Yleisurheilun sisäratojen EM-kisat päättyivät riemukkaisiin suomalaisjuhliin, kun Reetta Hurske voitti Euroopan mestaruuden 60 metrin aidoissa. Lauantaina Wilma Murto oli tehnyt saman tempun seipäässä.

Ennen Murtoa ja Hursketta suomalaiset naisyleisurheilijat olivat voittaneet vain neljä mitalia EM-halleista – Sisko Hanhijoki pronssia 60 metrillä ja Ringa Ropo pronssia pituudessa 1989 sekä Lotta Kemppinen hopeaa 60 metrillä ja Ella Junnila pronssia 2021.

Kaikkiaan suomalaisurheilijat ovat voittaneet vuonna 1966 ensimmäisen kerran järjestetyissä sisäratojen EM-kisoissa 12 kultaa, 9 hopeaa ja 14 pronssia.

Suomen nyt voittamia mestaruuksia voidaan verrata historiallisessa perspektiivissä suomalaisen yleisurheilun suuriin menestysvuosiin tai niitä voidaan pitää signaalina suomalaisen yleisurheilun uudesta tulemista – varsinkin, kun Wilma Murto ja Topi Raitanen päättivät viime kesänä EM-kisojen kuivan kauden ja toivat yleisurheilun ensimmäiset Euroopan mestaruudet kahdeksaan ja ensimmäiset mitalit kuuteen vuoteen.

***

Murron ja Hurskeen tarinoissa kauneinta on kuitenkin itse tarinat – se, miten kahdesta lupaavasta urheilijasta on kasvanut voittajia.

Molempien urheilijoiden matkalla on riittänyt haasteita ja epäilijöitä.

Murrosta puhuttiin jo vuosia sitten superlahjakkuutena, mutta hänen kehityksensä ei ollut pelkkää nousukiitoa. Tokion olympialaisten viides ja viimekesäisten Eugenen MM-kisojen kuudes sija antoivat jo viitteitä siitä, että kohta voi salamoida.

Ja sitten on salamoinut – ensin Münchenin EM-kisoissa elokuussa ja nyt sisäratojen EM-kisoissa.

Kysymys ei näissä salamoissa ollut pelkästään kahdesta mestaruudesta, vaan tavasta ja tuloksista, joilla Murto mestaruudet voitti. Paineet eivät lamaannuttaneet häntä, vaan kaivoivat hänestä esille kaikista syvimmät voimat.

Münchenissä Murto rikkoi kisan aikana kolmesti hallussaan olleen Suomen ennätyksen ja voitti Euroopan mestaruuden lopulta hurjalla tuloksella 485. Lauantaisen Euroopan mestaruuden hän voitti tuloksella 480.

Murron kohdalla huimaavin kuva on kuitenkin se, jota ei ole vielä otettu. Murrolla on vielä kaivamatonta potentiaalia seiväshyppääjänä. Moninkertainen Suomen mestari Eemeli Salomäki arvioi ElmoTV:n haastattelussa, että Murrolla on kaikki mahdollisuudet kehittyä yli viiden metrin hyppääjäksi.

Kun potentiaalin päälle lisää Murron kilpailijanominaisuudet, silloin kuvan ääriviivoja ei voi juosta karkuun. Puhutaan seiväshyppääjästä, jolla on kaikki mahdollisuudet voittaa urallaan olympiakultaa ja maailmanmestaruus.

***

Hurskeen tarinassa on samoja kaikuja kuin Murrolla.

Hänenkin lahjakkuutensa tiedettiin, mutta Nooralotta Nezirin ja Annimari Kortteen puristuksessa hän oli pitkään se kolmas naisaituri – tai julkisuuden määrän perusteella jopa se neljäs nainen Lotta Haralan jälkeen.

Naisaiturit ovat saaneet paljon näkyvyyttä, mikä sinällään on erinomainen asia. Joskus kirkkaat värit jättävät kuitenkin varjoonsa tarinoiden todellisen syvyyden.

Hurskeen kohdalla kysymys on ollut juuri urheilijan uraan kuuluvista tummemmista väreistä ja niiden kääntämisestä voitoksi. Hän kärsi usein loukkaantumisista, kunnes kevensi valmentaja Marjukka Suihkon kanssa harjoitteluaan ja siirsi painopistettä määrän sijasta siihen, miten harjoiteltiin.

Tähän talvikauteen tuli erilainen Hurske. Hän oli pystynyt harjoittelemaan niin ehjän kauden kuin se huippu-urheilijalla on ylipäätään mahdillista. Hurske tiesi talven hallikisojen alkaessa olevansa huippukunnossa, mikä heijastui suoraan hänen itseluottamukseensa – ja hänen aikoihinsa.

Hurske oli rikkonut ennen sunnuntain finaalijuoksua viidesti 60 metrin aitojen Suomen ennätyksen. Sunnuntaina hän sivusi voittojuoksussaan omaa Suomen ennätystään, 7,79.

***

Niin herkässä lajissa kuin mitä 60 metrin aidat ja seiväshyppy ovat, viimeinen menestys murentuu monilla urheilijoilla marginaalisiin asioihin. Marginaalit  ovat usein sidoksissa siihen, miten hyvin urheilija kestää paineet, kun panokset kasvavat ja vastassa on Euroopan ja jopa maailman parhaat urheilijat.

Murto ja Hurske ovat tehneet sen, mihin harvat urheilijat pystyvät. He ovat nousseet vuorelle, jossa voittajat asuvat. Matka ei kummallakaan ole ollut helppo, mutta se on ollut palkitseva.

Ja mikä hienointa, molemmilla on vielä mahdollisuus kirjoittaa tarinaansa uusia ja uskomattomia lukuja. Murron mahdollisuudet tuli jo sanottua. Hurskeella haaste on toki kovempi, mutta on hyvä muistaa, että Hurske on tällä hetkellä yksi maailman nopeimmista pika-aitureista. Hänen sunnuntainen voittoaikansa on maailmantilaston kolmanneksi paras aika tänä talvena. Eroa Masai Russellin kärkiaikaan on vain kaksi sadasosaa.

Urheilussa on vanha viisaus, jonka mukaan voittajaksi ei synnytä, vaan voittajaksi kasvetaan.

Se pätee myös Murron ja Hurskeen tarinoihin.