Brasilian tappio Kroatialle on suuri voitto jalkapallolle
Brasilian MM-kisat päättyivät katastrofiin yhden maan ja yhden joukkueen kannalta. Mutta jalkapallon kannalta Brasilian tappio Kroatialle oli suuri voitto.
@JukkaRonka
Jalkapallomaailma toipuu parhaillaan yllätyksestä, jota hätäisimmät ovat ehtineet pitää historiallisena. Brasilian oli näiden MM-kisojen suurin ennakkosuosikki ja siksi sen putoamista Kroatialle on ollut vaikea niellä.
Todellisuudessa Brasilian putoamisessa ei ole mitään historiallista. Jalkapallon MM-kisoissa on nähty monia suuria Brasilian maajoukkueita, mutta tämä Brasilia ei ole yksi niistä.
Tämä on yksi heikoimmista Brasilian maajoukkueista, mitä MM-kisoissa on koskaan nähty.
Se ei tarkoita, että sen suosikkiasema olisi ollut illuusiota. Brasilia oli kiistatta yksi kisojen parhaista joukkueista, mutta oleellista tällaisissa vertailuissa nähdä perspektiivi:
Miksi Brasilia oli näiden kisojen suurin ennakkosuosikki?
Siksikö, että sillä olisi ollut koossa jotenkin poikkeuksellisen lahjakas maajoukkue vai siksikö, että näissä MM-kisoissa ei ole ollut yhtään suurta joukkuetta?
Ei vuoden 2010 Espanjaa, ei vuoden 2014 Saksaa tai vuosien 1998 ja 2018 Ranskaa – puhumattakaan, että näissä kisoissa olisi ollut sellaista Brasiliaa kuin vuoden 1970 MM-kisoissa tai vuoden 1982 MM-kisoissa?
Vuoden 1982 Brasilia?
Palataan siihen kohta.
***
Jalkapallo on upea ja monikerroksinen laji. Sitä voidaan rakastaa siksi, että peli ja sen lukemattomat yksityiskohdat ovat kauniita – tai sitä voidaan rakastaa siksi, että tulokset ovat kauniita.
Rakkauden korkein muoto on se, kun pelin kauneus ja tulosten kauneus kohtaavat.
Sellaisen rakkauden kaipuusta myös Seleção, Brasilian maajoukkue, on tehty.
Kun me näemme Brasilian pelaavan, me katsomme peliä. Sitä teknistä briljanssia, joista nuo jalkapalloromantikkojen silmissä mystisen maineen saaneet katu- ja rantajalkapallon kasvatit on tehty.
Todellisuudessa brasilialainen jalkapallo on paljon taktisempaa kuin mitä sen maine on. Kaikki puhuvat Brasilian vuoden 1970 MM-joukkueesta kaikkien aikojen joukkueena sen satumaisen pelaajaloiston vuoksi, mutta vuoden 1970 MM-joukkue oli myös taktisesti maailman eliittiä.
Joukkueen päävalmentaja Mario Zagallo oli kehittänyt Bela Guttmannin ja Unkarin ihmejoukkueen oppien pohjalta pelimuodon, jota kutsuttiin ”vale-4-3-3:ksi”.
Joukkue pelasi neljän linjalla ja linjan edessä pelasi keskikentän pohjapelaaja, Clodoaldo, – mutta ketkä kaksi muuta pelaaja olivat keskikentän puuttuvat pelaajat 4-3-3:ssa ja ketkä kolme hyökkäävää pelaajaa?
Tässä oli Zagallon nerous: niillä paikoilla saattoi pelata ketkä tahansa viidestä hyökkäävästä pelaajasta – Gerson, Tostao, Pelé, Rivelino tai Jairzinho.
Rinus Michelsiä pidetään Total Footballin merkittävimpänä kehittäjänä, mutta Zagallon vuoden 1970 Brasilia pelasi myös yhdenlaista Total Footballia. Zagallo itse ei kutsunut sitä Total Footballiksi, vaan ”viidellä kympillä pelaamiseksi”, jossa viisi ylintä pelaaja sai vapaasti vaihtaa pelipaikkojaan ja pelata eri rooleissa kulloisestakin tilanteessa riippuen.
