Suomalaisilla armottomat kaaviot – painimitali on Pariisissa äärimmäisen tiukassa

Jonni Sarkkinen joutuu kovaan myllyyn heti avausottelussa tiistaina.

Pariisi 2024

Suomalaisilla armottomat kaaviot – painimitali on Pariisissa äärimmäisen tiukassa

ElmoTV:n painiasiantuntija, entinen nuorten maailmanmestari Aarne Leppänen myöntää, että suomalaispainijoilla on mitalikahveille pitkä matka.

Jukka Rönkä
TEKSTI Jukka Rönkä
@JukkaRonka
JULKAISTU 5.8.2024 | KUVAT All Over Press

Suomalaispainijoilla on edessä hikinen ja haastava urakka, mikäli Suomi saa viimeinkin avattua mitali tilinsä Pariisi olympialaisissa

97-kiloisissa painiva Arvi Savolainen on samalla puolella kaaviota hallitsevan maailmanmestarin, Kuuban Gabriel Rosillon ja nelinkertaisen maailmanmestarin ja Rion olympiavoittajan, Armenian Artur Aleksanjanin kanssa.

Avausottelussa Savolainen kohtaa algerialaisen Fadi Rouabahin.

77-kiloisissa painiva Jonni Sarkkinen kohtaa heti avausottelussaan kolminkertaisen Euroopan mestarin ja painoluokkaa alempana maailmanmestaruuden voittaneen Armenian Malkhas Amoyanin.

ElmoTV:n painiasiantuntija Aarne Leppänen myöntää, että mitali on Pariisin painimolskilla tiukassa.

”Pidän edelleen Arvia Suomen ykköskorttina. Rouabahinista Arvin pitäisi vielä selvitä, mutta sitten tulee vastaan Rosillo. Vaikka hän on hallitseva maailmanmestari, hän ei ole Arvin kannalta niin paha vastustaja kuin Aleksanjanin”, Leppänen sanoo.

”Aleksanjanin on erittäin kokenut ja tarkka painija, joka ei tee virheitä. Lisäksi hän on armoton vyöryttäjä, joka tuntee Arvin ja hänen painityylinsä paremmin.”

”Rosillo on kohdannut Arvin vain kerran – kolme vuotta sitten Tokion olympialaisissa, jossa Arvi voitti kuubalaisen. Toki tänä päivänä vastustajat analysoidaan tarkkaan, mutta näen, että Arvilla on paremmat mahdollisuudet yllättää Rosillo. Aleksanjanilta ei ilmaisia pisteitä molskille putoa.”

Leppäsen mukaan ottelu Rosilloa vastaan on Savolaisen mitalitoiveiden kannalta kriittisin ottelu.

”Jos Arvi voittaisi Rosillon, silloin hän painisi Aleksanjanin kanssa finaaliin pääsystä. Näin hän pääsisi hävitessäänkin pronssiotteluun. Jos Arvi sen sijaan häviää Rosillolle, sitten tie kapenee, sillä Aleksajan tulisi vastaan viimeistään ottelussa pääsystä pronssiotteluun.”

”Arvin kannalta on joka tapauksessa tärkeää, että hän saa kisat hyvin käyntiin Rouabahinia vastaan, sillä Rosilloa vastaan on uskallettava painia rohkeasti. Se taas vaatii siitä, että itseluottamus on ensimmäisen ottelun jälkeen tapissaan. Fyysisesti Arvi pysyy kyllä kuubalaisen vauhdissa mukana täydet kuusi minuuttia.”

Sarkkisin mahdollisuuksiin Leppänen suhtautuu astetta varauksellisemmin.

”Jonnin avausvastustaja Malkhas Amoyan on todella kovan luokan vastustaja. Jonnin vahvuus on siinä, että hän pystyy venymään ja painimaan rohkeasti myös itseään ennakolta vahvempia vastustajia vastaan. Varsinkin pystypainissa Jonni on ollut parhaimmillaan todella aktiivinen – ja siinä on hänen saumansa horjuttaa Amoyania. Riskinä toki on se, että kun itse yrittää, se avaa myös väylän vastustajalle iskeä.”

”Jonnin kaaviossa on hyvää se, että Amoyan on vahva ehdokas menemään finaaliin asti eli Jonnin kisat voisivat hyvinkin jatkua avausottelun tappiosta huolimatta. Ehkä Jonni voisi kaiken mennessä nappiin olla pisteillä, mutta mitaliin en vielä usko”, Leppänen sanoo.

Painin 97- ja 77-kiloisten sarjat painitaan tiistaina ja keskiviikkona.