Markku Kanerva jatkaa Huuhkajien päävalmentajan uudella sopimuksella, joka kattaa syksyllä alkavan Kansojen liigan ja ensi vuoden MM-karsinnat sekä vuoden 2026 MM-kisat, mikäli Suomi sinne selviytyy. Jukka, liputit Kanervan jatkamisen puolesta jo maaliskuussa. Toisin sanoen oikea ratkaisu Palloliitolta?

Toivottavasti en ole sairastumassa kekkostautiin, vaikka siteeraankin itseäni. Sanoin silloin, että Kanervan vaihtaminen on perusteltua vain siinä tapauksessa, jos hänen tilalleen saadaan parempi vaihtoehto. En nähnyt mitään syytä silloin enkä näe nytkään, että tässä kohtaa olisi pitänyt tehdä riskivalinta, koska mitään tarvetta riskin ottamiseen ei ollut.

Siihen, oliko Palloliiton nyt tekemä ratkaisua oikea vai väärä ratkaisu, on mahdoton vastata, ellei tiedetä, ketkä olivat vaihtoehtoina Kanervalla. Ymmärrän hyvin, ettei Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahti paljastanut sitä, ketä muita ehdokkaita Palloliiton listalla oli ja kenen muiden ehdokkaiden kanssa Palloliitto mahdollisesti neuvotteli.

Lahti kuitenkin tiivisti oleellisen: hän ei halunnut ottaa tässä tilanteessa arpaa ja varsinkaan kallista arpaa. Juuri siitä tässä Kanervan jatkosopimuksessa oli kysymys. Tässä mielessä Kanervan jatkosopimuksen logiikka oli oikea, mutta kuten sanoin, lopullinen arviointi vaatisi tiedon siitä, ketä muita nimiä Lahden mainitsemalla viiden suomalaisen ja kymmenen ulkomaalaisen valmentajan listalla oli.

Avaatko hieman logiikkaasi, miksi Kanervan jatkosopimus oli ”loogisesti” oikea ratkaisu?

Peruslähtökohta Kanervan jatkoa pohdittaessa oli määritellä millä tasolla Huuhkajat on Kanervan alaisuudessa ja millaiselta tulevaisuus hänen komennossaan näyttää.

Kanervalla on omat vahvuutensa ja omat heikkoutensa ja varmasti monista hänen taktisista ratkaisuistaan, peluuttamisestaan ja pelaajavalinnoistaan voidaan olla eri mieltä. Voidaan puhua myös selkeistä vääristä ratkaisuista ja voidaan puhua, että Kanervan yli seitsemän vuoden päävalmentajakauteen mahtuu hienoa hetkiä ja loistoa, mutta myös taantumia.

Kanerva oli kuitenkin pohjakortti, johon muita ehdokkaita piti ja pitää verrata.

Jos parhaana saatavilla olevana vaihtoehtona Kanervalla olisi ollut vaikkapa Hans Backe, luulen, että 105 prosenttia suomalaisista olisi äänestänyt Kanervaa. Jos taas vaihtoehtona jostain ihmeen ja kumman syystä olisi ollut sen sijaan Pep Guardiola, samat 105 prosenttia olisivat äänestäneen Guardiolaa.

Todellisessa elämässä vaihtoehdot olivat jostain tästä välistä. En näe, että yksikään suomalainen vaihtoehto olisi tuonut yhtään sen varmemmin parempia tuloksia kuin mitä Kanervan voidaan olettaa tuovan, olisipa valinta kohdistunut esimerkiksi Simo Valakariin, Mika Lehkosuohon, Toni Koskelaan, Jani Honkavaaraan tai edes ”puolisuomalaisiin” José Riveiroon tai Ricardo Duarteen.

En epäile yhtään, etteikö Huuhkajien päävalmentajan paikkaa kohtaan olisi ollut kiinnostusta myös ulkomailla, mutta ongelmana on se, että ulkomaalaisten valmentajien palkat ovat karanneet niin korkeiksi, ettei Palloliitolla ole välttämättä vara venyä niihin.

Hyvä esimerkki on Fernando Santos, joka nimitettiin viime viikolla Azerbaidzhanin uudeksi päävalmentajaksi 3+1-vuotisella sopimuksella. Santosin palkka Portugalin ja Puolan päävalmentajana oli noin kaksi miljoonaa euroa vuodessa, enkä usko, että hän olisi alentanut palkkavaatimuksiaan kovinkaan paljon Azerbaidzhanin kanssa neuvotellessaan.

