Valioliigassa on noussut puheenaiheeksi kaksi tapetilla olevaa siirtoa. Evertonin 21-vuotiaan suurlupauksen Anthony Gordonin 45 miljoonan punnan suuruinen siirto Evertonista Newcastleen on käytännössä varmistunut ja Arsenal on tehnyt 60 miljoonan punnan tarjouksen Brightonin ecuadorilaisesta keskikenttäpelaajasta Moises Caicedosta.

Siirroissa ei sinällään ole jalkapallossa mitään erikoista, ei varsinkaan Valioliigassa. Valioliigan seurat ovat käyttäneet viime kesänä ja tämän vuoden tammikuun siirtoikkunan aikana yhteensä lähes 2,5 miljardia puntaa pelaajakauppoihin.

Esimerkiksi putoamista vastaan taisteleva Wolverhampton on käyttänyt kesäkuun siirtoikkunan auettua 178,4 miljoonaa puntaa joukkueensa vahvistamiseen, millä se lyö siirtovertailussa sellaiset eurooppalaiset megaseurat kuin PSG:n, Real Madridin ja Barcelonan.

***

Gordonin ja Caicedon siirroista ei kaiherrakaan raha ja siirrot itsessään, vaan tapa, jolla siirrot on juonittu.

Gordon tuskastui Evertoniin ja omiin peliesityksiinsä liittyviin ongelmiin ja teki selväksi, että hän haluaa pois Goodison Parkin kaaoksesta. Kun siirto ei edennyt Gordonin toivomalla tavalla, hän lopetti harjoittelun ja viestitti, ettei hän enää palaa Evertoniin.

Caicedo joutui kohun silmään, kun Chelsea teki hänestä 55 miljoonan punnan tarjouksen, jonka Brighton hylkäsi saman tien. Brighton oli kertonut ecuadorilaistähdelleen – josta se maksoi puolitoista vuotta sitten neljä miljoonaa puntaa –, että hän pääsee kyllä siirtymään suurempaan seuraan, mutta vasta kesällä.

Caicedo nieli pettymyksensä ja ilmoitti alkuviikosta, että hän täysin sitoutunut jatkamaan Brightonissa pelaamista.

Kohu muuttui kuitenkin myrskyksi, kun Arsenal teki Caicedosta 60 miljoonan punnan tarjouksen perjantaina. Liigamestaruustaistelun kutsu oli niin voimakas, että kun Brighton hylkäsi Arsenalin tarjouksen, 21-vuotias Caicedo julkaisi Instagram-tilillään erikoisen julkiseen vetoomuksen. Siinä hän kertoi köyhistä taustoistaan kymmenhenkisen perheen nuorimpana sisaruksena ja miksi hän haluaa tarttua tällaiseen tilaisuuteen.

***

Gordonin ja Caicedon tapaukset eivät ole ainutlaatuisia. Pelaajat ovat ennenkin painostaneet seuroja saamaan haluamansa siirron läpi. Jotkut ovat tehneet sen peitellymmin, toiset keinoja kaihtamatta. On menty lakkoon, on tehty asioista julkisia ja kaadettu kauniisti sanottuna kaikkea mahdollista paskaa oman seuran päälle.

Yleensä tällaisia taisteluita on seurannut julkinen kohu ja kansantuomioistuimen tyrmäys. On sanottu, että pelaajien valta jalkapallossa on karannut käsistä ja seurat ovat selkärangattomia nilviäisiä, kun ne menevät rähmälleen pelaajien edessä.

Siitä, onko pelaajien valta jalkapallossa noussut liian suureksi, voidaan ja pitääkin keskustella. On kuitenkin hyvä muistaa, että tässä tanssissa lattialla on myös vastapuoli – seurat.

Jalkapallon historia on täynnä esimerkkejä, joissa seurat ovat kohdelleet pelaajia yhtä säälimättömästi, ellei jopa säälimättömämmin. On painostettu kauniisti ja vähemmän kauniisti. On istutettu koirankopissa ja monissa maissa jätetty maksamatta jopa palkkoja.

Maistiaisiksi ja muistin virkistämiseksi voi lukea vaikka näistä Joel Perovuon esimerkeistä:

Huuhkaja-tähti vaikeassa paikassa – nimi sopimukseen tai käpyjä keräämään

Rikkaat seurajohtajat ja saunakaverit ovat monen jalkapalloseuran turma

***

En puolusta sen enempää Gordonia kuin Caicedoakaan. Ihanteellisessa maailmassa tällaisia surkeita näytelmiä ei nähtäisi, mutta yhtä lailla ihanteellisessa maailmassa ei nähtäisi myöskään seurojen tekemiä vääryyksiä ja törkeyksiä.

Jalkapallossa vallitsee eräänlainen kauhun tasapaino, jossa niin seurat kuin pelaajat ajavat omaa etuaan.

Usein seuroilla ei ole tällaisia kriisejä ratkoessaan edes yhtenäistä linjaa. Samainen Brighton, joka nyt on näreissään Caicedon käytöksestä ja hänen Instagram-kirjoituksestaan, suolasi vain viikko sitten Leandro Trossardin julkisesti, koska tämän asenne ei ollut manageri Roberto De Zerbin mieleen. Lopputuloksensa siinä kahakassa oli, että Trossard siirtyi muutamaa päivää myöhemmin Caicedo-kohun toiseen osapuoleen, Arsenaliin.

***

Seuroille pelaajien kapinointi on aina vastenmielinen, mutta myös vaikea asia.

Vaihtopenkillä lauletut taistelulaulut kuuluvat seurajohtajien ja managerin korvaan heikommin, mutta suurten tähtien kohdalla tilanne on erilainen. Kun supertähti nousee kapinaa, silloin panokset kasvavat räjähdysmäisesti.

Manchester United nieli vielä kesällä ylpeytensä ja antoi Cristiano Ronaldon sylkeä naamalleen, mutta Piers Morganin raivoisa haastattelu marraskuussa oli liikaa ja Ronaldo sai lähteä.

Tottenham ajautui toissa kesänä raastavaan vaikeaa tilanteeseen suurimman supersankarinsa Harry Kanen kanssa. Kane oli kuvitellut seuran puheenjohtaja Daniel Levy luvanneen, että hän saisi siirtyä kesällä 2021 sellaiseen seuraan, joka pelaa Mestarien liigassa, mikäli Tottenham ei sinne selviydy kaudeksi 2021-22.

Joko Kane oli kuullut väärin tai sitten Levy oli erehdyksessä syönyt lupauksensa, mutta Tottenham teki selväksi, että Kanen on turha unelmoida siirrosta Manchester Cityyn, vaikka tämä oli kuvitelmissaan mennyt sopimaan siirrosta.

Lopputulos oli, että Kane jäi Tottenhamiin – mutta seuraukset olivat kohtalokkaat. The HurriKane teki kahden ensimmäisen Valioliiga-kuukauden aikana vain yhden liigamaalin ja koko kauden aikana 17 liigamaalia – mikä on vain maalin enemmän mitä hän on tehnyt tähän mennessä tällä kaudella.

Myös Brighton joutuu miettimään, onko sen parempi rahastaa Caicedo nyt vai pitää hänet vasten tahtoaan loppukauden ajan joukkueessa. Pahimmillaan Caicedo voisi olla kevätkauden – kuten Kanekin toissa syksynä – muissa maailmoissa ja myrkyttää jopa pukuhuonetta ilmeimellä samalla tavalla kuin norsu väärällä päällään.