Urheilujournalismissa on jo pitkään keskusteltu siitä, voiko urheilutoimittaja olla fani.

Asiaan pitäisi olla yksiselitteinen vastaus: ei.

Mutta yllättävän usein urheilujournalismissa nähdään esimerkkejä, joissa asia jää epäselväksi. Eikä asiaa edes varsinaisesti yritetä piilotella, se tuodaan julki omasta tahdosta.

Esimerkkejä ei tarvitse kissojen ja koirien kanssa etsiä.

Varikkotoimittaja on kyynelehtinyt suomalaisen formulakuljettajan voittoa, kaukalonlaitahaastattelija ja studioasiantuntijaroolissa ollut journalisti nyyhkytellyt Leijonien arvoturnauksen tappiota ja jopa jalkapallotoimittaja kertonut alan lehdessä, että fanittamisesta on hyötyä. Vain muutamia mainitakseen.

Tuorein esimerkki Pohjois-Amerikassa Stanley Cupin kohtalon ratkettua on herättänyt myös paljon keskustelua. Denver Postin Colorado Avalanche -toimittaja Mike Chambers julkaisi Twitterissä kuvia, jossa hän sikari suussa nostelee Stanley Cup -pokaalia ja toisessa hän kannattelee sitä yhdessä Coloradon tähtihyökkääjä Gabriel Landeskogin kanssa.

Probably the most memorable experience of my career #StanleyCup pic.twitter.com/My4OyJE8OR

— Mike Chambers (@MikeChambers) June 27, 2022

Saatesanoiksi Chambers kirjoitti julkaisunsa ja kuvaparinsa yhteyteen, että ”kenties urani unohtumattomin kokemus”.

Chambersin kuvaa on kommentoitu useissa eri toimittajayhteyksissä. Monen mielestä hänen julkaisemansa kuva söi paitsi Chambersin omaa myös urheilujournalismin uskottavuutta.

Suomessa nähtiin hieman miedompi versio, kun NHL-finaalien selostaja Antti Mäkinen julkaisi kaulailevan kuvan Coloradon ratkaisupelaaja Artturi Lehkosen kanssa.

Vaikka kuinka pitäisi kyseisiä henkilöitä ammattilaisina, tällaisessa toiminnassa lähetetään aina viesti.

Nyt se viesti oli, että journalistista sisältöä tuottavat henkilöt asemoivat itsensä urheilijoiden puolelle vaikka asema kutsuu tai sen tulisi kutsua puoleensa neutraaliutta ja objektiivisuuteen pyrkimistä.

Se jättää myös jälkimaun siitä, että juhlat kuuluisivat myös toimittajille. Aivan kuin he olisivat osa tarinaa.

Mutta he eivät ole, he ovat korkeintaan sen tarinan dokumentoijia.

#mestariteos pic.twitter.com/yNLrSkaLWU

— Antti Mäkinen (@makinenantti) June 27, 2022

***

Asetelmassa on paljon vinossa.

Edellä mainitut esimerkit kun eivät ainoastaan ole kyseenalaisia, ne häivyttävät myös journalistin tehtävän syvintä olemusta, merkitystä ja jopa etiikkaa.

Urheilujournalistin tehtävä kun ei ole olla fani.

Muuten kyse ei ole enää journalismista vaan jostain pr-toiminnan kaltaisesta. Viime kädessä kysymys on siitä asemoiko itsensä vallan vahtikoiraksi vai vallan sylikoiraksi.

Urheilujournalismin kannalta uskottavuutta voi mitata myös siinä, että kuinka usein voi nähdä toisen osaston journalistia kaulailemassa esimerkiksi politiikan tai talouden aloilla haastateltaviaan menestyksen jälkeen.

Esimerkiksi Ismo Lehkonen on asiantuntijana huippuammattilainen ja olen työskennellyt hänen kanssaan Urheilulehdessä.

Hän on kuitenkin Artturi Lehkosen isä ja juuri Stanley Cupin finaaleissa hän analysoi myös poikansa otteita. Hän kuitenkin pääsi asiantuntijana oletettavasti käsiksi myös arvokkaaseen sisäpiirin tietoon, johon monella muulla ei olisi pääsyä, mikä varmasti toi lisäarvoa.

