Pesäpallossa on pitkään ollut vallalla oppi, jonka mukaan mestaruudet voitetaan ulkopelillä. Vimpelin ylivoimaisuus päättyneellä kaudella pakottaa kuitenkin kysymään, onko pesäpallossa tapahtumassa dramaattinen muutos, jossa erottavaksi tekijäksi onkin nousemassa sisäpeli ja ennen kaikkea kotiuttajien määrä ja vahvuus.

Vimpeli oli päättyneellä kaudella runkosarjan juoksujen määrässä ylivoimainen joukkue. 323 juoksua oli 82 juoksua enemmän kuin runkosarjassa toiseksi tulleella Mansella ja 116 enemmän kuin pronssia lopulta ottaneella Joensuulla. Lähimmäksi Vimpeliä pääsi 261 juoksulla Hyvinkää, jolla oli Vimpelin tavoin kaksi vahvaa lyöjäjokeria ja kaksi vahvaa numerolla lyövää kotiuttajaa.

Vimpelin kotiutusvoima näkyi myös pelaajatasolla. Vimpelin lyöjäjokerit Jukka-Pekka Vainionpää ja Janne Mäkelä ja numerolla lyöneet Matias Rinta-aho ja Elmeri Anttila löivät yhteensä 236 juoksua, mikä oli 29 juoksua enemmän uin mitä Joensuulla oli juoksuja yhteensä ja lähes yhtä paljon kuin Mansen koko juoksumäärä runkosarjassa. Mansen lisäksi vain Hyvinkäällä ja Kouvolalla oli  yhteensä enemmän juoksuja kuin mitä Vimpelin neljä tärkeintä kotiuttajaa löivät.

Vainionpää voitti runkosarjan ja pudotuspelien lyöjäkuninkuuden ja valittiin Vuoden pesäpalloilijaksi. Valinnassa voi nähdä jopa jonkinlaista symboliarvoa, sillä Vainionpää oli vasta toinen Vuoden pesäpalloilijaksi valittu jokeripelaaja. Tosin myös se ensimmäinen, Simo Eerikäinen, osallistui myös ulkopeliin.

Toki tässä kohtaa voisi kysyä, että jos vain yhdelle pelin osa-alueelle eli sisäpeliin osallistuva pelaaja voidaan valita Vuoden pesäpalloilijaksi, voitaisiinko saman logiikan mukaan silloin valita esimerkiksi Iiro Kuosan tai Ville Väliahon kaltainen pelaaja Vuoden pesäpalloilijaksi pelkästään ulkopelin perusteella? Minusta pitäisi voida, mutta ei mennä nyt siihen keskusteluun.

***

Yhden tai edes kahden kauden perusteella ei kannata tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä, varsinkin, kun ulko- ja sisäpelin keskinäinen painatus elää koko ajan. Nytkin on hyvä muistaa, että Vimpelin edellinen, pitkälti vahvaan sisäpeliin perustunut orastava valtakausi päättyi, kun Joensuun ulkokenttä tylsytti täysin Vimpelin sisäpelin. Myös Sotkamon vuoden 2020 mestaruuden perusta oli vahva ulkopeli.

Pidän tämän kauden piirtämiä suuntaviivoja kuitenkin merkittävänä. Painopiste on siirtymässä selvästi siihen suuntaan, että nyt on sisäpelin vuoro vastata ulkopelin ja ulkokenttien kehittymiseen. Heikolla ulkopelillä ei voi edelleenkään menestyä hyväkään sisäpelijoukkue, mutta varsinkin huippujoukkueiden ulkokentät alkavat olla niin tiiviitä, että kriittiset erot syntyvät nyt sisäpelin ja ennen kaikkia kotiutusvoiman ja sen leveyden kautta.

Vimpelillä ja Hyvinkäällä oli tällä kaudella neljä vahvaa kotiuttajaa, mutta ideaalisessa mallissa kotiuttajia pitäisi olla jopa viisi. Tätä tarvetta korostaa tämän kauden toinen suuri opetus – kahdella kärjellä pelaamisen tärkeys. Päättyneellä kaudella kärkijoukkueista vain kaksi Vimpeli ja Hyvinkää pelasivat koko kauden selkeästi kahdella kärjellä. Ensi kaudella moni seura Mansesta lähtien tekee tässä suhteessa selvän muutoksen.

