Joensuu ilmoitti tehneensä Niko Korhosen kanssa 1+1-vuotisen jatkosopimuksen. Pekka, pesäpallopiireissä puhuttiin Korhosen mahdollisesta paluusta Sotkamoon, joten oliko jatkosopimus yllätys?

Korhosen paluusta Sotkamoon toki puhuttiin, mutta niille puheille ei ollut juurikaan perustaa. Sotkamolla on omasta takaa useita omia nuoria pelaajia, jotka pystyvät pelaamaan samassa roolissa Korhosen kanssa. Lisäksi nuoret pelaajat pelaavat pienemmillä sopimuksilla kuin Korhonen Joensuussa. Tässä mielessä ovi Sotkamoon ei ollut aidosti auki Korhoselle.

Joensuulle Korhosen jatkosopimus on totta kai tärkeä paperi. Tehtiinpä pesäpallokenttien TOP-listoja millä perusteilla tahansa, Korhonen on oltava jokaisella listalla. Hän osaa sisällä vaihtajana ja numero kolmosena kaiken mahdollisen ja hoitaa ulkona tonttinsa takuuvarmasti.

Ville Kotron tultua Joensuuhun Korhosen paikka ulkona on ankkuroitu kolmospuolelle vaihtotilanteissa kolmoskulmaan ja takatilanteissa kolmospolttajaksi, joissa molemmissa rooleissa Korhonen on Superin parhaita pelaajia.

Korhonen on pelaajatyyppinä mielenkiintoinen. Hän on taitojensa puolesta johtava pelaaja, mutta hänen johtajuutensa ei perustu siihen, että hän olisi joukkueen äänekkäin pelaaja. Korhosen johtajuus perustuu enemmän tekoihin niin kentällä kuin harjoituksissa.

Korhosen jatkosopimus poistaa ensi vuoden pelaajamarkkinoilta jälleen yhden kovan nimen. Sinne ei taida jäädä enää kovin montaa raskaimman sarjan pelaajaa, jotka voisivat vaihtaa tämän kauden jälkeen seuraa?

Eipä juuri. Kaiken lisäksi esimerkiksi Kalle Kuosmanen, jonka sopimus loppuu tämän kauden jälkeen, on pelaaja, jota on  vaikea saada Sotkamosta irtoamaan. Sotkamo osaa osaa halutessaan pitää avainpelaajistaan kiinni. Roope Korhonen on ollut vuosikausia yksi tällainen pelaaja ja Kuosmanen on nousemassa Roopen rinnalle toiseksi samanlaiseksi erikoistapaukseksi.

Ehkä kovin pelaaja, jonka sopimus loppuu tämän kauden jälkeen ja joka voi myös liikkua, on Jukka-Pekka Vainionpää. Manse on aiemminkin ollut kiinnostunut Vimpelin tähtipelaajista ja varmasti se on kiinnostunut myös Vainionpäästä. Vimpeli on saanut Perttu Ruuskaa lukuun ottamatta torjuttua Mansen kosiskelut, eikä Vainionpäänkään lähtö ole varmaa. Jos Vainionpää liikkuu, Mansen mahdollisuuksia parantaa se, ettei Vainionpää halua muuttaa toiselle puolelle Suomea.

Henri Puputin ura Mansessa on ollut katkolla jo pari vuotta, mutta myös Puputin tilanne on vielä auki eikä jatkaminen Mansessakaan ole mahdotonta.

Kouvolassa päättyy Teemu Nikkasen sopimus ja hänellä olisi varmasti ottajia muuallakin. Nikkanen viihtyy kuitenkin Kouvolassa ja Kouvola on sellainen seura, jossa menestys on lähivuosina taattu.

Sitten on muutama nuori leijona, joiden sopimus päättyy syksyllä.

Lyöjäjokeri Aapo Hiltusen sopimus Hyvinkään kanssa kattaa vain tämän kauden ja Hiltusesta kiinnostuneita seuroja on useampi, sillä lyöjäjokereista ja varsinkin Hiltusen kaltaisista nuorista lyöjäjokereista on kova kysyntä.

Topi Still ja Elmeri Iivonen ovat nuoren lukkarikaartin kärkinimiä. Lukkarimarkkina on tällä hetkellä ahdas, mutta syksyllä näitä herroja kannattaa seurata, sillä lukkarimarkkina voi myös elää yllättävällä tavalla.

Varmasti syksyllä nähdään edelleen pelaajasiirtoja, mutta kyllähän nykytrendi on katsoa yhtä tai jopa kahta kautta pidemmälle – ja jos jotain pelaajauutisia tippuu, ne ovat juuri tällaisia Korhosen ensi kautta ja mahdollisesti sitä seuraavaa kautta koskevia uutisia tai viime viikolla tulleen Patrik Wahlstenin syksyyn 2027 ulottuvan jatkosopimuksen kaltaisia uutisia.

Ovatko tällaiset pitkät jatkosopimukset pesäpallon kannalta hyvä asia?

Seurojen kannalta pitkät sopimukset ovat ymmärrettäviä. Ne haluavat pitää parhaista pelaajistaan kiinni ja viime vuosina kehitys on johtanut siihen, että silloin on oltava ajoissa liikkeellä. Ennen riitti, että seuraavan vuoden sopimuksista alettiin neuvotella juhannustauon aikana, mutta jos nyt niin tehdään, silloin ollaan vuosi tai jopa kaksi myöhässä.

Pitkien sopimusten merkitys korostuu etenkin pienemmillä seuroilla, joilla ei ole vara riehua siirtomarkkinoilla rahan voimalla, kuten isommilla massiseuroilla. Niiden on perustettava toimintansa käytännössä kahteen asiaan – vahvaan juniorityöhön ja vapaaehtoisuuteen perustuvaan talkootyöhön.

Jos ja kun näistä seuroista nousee lahjakkaita junioreita, silloin heidät on pakko suojata pitkillä sopimuksilla, kuten valtaosa seuroista on viime vuosina tehnyt.