***
Vuoden 1970 Brasiliassa yhdistyi kauneuden korkein muoto – pelin kauneus ja tulos.
Vuonna 1982 Brasilia pelasi Zicon, Socratesin, Roberto Falcaon, Juniorin ja Ederin vieläkin kauniimpaa jalkapalloa. Kun Brasilia oli voittanut MM-kisoissa neljä ensimmäistä otteluaan ja pelannut henkeäsalpaavaa jalkapalloa, kaikki olivat – kuten näissäkin kisoissa – varmoja, että Brasilia voittaisi maailmanmestaruuden.
Ei voittanut. Viidennessä ottelussa tulivat vastaan Italia ja Paulo Rossi – ja Brasilian MM-kisat päättyivät sensaatiomaiseen 2-3-tappioon.
Sitä tappiota on syystäkin pidetty historiallisena tappiona – päivänä, jolloin jalkapallo kuoli. Kaunis jalkapallo hävisi tuona päivänä rumalle jalkapallolle.
Italia oli selvinnyt omasta alkulohkosta jatkoon pelaamalla kolme tasapeliä ja tekemällä kaksi maalia. Jatkolohkossa se voitti ensin Argentiinan 2-1 ja kohtasi sitten varmana mestarina pidetyn Brasilian.
Se oli se päivä, jolloin jalkapallo kuoli.
***
Kuoliko jalkapallo tuona päivänä oikeasti?
Ei kuollut. Tuo päivä jäi historiaan jalkapallon suurena voiton päivänä, koska jalkapallo ymmärsi tärkeimmän asian: ongelma ei ole koskaan voittavassa jalkapallossa, vaan häviävässä jalkapallossa.
Zagallon vuoden 1970 MM-joukkueessa taito ja taktisuus olivat tasapainossa. Vuoden 1982 MM-kisoissa Brasiliaa valmentanut Tele Santana painotti kauneutta eri tavalla kuin Zagallo.
Zagallokin halusi, että parhaat pelaajat pelaavat, mutta he pelaavat sellaisilla pelipaikoilla ja sellaisissa rooleissa, joissa heistä syntyy paras mahdollinen joukkue. Esimerkiksi Piazza oli Brasilian parhaita keskikenttäpelaajia, mutta Zagallo siirsi hänet maajoukkueessa pelaamaan toisena topparina.
Santana antoi sen sijaan kaikkien kukkien kukkia. Kukat kukkivat jopa kauniimmin kuin Zagallon Brasiliassa, kunnes vastaan tuli jalkapalloa tappava sininen joukkue.
***
Myös Brasilian tappiota Kroatialle pitää nähdä suurempaa kuvaa vasten – ja sitä kuvaa vasten Brasilian tappio Kroatialle oli jalkapallon suuri voitto.
Ei siksi, että jonkun maan voitto olisi toisen maan voittoa arvokkaampi, vaan siksi, että jalkapallon evoluution tärkein voima on tappio.
Olisi helppo sanoa, että yhdestä tappiosta ei kannata tehdä syvällisiä analyysejä, mutta Brasilian tappiossa kysymys ei ole yhdestä tappiosta. Kysymys on brasilialaisen jalkapallon viimeisten vuosien suurimman unelman murskautumisesta, katastrofista.
Jos Real Madrid häviää yhden sarjaottelun, tappio nollattaisiin ja viikon päästä skarpattaisiin. Nyt kysymys ei olisi – Brasilian tilanteen rinnastettuna – kuitenkaan yhdestä Real Madridin tappiosta, vaan siitä, että Real Madrid jäisi La Ligassa kuudenneksi. Se pakottaisi miettimään asioita perusteellisemmin ja tekemään asioita toisin.
Toisin sanoen se pakottaisi kehittymään. Tekemään pelistä parempaa.