Keskustelu siitä, oliko Lehkonen oikeassa paikassa analysoidessaan poikansa pelejä oli kuitenkin tervehdyttävä ja tärkeä. Oli aiheesta mitä mieltä hyvänsä.

Asia ei nimittäin ole pelkästään yhdentekevä. Voisiko joku kuvitella vaali-iltana, että kokoomuksen mahdollista vaalivoittoa olisi arvioimassa Petteri Orpon isä ja vaalivalvojaisia vetävä Matti Rönkä hyppäisi Orpon kaulaan vaalivoiton varmistuttua?

Tuskin voisi.

Miksi siis urheilujournalismissa, kun journalismista kuitenkin puhutaan, asia pitäisi tai saisi olla toisin?

***

Kun keskustelu journalismin pelisäännöistä alkaa, moni sanoo, että ei pitäisi olla niin tiukkapipo.

Urheiluhan kun on lopulta viihdettä, jopa leikkiä.

Faneilta saattaa tulla myös palautetta siitä, että miksi urheilutoimittaja ei voisi olla fani. Eihän urheilu ole niin vakavaa.

Se on ymmärrettävää, koska silloinhan fani voi samaistua tämänkaltaiseen toimittajaan – eli itseensä. Urheilujournalistin tehtävä on kuitenkin olla urheilujournalisti ja fanin tehtävä on olla fani. Fani voi olla pelaajien ja joukkueen tukena kannatusjoukoissa, mutta urheilujournalistin ei pitäisi missään olosuhteissa olla.

Kyse ei nimittäin ole vain kontekstista, tässä tapauksessa urheilusta – vaan journalismista.

Kyse on siitä, että noudatetaanko samoja pelisääntöjä kuin muussa journalismissa. Jos ei, jälkimmäinen sana voidaan pudottaa urheilujournalismista pois.

***

Sitä paitsi urheilu ei ole kaikilta osin vain harmitonta viihdettä.

Urheilussa kuitenkin pyörii valtavia rahoja, urheilulla tehdään politiikkaa ja urheilussa voidaan tehdä vakaviakin väärinkäytöksiä.

Urheilua tulee seurata. Sitä tulee valvoa ja tulee myös ymmärtää, että kritiikki ei ole synonyymi negatiivisuudelle.

Ja vaikka se on vain pieni laatikko suuressa journalismin käsittelemistä aiheista, urheilujournalismin parissa toimivien ei tulisi ainakaan itse alkaa ehdoin tahdoin hämärtää rajoja.

Koska journalistin etiikan hämärtäminen ei ole vähäpätöinen asia.

Kenties koskaan journalismin historiassa ei ole ollut näin tärkeää erottaa aitoa ja luotettavaa journalistista sisältöä.

Kansalais”journalismin”, valemedioiden ja sosiaalisen median trollien aikakaudella se on kriittisen tärkeää. Jokainen voi jo nähdä, että ihmisillä on vaikeuksia erottaa faktoja valetiedosta.

Kyseessä on yhteiskunnallisesti selkeä ongelma.

Siksi journalistien ei tulisi rapauttaa omaa uskottavuuttaan, sillä sitä yritetään koetella jo joka puolelta muutenkin.

***

Journalismin kipukohdista ei kuitenkaan tulisi vaieta. Urheilujournalistien tulisi myös puhua niistä.

Ei voi olla niin, että urheilutoimittajilla on oikeus kritisoida kaikkea mikä liikkuu, ja alan toimijat ovat itse niin herkkiä, että emme voisi sietää yhtään kritiikkiä toimistamme?

Koska mikä on lopulta pahinta, mitä siitä voi seurata? Hetkittäinen epämiellyttävä tunne?

Sen sijaan keskustelu voi pitää kaikkia alan toimijoita terävänä miten tulisi toimia tilanteissa, jossa on houkutus ottaa askel sivuun.

Journalismissa kyseenalaisilla asioilla pitää mielestäni olla väliä. Siksi kirjoitan tämän tekstin.

Sillä siinä kohtaa, kun millään ei ole enää mitään väliä journalismissa, uskallan väittää, että silloin maailma on paljon turvattomampi paikka elää.

Siitä on maailmalla nähty jo riittävästi esimerkkejä.