Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön johtaja Mika Lehtimäki joutui torstaina myrskyn silmään, kun Yleisradio kertoi Lehtimäen saaneen työnantajaltaan kirjallisen varoituksen naisiin kohdistuneesta epäasiallisesta käytöksestä. Olympiakomitea vahvisti tiedon samaisessa Micke Suopuron haastattelussa.

Olympiakomitea ei kertonut, mitä Lehtimäen epäasiallinen käytös tarkoitti käytännössä, mutta kohu oli valmis.

Ensimmäinen iso kysymys kohussa on tapaus Lehtimäki itse. Kysymys kuuluu kiertelemättä ja kaartelematta, voiko hän jatkaa nykyisessä tehtävässään?

Kun Olympiakomitean hallitus päätti maaliskuussa jatkaa Lehtimäen pestiä kahdella vuodella, sillä oli jo asia tiedossaan. Tähän myös Olympiakomitean toimitusjohtaja Mikko Salonen vetosi. Tiedettiin siis, mitä Lehtimäki oli tehnyt, mutta rikkomusta ei pidetty niin vakavana, etteikö häntä olisi voitu valita uudelleen tehtävään – jopa ilman julkista hakua.

***

Mutta jos Olympiakomitea kuvittelee, että asia on pois päiväjärjestyksestä, se erehtyy. Yleisradion torstainen uutinen käynnisti saman tien Lehtimäen lähtölaskennan ja eräs sisäpiirilähde arvioi torstain ja perjantain käänteiden perusteella, ettei Lehtimäki ole enää viikon päästä tehtävässään. Niin kovaksi paine kulisseissa on käynyt asian tultua julkisuuteen.

Länsimaisessa oikeuskäytännössä rangaistus pitää suhteuttaa aina tekoon. Siksi tässäkin tapauksessa kannattaa olla tarkkana ehdottomien kantojen kanssa, mutta jo se, että Lehtimäen tasoiselle, urheilujohtajana erittäin arvostetulle tekijälle annetaan kirjallinen varoitus, kertoo, ettei kysymys ole mistään vähäisestä asiasta. Jos kyse oli vähäisestä asiasta, Lehtimäki olisi selvinnyt siitä puhuttelulla.

Siksi on vaarallista puhua julkisuudessa samoissa lauseissa nollatoleranssista ja kirjallisesta varoituksesta. Nämä kaksi asiaa eivät sovi kovin hyvin samaan lauseeseen.

***

Toinen ihmetystä ja kritiikkiä herättänyt asia on, että Lehtimäki sai kirjallisen varoituksen jo syksyllä. Toisin sanoen Olympiakomitea ei katsonut asiaa sen arvoiseksi, että siitä olisi pitänyt kertoa julkisesti.

Palataan jälleen nollatoleranssiin. Luulisi, että tänä aikana nollatoleranssin käsitteeseen kuuluisi myös avoimuus. Toki sillä, että kysymys on työnantajan ja työntekijän välisestä asiasta, voidaan aina saivarrella, mutta Lehtimäki ei ole tavallinen työntekijä tavallisessa suomalaisessa yrityksessä.

Olympiakomitean voi rinnastaa julkihallinnolliseksi instituutioksi, joka saa valtaosan tuloistaan valtiolta – ja Lehtimäki on yksi tämän instituution näkyvimmistä kasvoista ja kuuluvimmista äänistä julkisuudessa.

Kun asia päätettiin salata, siinä tehtiin kaksi raskasta arviointivirhettä – itse salaaminen ja se, että joku tai jotkut kuvittelivat Olympiakomiteassa, että asia pysyisi siten salassa.

Ei pysynyt, eikä pysy jatkossakaan. Tapaus Lehtimäki ja sen hoito ovat selvästi rikkoneet yleistä moraalikäsitystä ja jo nyt tiedetään, että lähipäivinä medioissa asiaa käsitellään vielä useaan otteeseen.

Ja käsitellään sellaisessa valossa, että Lehtimäen kellosta kuuluu pahaenteinen tikitys. Kestämätön, joku voisi sanoa.

Olisi myös mielenkiintoista tietää, kuka tai ketkä päättivät asian salaamisesta viime syksynä. Heidänkin kätensä ovat tässä asiassa liatut.