Kahdella kärjellä pelaaminen huutaa kotiutusvoimaa myös kakkoskärkeen. Optimaalisessa mallissa joukkueella pitäisi olla kaksi lyöjäjokeria sekä nelosena ja viitosena vahvat kotiuttajat – sekä sen lisäksi vielä ysinä kotiutusvoimainen pelaaja. Toki lyöjäjokereita käytetään myös kakkoskärjen kotiuttajina, mutta jos peli kulkee suunnitellulla tavalla, molemmat jokerit on yleensä käytetty jo ykköskärjen kotiutuksissa.

***

Tulevaisuuden ennustaminen on tunnetusti vaikeaa, enkä lähde ennustamaan, millaista pesäpalloa pelataan viiden tai kymmenen vuoden päästä. Pidän kuitenkin kotiuttajien määrän korostumista tärkeimpänä tulevien kausin kehitystrendinä, joka erottaa jyvät akanoista. Keneltä löytyy kaikkien muiden pelin peruselementtien – hyvän ulkopelin sekä hyvän ykkös- ja kakkoskärjen – lisäksi laajin ja laadukkain kotiutusosasto, vie komeimmat pokaalit.

Yksi huippukotiuttaja ei enää riitä, oli tämä millainen Messias tahansa, kuten Sotkamon esimerkiksi päättyneellä kaudella osoitti.

Kehitysnäkymän mielenkiintoa tai oikeammin haastetta lisää se, että huippuluokan lyöjäjokereista on huutava pula. Päättyneellä kaudella Superissa oli ahtaasti laskien vain kuusi raskaansarjan lyöjäjokeria – Vimpelin voimamiehet Jukka-Pekka Vainionpää ja Janne Mäkelä, 100 juoksua runkosarjassa lyönyt Hyvinkään Juha Niemi, Sotkamon Roope Korhonen, Mansen Perttu Ruuska ja Joensuun Juho Toivola. Heidän takanaan väijyy Juha Korhosen, Ossi Meriläisen, Matti Korhosen ja Patrik Wahlstenin kaltaisia lyöjäjokereita, joilla on edelleen potentiaalia nousta raskaimpaan sarjaan.

Oleellista huippuluokan lyöjäjokereilla juoksujen määrän lisäksi se, että useimmilla kotiutustilanteiden onnistumisprosentit ovat heittämällä yli 50:n.

***

Tästä päästään ensi kautta ajatellen mielenkiintoiseen kysymykseen: Millä kärkijoukkueilla kotiutusosastot ovat ensi kaudella riittävän laajat ja laadukkaat, jotta ne voisivat vastata Vimpelin haasteeseen sisäpelin osalta?

Asetetaan ensin Vimpeli rima oikeaan korkeuteen.

Vimpelin kotiutusosasto oli jäätä jo tällä kaudella, mutta tilanne Saarikentällä on vieläkin parempi. Vimpelille on kasvamassa kaksi uutta potentiaalista kotiuttajaa, Juho Heikkala ja Lauri Vihriälä. Jakamatta sen enempää ensi kauden pelipaikkoja, jo nyt on selvää, että Vimpelillä on ensi kaudella viisi tai jopa kuusi potentiaalista kotiuttajaa riveissään – ja heistä riittää ainakin yksi myös kakkoskärkeen.

Toinen joukkue, jonka kotiutusosasto on kunnossa, on Hyvinkää. Juha Niemi ja Juha Korhonen muodostavat vahvan jokerikaksikon ja Valentin Ikonen ja Santtu Patova ovat nelosena ja vitosena kovan luokan kotiuttajia.

Superissa on kolmaskin seura, jolla on kahden lyöjäjokerin ja kahden vahvan numerolla lyövän kotiuttajan paketti kasassa. Se joukkue on Kempele. Matti Korhonen saa ensi kaudella rinnalleen toisen hyvän lyöjäjokerin, Kouvolasta palaavan Ossi Meriläisen. Meriläinen löi päättyneellä kaudella Kouvolassa 74 juoksua ja Korhonen 65 juoksua. Antti Korhonen ja Sami Haapakoski ovat kovan luokan numerolla lyöviä kotiuttajia.

