Asiantuntijalta täydet pisteet Monacon kylmäpäiselle taktikoinnille – ”Palattiin juurille”
ElmoTV:n F1-asiantuntija Erkki Mustakari antaa täydet pisteet RB-tallin ja Williamsin kylmäpäiselle taktikoinnille Monacon GP:ssä.
Monacon GP:n puheenaiheeksi nousi RB-tallin ja Williamsin kylmäpäinen taktikointi.
RB:n Liam Lawson toimi ensin takana tulleiden autojen tulppana ajamalla selvästi hitaampia kierroksia kuin hänen edellään olleet autot. Näin RB:n toinen kuljettaja Isack Hadjar saattoi tehdä pakolliset kaksi varikkostoppia menettämättä sijoitustaan.
Williamsilla Carlos Sainz toimi samanlaisena tulppana, jotta tallitoveri Alex Albon varmistaisi pistesijansa. Myöhemmin osia vaihdettiin.
Taktikointi kannata. Hadjar oli kisassa kuudessa, Lawson kahdeksan, Albon yhdeksäs ja Sainz kymmenes.
ElmoTV:n F1-asiantuntija Erkki Mustakari ei nähnyt RB:n ja Williamsin taktikoinnissa mitään väärää.
”En missään tapauksessa. Pikemminkin onnittelen kumpaakin tallia erinomaisesta taktisesta ratkaisusta. Varsinkin Hadjarin kuudetta sijaa RB:n autolla voi pitää loistavana sijoituksena”, Mustakari sanoo.
Mustakarin mukaan tallien taktikointi ei tullut täysin puskista.
”Tällainen mahdollisuus on ollut joidenkin tallien kikkapussissa. Taktiikan toteuttaminen vaatii kuitenkin kahta asiaa. Ensinnäkin radan on oltava sellainen, että ohittaminen on vaikeaa, mielellään lähes mahdotonta, kuten Monacossa. Sen jälkeen tallin autojen pitää olla sellaisissa asetelmissa, että taktikointi voi toimia. Paras tilanne on se, että autot ovat radalla peräkkäin, jolloin homma toimii.”
”Kun tänään nämä kaksi muuttujaa toteutuivat, silloin RB ja Williams tarttuivat mahdollisuuteen – varsinkin, kun Monacossa oli kaupanpäällisenä erikoissääntö, jonka mukaan tallien oli pakko tehdä vähintään kaksi varikkostoppia.”
”Täytyy vain ihmetellä, miten Mercedestä ja Toto Wolffia vietiin Monacossa kuin pässiä narussa. On varmaa, että asiasta keskustellaan tallin sisällä ja mietitään, mitä tehdään, jos tällainen temppu uusiutuu. Nythän Mersulla itsellään olisi ollut kisan aikana mahdollisuus samaan, mutta he päätyivät toisenlaisiin ratkaisuihin.”
Mustakarin mukaan RB:n ja Williamsin ratkaisuissa oli myös kaikuja menneestä.
”Autourheilu oli alun perin autonvalmistajien ja tallien välistä kilpailua enemmän kuin kuljettajien välistä kilpailua. Tänään tässä mielessä palattiin autourheilun juurille. Tänään radalla nähtiin kaksi joukkuetta, jotka toimivat radalla nimenomaan joukkueen, mikä lämmitti tällaista vanhaa nostalgikkoa.”
Muusta kisasta Mustakarin mukaan ei jäänyt jälkipolville suurtakaan kerrottavaa.
”Se tiedettiin jo etukäteen, että ilman kolarointia maaliin tullaan samassa järjestyksessä kuin millä kisaan lähdetään. Niin tultiin. Ainoa piristys kisassa oli RB:n ja Williamsin hieno taktikointi.”
Mustakarin mukaan kärkikuljettajien voimasuhteet saattavat heitellä tulevissa kisoissa suuntaan tai toiseen.
”Tämän kauden upein piirre on se, että kisojen voitosta ja samalla maailmanmestaruudesta taistelee useampi kuljettaja ja näiden 4-5 kärkikuljettajan kortit voivat asettua mihin järjestykseen tahansa.”
”Viikon päästä ajettava Barcelona on myös sellainen rata, jossa on vaikea ohittaa – samoin sen jälkeen vuorossa oleva Montrealin kisa. Siksi aika-ajot kannattaa suurennuslasilla.”
”On myös mielenkiintoista nähdä, yrittäisikö joku talli RB:n ja Williamsin taktiikkaa, jos sellainen tilanne avautuisi. Radan puolesta ainakin puolittainen sauma sellaiseen taktikointiin voisi onnistuakin.”
”Tärkeintä on kuitenkin se, että nyt on palattu yhden kuljettajan ylivoimasta huipputasaiseen kärkitaisteluun. Toivottavasti vanhaan ei palata – paitsi silloin, jos ylivoimaisen kuljettajan auton kyljessä on siniristilippu”, Mustakari naurahtaa.