NHL:n suurin sensaatio on kysymys, johon myös Jarmo Kekäläisen kannattaisi vastata
Vegas Golden Knightsilla on menossa vasta kuudes kausi NHL:ssä, mutta silti se on konferenssifinaaleissa jo neljännen kerran. Miten se on mahdollista? Samuel Savolainen avaa ylijäämämiesten hurjan tarinan taustat.
Vegas Golden Knights eteni läntisen konferenssin finaaliin voitettuaan kuudennessa ottelussa Edmonton Oilersin 5-2 (1-2, 3-0, 1-0). Samuel, voidaanko puhua sensaatiosta?
Näiden pudotuspelien suurin sensaatio on se, että Vegas Golden Knights on jo varmistanut paikkansa läntisen konferenssin finaaleissa ja se voi kohdata niissä Seattle Kraken, joka ratkaisee konferenssifinaalipaikan seiskapelissä Dallas Starsin kanssa.
Mikä tästä tekee sensaation, on se, että Golden Knights ja Kraken ovat laajennusjoukkueita. Golden Knights on pelannut NHL:ssä vuodesta 2017 ja Kraken vuodesta 2021. Eikä kysymys ole mistään sattumasta. Tämä on kuuden kauden aikana jo neljäs kerta, kun Golden Knights on edennyt konferenssifinaaleihin.
Kysymys kuuluu, mistä tämä kertoo – ja mikä on se oppi, joka kaikkien muiden NHL-seurojen pitäisi varsinkin Golden Knightsin tarinasta ottaa?
Mikä se opetus on?
Kaikki tiivistyy siihen, miten huippu-urheilussa syntyy menestyvä joukkue.
Perinteinen kaava monessa seurassa tuntuu olevan, että joukkueessa pitää olla supertähtiä. No, Edmontonilla niitä esimerkiksi oli. Connor McDavid ja Leon Draisaitl ovat kenties jopa kaksi tämän hetken suurinta supertähteä NHL:ssä, kun taas Golden Knightsin pohja on rakennettu pitkälti laajennusdraftin kautta. Joukkueessa on toki loistavia pelaajia, mutta heistä osa on kuitenkin hieman rumaa ilmaisua käyttäen muiden seurojen ylijäämäpelaajia. Mutta siitähän laajennusdrafteissa paljaimmillaan on kyse.
Samoin New York Rangersia pidettiin runkosarjassa vahvana pudotuspelijoukkueena ja kun he hankkivat ennen siirtoikkunan sulkeutumista Patrick Kanen ja Vladimir Tarasenkon, kaikki puhuivat, että tästä tulee Rangersin vuosi. Ei tullut Rangersin vuotta. Kanen ja Tarasenkon kauppojen myötä rikottiin joukkuehierarkia ja nukkumatti tuli heti pudotuspelin avauskierroksella.
NHL:ssä ajatellaan usein, että kun joukkueeseen hankitaan muutama supertähti, silloin kaikki on hyvin ja menestyminen on väistämätöntä.
Golden Knightsin menestyminen viimeisen kuuden kauden aikana haastaa kuitenkin tämän ajattelutavan ja nostaa keskiöön muita asioita: millaista jääkiekkoa joukkue pelaa, miten tiivis joukkue on jäällä ja pukukopissa, millainen valmentaja ja valmennusjohto joukkueella on, miten joukkuetta on päivästä yksi alkaen viety kohti päämäärää ja miten sitoutuneita pelaajat ovat olleet asetettuihin tavoitteisiin.
Toinen keskeinen oppi on se, että ei näitä asioita tarvitse ikuisuuksia hieroa, jos seurajohdossa ja joukkueen puikoissa on osaamista.
Golden Knights on raivannut tiensä kuuden kauden aikana neljästi konferenssifinaaleihin, mutta esimerkiksi Columbus Blue Jackets on Jarmo Kekäläisen ohjissa selvinnyt vain kerran pudotuspelien avauskierrosta pidemmälle. Kertooko se osaamisesta vai osaamattomuudesta, kun perspektiiviksi otetaan Golden Knights tai Kraken?
Patrik Laineen ja Johnny Gaudreaun kaltaisten supertähtien hankkimisesta saa kyllä komeita otsikoita, mutta pitäisikö tässä pelipöydässä osata katsoa myös otsikoiden taakse?
Golden Knightsin ja Krakenin esimerkit osoittavat, että pitäisi.
Onko tämä vain NHL:ää koskeva opetus vai koskeeko tämä myös eurooppalaista jääkiekkoa?
Koskee, eikä vain jääkiekkoa. Olkoon muista lajeista hyvä esimerkki PSG. Toki se on voittanut Ligue 1:n mestaruuksia ja Ranskan cupeja, mutta Mestarien liigassa se on yhtä finaalipaikkaa lukuun ottamatta ollut pelkkä kupla.
Golden Knightsille ja Krakenille löytyy kaksi kuvaavaa esimerkkiä Suomesta.
Leijonat on ollut viimeiset vuodet maailman menestynein maajoukkue jääkiekossa. Se on voittanut kolmissa edellisissä kisoissa kahdesti mestaruuden ja sen päälle vielä olympiakultaa.
Leijonilla ei välttämättä ole ollut kisojen paras materiaali ja esimerkiksi vuoden 2019 MM-joukkuetta pidettiin ennen kisoja vuosikausiin heikoimpana Leijona-joukkueena. Ja silti tuloksena oli maailmanmestaruus.
Miksi? Siksi, että Leijonilla oli huippuvalmentaja, Jukka Jalonen, joka oli saanut ajettua joukkueelle selkeän ja toimivan pelitavan ja löytänyt pelaajat, jotka olivat sitoutuneet niin pelitapaan kuin joukkueen tavoitteisiin. Ei ollut samanlaisia supertähtikokoelmia kuin Kanadalla, Ruotsilla ja Venäjällä, mutta Leijonat laittoi silti jokaisen maan nippuun pudotuspeleissä.
Tai tämän kauden Tappara. Valmennuksen, yhtenäisyyden ja sitoutumisen malliesimerkki.
Jori Lehterää voidaan toki pitää Liigan mittakaavassa supertähtenä, mutta oleellista Lehterässä oli sitoutuminen joukkuepelaamiseen. Hän toteutti kaikki tehtävänsä kentällä puolustuspelivelvollisuuksien pienimpiä piirtoja myöten nöyrästi. Joku toinen pelaaja olisi sillä statuksella hakannut yv:n aikana mailalla jäätä ja vaatinut kiekkoja itselleen, mutta Lehterä oli Tapparan näköinen pelaaja, joka pelasi joukkueelle, ei itselleen.
Ja tässä on se kysymys, joka jokaisen supertähdillä joukkueen vuoraavan NHL-seuran ja ylipäätään huippu-urheilun seuran pitäisi kysyä itseltään: Miksi Golden Knights menestyy, mutta me emme.
Vastauksissa on iso ja elintärkeä opetus.