Palloliitolla ei vuorenvarmasti olisi ollut mahdollisuutta maksaa tällaisia palkkasummia kenellekään.

On myös hyvä kysymys, olisiko ”kovan nimen” palkkaaminen ollut automaattisesti autuaaksi tekevä asia. Esimerkiksi Fernando Santos luotsasi Portugalin vuonna 2016 Euroopan mestariksi, mutta Puolan maajoukkueessa hän kesti viime vuonna lauteilla kuusi ottelua ja aiemmin tänä vuonna Besiktasin päävalmentajana kolme kuukautta.

Toki hyviä ulkomaalaisia valmentajia löytyisi halvemmallakin, mutta parantaisivatko he tilannetta Kanervaan verrattuna vai oisivatko he enemmän riskivalintoja? Joskus on toki pakko yrittää jotain vaikka riskillä, mutta nyt ei oltu samanlaisessa pakkoraossa kuin esimerkiksi Backen potkujen kohdalla.

Kanervan on arvioitu ansaitsevan vuodessa reilut 200 000 euroa. Sillä summalla hän olisi ollut esimerkiksi EM-kisojen valmentajien palkkataulukon jumbosijoilla. Nyt EM-kisamaista pienimmät palkat ovat Georgian Willy Sagnolilla, Romanian Edward Iordănesculla ja Tšekin Ivan Hašekilla, jotka ovat Kanervan kanssa samassa 200 000 – 250 000 euron vuosipalkkakategoriassa.

Unkarin Marco Rossi ja Matjaž Kek ovat vielä 300 000 euron vuosipalkkoineen jotakuinkin kanervalaisessa maailmassa, mutta sitten hypätäänkin jo yli 500 000 euron palkkoihin Slovakian Francesco Calzonasta alkaen.

Palloliitto remontoi Huuhkajien valmennusjohtoa nostamalle Mika Nurmelan ja Toni Korkeakunnaksen tilalle KuPSin päävalmentajan Jani Honkavaaran ja Tallinnan Kalevin päävalmentajan Teemu Tainion sekä entisen maajoukkuekapteeni Tim Sparvin. Kuinka merkittävinä ratkaisuja nämä olivat?

Kuten Lahti ja Kanerva totesivat tiedotustilaisuudessa, he näkivät, että tällä osastolla tarvitaan muutoksia – ja nyt niitä on saatu.

Jos katsomme pelkästään nimiä, muutokset näyttävät ilman muuta lupaavilta, mutta avainkysymys on se, miten uuden valmennustiimin keskinäinen kemia ja näkemykset jalkapallosta saadaan toimimaan käytännön tasolla.

Asioista ei tarvitse ja pidä missään nimessä olla samaa mieltä, mutta erilaisten näkemysten sovittaminen yhteen on oma taiteenlajinsa. Tässä tapauksessa yhteistyötä helpottaa se, että Kanerva on itse saanut rakentaa valmennustiiminsä ja kuten Kanerva tiedotustilaisuudessa totesi, hänellä on yhteistä historiaa esimerkiksi Honkavaaran kanssa.

Mitä Kanervalta voidaan odottaa Kansojen liigassa ja ennen kaikkea ensi vuonna alkavissa MM-karsinnoissa?

Kansojen liigassa Suomi pelaa samassa alkulohkossa Englannin, Irlannin ja Kreikan kanssa. Lohko ei ole missään tapauksessa helppo. Tärkein tavoite lohkossa pelillisten tavoitteiden lisäksi on säilyttää paikka B-tasolla ja yrittää hankkia niin paljon pisteitä, että jos MM-kisapaikka ei irtoa karsintojen kautta, Suomi sai varapatruunan MM-kisapaikkaan Kansojen liigan kautta.

MM-karsintojen suhteen ensimmäinen iso päivä on se, kun joulukuussa arvotaan karsintalohkot. Kovia vastustajia ei voida välttää, mutta kovuuden asteissa on sävyjä. En sano, että Suomen MM-kisoihin pääsy vaatisi arpaonnea, mutta toivotaan niin päin, että arpa ei olisi myöskään pahin mahdollinen.

MM-karsinnoissa on 12 alkulohkoa, joten lohkoon tulee väistämättä yksi huippumaa, mutta tuleeko sinne kaksi huippumaata, on se kriittinen kysymys.

Suomi on osoittanut, että sen on turha pelätä enää ketään jalkapallokentillä, mutta kyllä sinne muutama vuori mahtuu, joiden ylittäminen on enemmän kuin haastavaa.