Mutta sitten tullaankin kysymysmerkkeihin.

Mansella on vahvat nelonen ja viitonen, Henri Puputti ja Juha Puhtimäki, sekä ykköskorin lyöjäjokeri Perttu Ruuska, mutta mistä löytyisi toinen lyöjäjokeri? Vaihtajajokeri Lauri Kivinen pelasi heikon kauden, mutta hänessä olisi potentiaalia myös kotiuttajana. Ehkä Kivinen on tässä kohtaa pelinjohtaja Toni Kohosen ykköshevonen toiseksi lyöjäjokeriksi, jos Kohonen ylipäätään sellaiseen painatukseen päätyy.

Sotkamon kausi kaatui syksyn ratkaisupeleissä kotiutuksiin, eikä tilanne ole varmalla pohjalla ensi kaudellakaan. Roope Korhonen hoitaa oman leiviskänsä, mutta pystyykö Lauri Rönkkö pelaamaan ensi kaudella täysipainoisen kauden toisena lyöjäjokerina – ja mitä sitten tapahtuu, jos ei pysty? Nuoresta Jere Heikkisestä tuskin on sanottavaa apua ensi kaudellakaan. Hannes Pekkinen tulee Aapo Komulaisen rinnalla toiseksi numerolla lyöväksi pääkotiuttajaksi, mutta kotiutus on Sotkamon suurin kysymysmerkki ensi kaudella yhdessä kakkoskärjen kanssa.

Myös Kouvolan tilanne on haastava. Ossi Meriläisen, Janne Kivipellon ja Juho Hacklinin mukana lähti 122 juoksua, joten kysymys kuuluu, kuka ne puuttuvat juoksut lyö. Patrik Wahlstenin kausi meni loukkaantumisten vuoksi piloille, mutta toissa kauden 51 lyötyä ei ole mitenkään vakuuttava lukema lyöjäjokerille. Myös Teemu Nikkanen osoittautui avauskaudellaan Kouvolassa pettymykseksi. Iiro Haimi joutunee sementoimaan ensi kaudella Nikkasen Wahlstenin rinnalle toiseksi lyöjäjokeriksi ja etsimään Matti Latvalan tueksi toisen vahvan numerolla lyövän kotiuttajan. Muita voisivat olla Arttu Ruuska, Valtteri Luoma ja Elias Pitkänen.

Joensuun tilanne on seitsemästä suuresta haastavin. Juho Toivola on ykköskorin lyöjäjokeri, mutta toista lyöjäjokeria JoMalla ei ole, ellei Henri Litmasta uhrata siihen tehtävään. Ongelmana vain on se, että Litmanen oli myös joukkueen paras numerolla lyövä kotiuttaja. Elmeri Liedossa voisi olla potentiaalia ottaa suurempi vastuu myös kotiuttajana, eikä Konsta Kettusenkaan potentiaali ole kadonnut minnekään, vaikka päättyneellä kaudella häntä ei käytettykään ensisijaisesti kotiuttajana. Myös Juho Hacklin pystyy tarvittaessa kotiuttamaan ja Topi Kosonen saanee vastuuta lyöjäjokerina.

Seitsemän kärkiseuran jälkeen pudotus on jyrkkä. Kitee yrittää edelleen elätellä suurten kyydissä pysymistä, mutta paljon pitää Kiteen ulkopelin parantua, jos se meinaa pärjätä ensi kauden kotiutusarsenaalillaan. Lyöjäjokeri Jiri Pippola oli positiivinen yllätys ja Samu-Kalle Varonen lämpeni kauden lopussa, mutta Kitee huusi jo päättyneellä kaudella kotiutusvoiman perään ja kaiken lisäksi toiseksi eniten miehiä kotiin lyönyt pelaaja, Hannes Pekkinen, siirtyi kauden jälkeen Sotkamoon.

***

Tässä kohtaa on vielä turha jakaa ensi kauden mitaleita ja julistaa mestareita, mutta kaksi asiaa on selvää: kova pitää sen joukkueen olla, joka aikoo Vimpelin suistaa ensi kaudella vallasta – ja sillä joukkueella on oltava lähes samanlainen kotiutusosasto kuin Vimpelillä. Muuten ensi syksynä uidaan jälleen joessa.