NHL:n varaustilaisuuden ensimmäisellä kierroksella ei varattu yhtään suomalaista pelaajaa. Samuel, pitääkö suomalaisesta juniorituotannosta olla huolissaan?

Pitää ilman muuta olla huolissaan – mutta sen lisäksi on oltava äärimmäisen tarkkana ja varovainen sen suhteen, ettei tehdä vääriä analyysejä, mistä tämä taantuma johtuu.

Paraatiesimerkki tällaisesta väärästä analyysistä on Ylen NHL-kirjeenvaihtaja Tommi Seppälän kolumni Ylen verkkosivuilla.

Seppälän vieritti päävastuun taantumassa siihen, että suomalainen jääkiekkoyhteisö on seurannut yhtenä lampaana ihannoimansa Jukka Jalosen Meidän pelin perässä.

Käsittämätön lause.

Jos Seppälä olisi oikeassa, silloin jalkapallomaailman pitäisi syyttää samalla tavalla Pep Guardiolaa ja Jürgen Kloppia, jotka perustavat oman jalkapallonsa Jalosen tavoin vahvaan kollektiiviseen pelitapaan. Ymmärtääkseni Guardiolan ja Kloppin seuraajia ei ole kutsuttu lampaiksi, vaan pelin evoluution kärjessä kulkeviksi moderneiksi valmentajiksi.

On myös hyvä muistaa, että Mikko Rantasen, Sebastian Ahon ja Aleksander Barkovin sukupolvet ovat Meidän pelin aikakauden lapsia. Jos Meidän peli on suomalaisen juniorituotannon nykyisen laman syy, miksi he sitten nousivat maailman huipulle?

Mikä tämän laman sinusta selittää?

Jos mennään juurisyyhyn, vastaan kahdella sanalla: kilpailun tappaminen.

Suomalaisessa jääkiekossa kilpailun painoarvoa on pudotettu ja monin paikoin jopa kokonaan tapettu kautta linjan.

Liigasta ei voi pudota, vaikka asioita hoitaisi kuinka amatöörimäisesti ja laiskasti tahansa, eikä Liigaan voi käytännössä nousta, vaikka kaiken tekisi kuinka ammattitaitoisesti ja kunniahimoisesti tahansa.

Sama asenne jatkuu alaspäin. Juniorisarjoissa on kiintiöpaikkoja, jotka johtavat samaan laiskan tekemisen ja keskinkertaisuuden kulttuuriin kuin Liigassa – ja sitten ollaan siinä tilanteessa, missä nyt ollaan.

Jos suomalaisessa jääkiekossa olisi aito kilpailutilanne, silloin kilpailu itsessään pakottaisi seurat kehittämään omaa toimintaansa ja kaivamaan kilpailuetua tuovia marginaaleja.

Se pakottaisi satsaamaan juniorivalmennukseen ja siihen, että myös Seppälän peräänkuuluttamia pelaajien henkilökohtaisia taitoja ja luistelutaitoja kehitettäisiin maksimaalisella tavalla samalla kun heitä opetettaisiin pelaamaan jääkiekkoa sillä tavalla, kuten peli pyytää jääkiekon kaltaista joukkuepeliä pelaamaan.

Nyt suomalaisessa jääkiekossa riittää, että asiat tehdään sinne päin – jopa suurissa seuroissa.

Hyvä esimerkki on U20 SM-sarja. Sarjassa pelaa ensinnäkin 24 joukkuetta. Se jo itsessään on absurdi määrä, minkä seurauksena joukkueiden tasoerot nousevat – kuten monissa muissakin juniorisarjoissa – sellaiseksi, ettei osa otteluista palvele kenenkään kehittymistä.

Nyt ollaan tekemässä toimenpiteitä, jotta sarjassa pelaisi 18 joukkuetta. Se on kuitenkin vain muumilaastarin laittamista, avohaavaan, koska sekin on liikaa. Myös pelimäärät ovat auttamatta liian alhaisia.

