Suomalaisten joukkueiden eurotaipaleet ja erityisesti HJK:n tilanne ovat herättäneet vilkasta keskustelua jalkapallopiireissä.

Hongan, KuPSin ja Hakan matka europeleissä päättyi heti ensimmäiseen ottelupariin. HJK selvisi niukasti Larne-otteluparista jatkoon, mutta vaihtoi otteluiden välissä päävalmentajaa. Ensimmäinen kokonainen ottelupari europeleissä uuden päävalmentajan Toni Korkeakunnaksen alaisuudessa päättyi yksipuolisten otteluiden jälkeen Molden ansaittuun jatkopaikkaan.

Näiden negatiivisten tulosten jälkeen virisi keskustelu, miksi suomalaiset joukkueet usein sulavat eurokentillä samantasoisia tai jopa heikompia joukkueita vastaan.

Osa suomalaisesta jalkapalloväestä elää vielä menneessä ja pitää mahdottomana haastaa ulkomaisia vastustajia pelaamalla. Tämä oli valitettavasti myös HJK:n lähestymistapa Molde-ottelupariin.

***

Onko kysymys kuitenkaan suomalaiskansallisesta ilmiöstä?

Vastaan lyhyesti, ettei ole. Eurokentillä nähdään joka vuosi suuri määrä vastaavia sulamisia.

Esimerkiksi ruotsalaisseurat lähtivät samaan tyyliin eurocupeista laulukuoroon. Suurimpana epäonnistumisena oli Allsvenskanin viime kauden mestari Häckenin putoaminen Mestarien liigan karsinnoista färsaarelaista Klaksvikille.

Sama Klaksvik kaatoi myös Molden kotonaan ensimmäisessä osaottelussa, mikä viimeistään lopetti keskustelun, olisiko HJK voinut ja olisiko sen ennen kaikkea pitänyt haastaa Molde pelaamalla eikä vain puolustamalla.

Myös norjalaisjätti Rosenborg joutui todella koville Hakan tiputtaneen Crusadersin kanssa. Hongan niukasti tiputtanut kazakstanilainen Tobol kaatoi seuraavalla kierroksella sveitsiläisen suurseura Baselin, joten tässäkään tapauksessa vastassa ei ollut mikään kevyt porukka.

Ainoastaan KuPSin putoamista Derry Citylle voi pitää selkeänä epäonnistumisena HJK:n Molde pettymyksen ohella.

Unohtaisin siksi sulamishöpinät. Jokaista otteluparia olisikin katsottava aina erikseen. Tulos muotoutuu yleensä loogisesti joukkueiden tilanteiden mukaan.

Jossittelu on turhaa, mutta mikä olisi ollut viime kauden Hakan tai Hongan iskukyky europeleissä? Tällä kaudella kumpikin joukkue on ollut vaikeuksissa ja näin ollen vauhti ei aivan riittänyt eurokentillä.

En siis näe, että kyseessä on joku sulamisen kansantauti. Se on toki totta, että suomalaisseuroilla on HJK:ta lukuun ottamatta liian vähän kokemusta kansainvälisistä otteluista, mikä on kiistatta suomalaisseurojen kannalta epäedullinen tilanne. Myös HJK pelaisi varmasti mielellään kansainvälisiä otteluita nykyistä enemmän.

Onkin kysyttävä, miksi näitä otteluita ei pelata enempää?

Joukkueet ympäri Eurooppaa pystyvät järjestämään helposti ystävyysotteluita keskenään ja pelaavat kansainvälisissä turnauksissa eri tasoisissa olosuhteissa ja areenoilla kuin mitä Suomesta löytyy. Suomessa vain harvat joukkueet kohtaavat harjoituskaudella tai ylipäätään missään vaiheessa tasokkaita ulkomaalaisia joukkueita, saati osallistuvat ulkomailla pelattaviin turnauksiin.

7.20 for HJK to beat Qarabag FK 10/8/2023. Play now at Stake.com!

***

HJK on suomalaisen seurajalkapallon lippulaiva, jolla – kuten edelliskaudet ovat osoittaneet – on valmiuksia ja kapasiteettiä menestyä eurokentillä.

Tällä hetkellä tilanne on kuitenkin se, että vaihdettuaan Toni Koskelan Korkeakunnakseen HJK jättää vapaaehtoisesti kapasiteettinsä käyttämättä. Korkeakunnaksen aikana Klubin hyökkäyspeli on vedetty lähes nolliin ja joukkue on laitettu puolustamaan matalassa blokissa.

Se, että joukkueessa vallitsee tietojen mukaan ”vapautunut fiilis”, on näkynyt toistaiseksi lähinnä Korkeakunnaksen räiskyvissä eleissä ja yläfemmoissa pelien jälkeen. Pelillisesti HJK on näyttänyt enemmänkin Korkeakunnaksen FC Lahdelta paremmilla pelaajilla.

Korkeakunnaksen apuvalmentajaksi hankittu Ossi Virta palkattiin ymmärtääkseni organisoimaan joukkueen hyökkäyspeliä, mutta ensimmäisten otteluiden perusteella on pakkoa kysyä, missä se on näkynyt ja miten?

Onko HJK:n viime otteluissa pelaama jalkapallo todellakin Virran jalkapalloa vai onko kysymys siitä, että Korkeakunnassa sanelee päävalmentajana, miten kentällä toimitaan ja Virta kuuntelee vierestä?

***

Suomalaisseurojen ongelmana euro-otteluissa ei ole sulaminen. Suurin ero suomalaisjoukkueiden ja tasokkaiden ulkomaalaisten joukkueiden välillä on eräänlainen pelaajien käänteinen toimintajärjestys peleissä.

