva, kun he saavat komentoonsa materiaaliltaan paremman joukkueen kuten Kaikko ensi kaudella Kiteellä. Nyt pelaaminen oli kaikilla yllätyksetöntä ja tulokset siksi juuri sen mukaisia kuin joukkueiden materiaalit – eivät huonompia mutta eivät myöskään parempia, kuten esimerkiksi Haimilla ja Mäkisellä, jotka pelasivat rohkeampaa pesäpalloa.