Toinen yhtä absurdi asia on se, mitä Ilveksen ja HPK:n tasoisten Liiga-seurojen junioritoiminnan tasosta ja laadusta kertoo se, jos ne eivät mahtuisi pelillisesti tällä hetkellä lainkaan U20-sarjaan, jos joukkueiden määrä olisi esimerkiksi 14 joukkuetta.

Kaikenlaiset mandaattipaikat olisi purettava ja palautettava kilpailu urheiluun.

Kolmas hyvä esimerkki on se, kuinka paljon ja millaisia sopimuksia yli-ikäiset konkaripelaajat saavat tällä hetkellä Liigassa. Huiput ovat toki asia erikseen, mutta Liigassa pelaa paljon konkaripelaajia, joilta joukkueet saavat todellisuudessa junioripelaajan pelillisen panoksen. Mutta kun juniorityötä ei ole tehty kunnolla, silloin on pakko maksaa näillä konkareille ylimääräisistä lisävuosista konkaripelaajien ylisuurta palkkaa.

Ja lisää esimerkkejä:

Jääkiekkoliitto teki aikoinaan ajatuksen tasolla sinällään järkevän liikkeen panostamalla taitovalmentajiin. Hieno ajatus kaatui kuitenkin monissa seuroissa siihen, että taitovalmentajien palkkaamisen myötä seurat alkoivat karsia valmennuspäälliköiden ja junioripäälliköiden vakansseissa ja säästämään siten rahaa. Samalla seuroista katosi laadunvalvonta, mikä johti valmennuksen laadun heikkenemiseen. Kaiken lisäksi taitovalmentajien tasokin on ollut kirjavaa ja panos-hyötysuhde ei ole ollut riittävän hyvää.

Eli tiivistettynä: kun ei ole avointa ja tervettä kilpailua, ei ole myös terveen kilpailun tuomaa vaatimustasoa ja vastetta seurojen toiminnassa.

Jotkut seurat hoitavat toki kaiken valmennuksen juniori-ikäluokkia myöten laadukkaasti, mutta kaikki eivät. Kun järjestelmä sallii laiskan ja velton tekemisen, silloin monet seurat valitettavasti toimivat laiskasti ja veltosti.

On pakko ottaa vielä kiinni vielä yhteen juniorikasvatukseen liittyvään kysymykseen, joka herättää voimakkaita tunteita puolesta ja vastaan eli lasten ja nuorten ajankäyttöön ja siihen, millaisia vaatimuksia koulu, harrastuksen ja elämä ylipäätään heille nykyään asettavat. Mahtuuko tähän maailman enää kilpaurheilu?

Tämä on hyvä filosofinen kysymys, mutta huippu-urheilun näkökulmasta me emme aseta rimaa, vaan sen asettaa muu maailma.

NHL:n varaustilaisuus on tästä hyvä esimerkki. Jos haluamme, että suomalaisia pelaajia varataan NHL:ään ja Suomi pysyy yhtenä johtavana jääkiekkomaana jääkiekossa, silloin on toimittava niiden vaatimusten mukaisesti.

Huippu-urheilu on tänä päivänä vaatimustasoltaan toki äärimmäisen vaativaa ja muuttuu koko ajan vaativammaksi, mutta kuten ahot, rantaset ja kumppanit sekä Leijonien sensaatiomainen menestys osoittavat, asiat oikein tekemällä pystymme pysymään ainakin jääkiekossa kehityksessä mukana.

Yksilötasolla se on sitten jokaisen oma valinta, mitä elämässä haluaa. 20 tunnin uhraaminen viikossa jääkiekon harrastamiseen on toki kova tuntimäärä. Huippu-urheilu ei ole kuitenkaan  kaikkia varten. Samaan hengenvetoon voidaan kysyä, kuinka moni vanhempi puuttuu oikeasti siihen ja on huolissaan siitä, jos lapset viettävät joka päivä ruudun ääressä 6-8 tuntia.

En siis olisi vielä niinkään huolissani siitä, etteikö aika junioreille riittäisi, mutta riittääkö seurojen asenne ja ammattitaito terveen kilpailun tappavassa ilmapiirissä järjestää ja hoitaa jääkiekkovalmennus riittävän ammattitaitoisesti. Se on tällä hetkellä kaikista oleellisin kysymys.