Siinä missä hyvissä joukkueissa pelaajat pystyvät jatkuvaan toimintaan, ennakoimaan ja reagoimaan, suomalaisissa joukkueissa järjestys on käänteinen: ensin reagoidaan, sitten pyritään saamaan tilanne kontrolliin ja vasta kolmanneksi toimitaan.

Ensimmäisen mallin mukaisessa järjestyksessä pelaaminen johtaa kovalla tempolla pelaamiseen ja yleensä myös kontrolliin. Suomalaisjoukkueiden suosiman mallin mukainen pelaaminen johtaa puolestaan vaikeuksiin, matalampaan tempoon ja siihen, että ollaan tökkimässä palloa pois omasta päädystä vastustajalle kolmeenkymppiin, kuten esimerkiksi HJK joutui monta kertaa tekemään Moldea vastaan.

Ongelma ja sen ydin ovat pelaajien ja valmennuksen vastuulla.

On totta, etteivät Euroopan parhaat pelaajat pelaa suomalaisseuroissa, mutta Suomessakin on paljon hyviä pelaajia, jotka voisivat pelata taitojensa puolesta ulkomailla.

Moni pelaaja myös pelaa alle oman kapasiteettinsä ja alle taitojensa, koska valmennukselta ei ole saatu työkaluja oikeaan toimintaketjuun. Ne harvat pelaajat, jotka osaavat itse omaehtoisesti pelata oikealla tavalla, siirtyvät yleensä eteenpäin Suomesta.

Osaavan valmennuksen rooli on tästä syystä kriittinen, sillä ”peruspelaajastakin” voi kuoriutua aivan eri tason pelaaja, mikäli valmennus osaa roolittaa ja ennen kaikkea opettaa pelaajilleen pelin eri vaiheita ja lainalaisuuksia.

Viime vuosilta hyvää esimerkkiä tästä laadukkaasta tekemisestä ovat näyttäneet muun muassa Simo Valakari KuPSissa ja pääosin Vesa Vasara Hongassa.

KuPS pelasi Valakarin alaisuudessa Suomen jouhevinta syöttöpeliä, minkä lisäksi joukkue liikkui monipuolisesti ja oli jatkuvasti tekemässä aloitteita vastustajan selustaan.

Myös Honka on ollut parhaimmillaan loistava, mutta Vasaran Honka on tasaisin väliajoin sortunut pelaamaan liikaa staattista höynää ja odottamaan, että vastustaja tekee jotain hölmöä puolustaessaan ja keltamustat ovat iskeneet vasta sitten. Tämä on saanut Hongan pelaamisen näyttämään liian hitaalta.

***

Pelaajien hyvä sijoittuminen on kriittisimpiä asioita laadukkaassa jalkapallossa, mutta hyvällä sijoittumisella ollaan ratkaistu vasta puolet ongelmasta. Tarvitaan iso määrä juoksemista.

Verrattaessa uomalaisjoukkueiden pelaamista tasokkaisiin ulkomaisiin joukkueisiin, yksi silmiinpistävä ero on siinä, miten vähän suomalaisjoukkueet tekevät aloitteita vastustajan selustaan. Tämän seurauksena ottelut näyttävät usein vaarattomalta pallottelulta.

Hyvät joukkueet tekevät vielä vastustajan boksissakin aloitteita välikaistoilta päätyviivalle. Missä ovat suomalaisjoukkueiden vastaavat aloitteet?

Tässä kohtaa on korostettava, etten puhu nyt suomalaisen jalkapallon toisesta perisynnistä, pitkistä palloista taivaalle tai vastustajan päätyyn ja niiden perässä juoksemisesta.

Tarkoitan aloitteilla sellaisia aloitteita ja juoksuja, jotka avaavat mahdollisuuden läpisyöttöön, mutta sen lisäksi luovat tilaa muille, saavat vastustajat liikkumaan ja synnyttävät paikanvaihtoja, jotka vaikeuttavat vastustajan puolustamista.

Tämä on sitä pelaajien jatkuvaa toimintaa, jossa ollaan valmiita pelaamaan ja toteuttamaan pelin eri vaiheita ilman taukoja.

Niin kauan, kun suomalaisen jalkapallovalmennuksen mentaliteetti lähtee tappion ja virheiden välttelystä, emme pääse isossa kuvassa eteenpäin. Meidän on alettava nähdä mahdollisuuksia ja rohkeasti lähdettävä viemään suomalaista jalkapalloa kohti huippujoukkueiden käyttämiä periaatteita.

Haasteena on toki se, että Suomessa on vain kourallinen valmentajia, jotka tällä hetkellä toimivat sellaisessa positioissa, joissa he pystyvät vaikuttamaan positiivisesti tähän asiaan.

Samaan aikaan meillä riittää pilvin pimein toimijoita, jotka naureskelevat näille ”pimputtelijoille” sen sijaan, että he pyrkisivät oppimaan uutta.

***

HJK kohtaa torstaina Eurooppa-liigan kolmannen kierroksena karsintojen avausottelussa azerbaidžanilaisen Qarabagin.

Ottelu ja koko ottelupari on mielenkiintoinen testitilaisuus, millaista jalkapalloa Korkeakunnas peluuttaa Klubilla.

Jos HJK:n pelistä ei löydy muuta sisältöä kuin vastustajan ohjaaminen laidoille puolustaessa matalassa blokissa ja hyökätessä pitkä pallo Bojan Radulovicille tai Topi Keskiselle, niin kiire ja paineet alkavat kasautua Klubi-leirissä todenteolla.

Tällaisella jalkapallolla HJK ei nouse suuruuteen, vaan jää pienuuteen – ja sen kausi muuttuu lopulta Via Dolorosaksi.