Diego Costalla on titteli, jota ei anneta ilman ansioita kenellekään: 33-vuotiasta hyökkääjää pidetään maailman vihatuimpana jalkapalloilijana.

Syy Costan harvinaislaatuiseen suosioon on yksinkertainen. Sympaattisen näköinen ihmissusi on ollut pikkupojasta lähtien kentällä taistelija, jonka kaikkea tekemistä on ohjannut vain yksi asia – voittaminen. Kaikki muut asiat ja arvot voittamisen rinnalla ovat olleet pelkkää sirkkojen surinaa.

Monet jalkapalloromantikot ja monet vastustajat ovat kritisoineet Costaa siitä, että häneltä puuttuvat urheilussa ja jalkapallossa noudatettavat eettisyyden jalot periaatteet.

Niin puuttuvat, mutta se ei ole koskaan Costaa häirinnyt. Hän on ollut tulisieluinen luonne syntymästään lähtien. Costan isä ja hänen isoveljensä Jair yrittivät karsia Costasta tämän raivohullua puolta, mutta turhaan.

Ehkä velikään ei ollut paras mahdollinen mentori pikkuveljelleen, sillä juniorijoukkueissa heitä ei voitu peluuttaa samaan aikaan samassa joukkueessa, koska veljekset ottivat yhtä aikaa pelatessaan jatkuvasti yhteen keskenään. Usein myös nyrkeillä.

***

Syntymälahjana saatu luonne on seurannut Costaa kaikkialle. Hänestä kasvoi Lagarton kaduilla Brasiliassa loistava jalkapalloilija, jonka suurin vahvuus oli hänen määrätietoinen luonteensa. Isoveli Jair oli pikkuveljeään lahjakkaampi ja teknisempi pelaaja, mutta vain toisesta heistä tuli ammattilaispelaaja.

Siitä, jolla oli vähemmän lahjoja, mutta enemmän luonnetta.

Costa nousi Euroopan mantereelle helmikuussa 2006 Bragassa Portugalissa. Nahkean alun jälkeen hän siirtyi Atlético Madridiin joulukuussa 2006 – mutta sielläkään kaikki ei sujunut valssaten. Atléto näki kyllä Costan potentiaalin, mutta peliaikaa ei tullut. Tuli sen sijaan ylimääräisiä kiloja ja Atlético Madrid myi hänet kesällä 2009 Valladolidiin, josta hän palasi Atlétiin vuotta myöhemmin.

Lopullisen läpimurtonsa Costa teki kaudella 2013–14, jolloin hän iski 35 La Ligan ottelussa 27 maalia. Costan maalit toivat Atlétille sen ensimmäisen liigamestaruuden 14 vuoteen ja ensimmäisen kerran paikan Mestarien liigan finaalissa 40 vuoteen.

Costan kohtalona oli kuitenkin lihasvamma, jota yritettiin parantaa kuumeisesti ennen Mestarien liigan finaalia – mutta turhaan. Jalka kesti vain kahdeksan minuuttia ja Real Madrdin karkasi Mestarien liigan voittoon maalein 4-1.

***

Costan maine maalintekijänä ja jalkapallon pahana poikana tiedettiin jo Espanjassa, mutta varsinainen räjähdys tapahtui hänen siirryttyään 32 miljoonalla punnalla Chelseaan kesällä 2014.

Costa pelasi Chelsea kolme kautta, joista kahtena hän iski 20 liigamaalia. Noina kahtena kautena Chelsea voitti myös Valioliigan mestaruuden.

Mutta suurin puheenaihe eivät olleet kuitenkaan Costan maalit ja Chelsean mestaruudet, vaan yhteentörmäys brittiläisten urheiluarvojen kanssa.

Englantilainen jalkapallo oli pitkään potkijoiden jalkapalloa. Kaikkea mikä liikkui, sai potkia.

Potkijoiden maassa oli kuitenkin oma eettinen säännöstä. Kovaa sai pelata, mutta kovaa piti pelata reilusti.

Monet brasilialaiset pelaajat ovat itkeneet kovaa kohteluaan Englannissa, mutta Costan kohdalla itki Englanti, ei Costa.

Englantilaisia raivostutti Costan koiramaisuus – se, että hän provosoi vastustajia tavalla, jota turnajaisissa aateloitunut kansakunta piti rottamaisena käytöksenä.

Costa kävi häpeilemättä ilkkumassa päin naamaa, jos vastustaja teki oman maalin tai epäonnistui rangaistuspotkussa. Tai kun tuomarin silmä vältti, Costa saattoi painaa rautanappulat vastustajan jalkapöytään tai napauttaa vastustajaa sääreen. Tai jos hän olisi voinut helposti hypätä maahan kaatuneen pelaajan yli, hän saattoi hipaista häntä nappuloillaan aivan kuin vahingossa jalkaan, käteen tai jopa päähän.

Raivoa ei aiheuttanut vain Costan rottamaiset temput, vaan yhtä lailla se, että hän onnistui tempuillaan provosoimaan hiiltyneille vastustajille varoituksen tai jopa ulosajon. Itse hän yleensä pysyi rauhallisena ja esitti tietämätöntä.

Costa ei ole koskaan pelännyt ottaa yhteen myös erotuomareiden tai jopa seurojensa kanssa. Kun Chelsea halusi kesällä 2017 myydä hänet, Costa sanoi haastattelussa pitävänä Chelsean toimintaa rikollisena, koska Chelsea itse halusi hänestä itse eroon, mutta vaati samalla tähtitieteellistä siirtosummaa.

Palattuaan jälleen takaisin Atlético Madridiin hän sai kahdeksan ottelun pelikiellon solvattuaan erotuomaria

***

Nyt tuo kaikkien rakastama kansankiihottaja palaa taas Valioliigaan, kun Wolverhampton teki hänen kanssaan kauden loppuun ulottuvan sopimuksen.

Costan uralla istuimen selkänoja on kuitenkin nostettu jo pystyyn ja matkustamon valot himmennetty. Hän on ollut ilman seuraa viime tammikuusta lähtien pelattuaan sitä ennen syyskauden brasilialaisessa Atlético Mineiroissa. Myöskään kesä ei tuonut Costalle hänen haluamaansa sopimusta, joten edessä oli kärvistely vapaana agenttina – kunnes Wolverhampton käytti hyväkseen vapaa agentti -pykälää ja hankki Costan siirtoikkunan jo sulkeuduttua.

Wolverhampton on hieno ja perinteikäs seura, mutta jos Costalle piti koti jostain Valioliiga-seurasta löytää koti, Wolves oli siihen sopiva seura. Maaleja Costalta on turha suuresti odotella, mutta wolvesilaisessa arvomaailmassa häntä tullaan ymmärtämään paremmin kuin missään muussa seurassa.

Ärsyttäminen on oma taiteenlajissa ja sen taiteenlajin osaajia Wolvesin susilaumasta löytyy useampia.

***

Pitäisikö siis Costaa vihata vai rakastaa?

Tarpeeton kysymys heille, jotka ovat valmiit tekemään voiton kaikkensa – ja ylittämään sen rajan, jossa rottamaisuus muuttuu taiteeksi.