Mansen voitto ei vielä kaada Sotkamoa, mutta sunnuntain panokset on tehty dynamiitista

Sami Haapakoski ja Aapo Komulainen ottivat ensimmäisessä finaalissa tiukasti mittaa toisistaan.

Pesäpallo

Mansen voitto ei vielä kaada Sotkamoa, mutta sunnuntain panokset on tehty dynamiitista

Manse aloitti miesten finaalit tyrmäävällä 1-0-vierasvoitolla Sotkamosta. Pekka Arffman avaa, mitä Mansen voitto tarkoittaa.

Jukka Rönkä
TEKSTI Jukka Rönkä
@JukkaRonka
JULKAISTU 13.9.2025 | KUVAT Olli Korhonen / Sotkamon Jymy

Manse aloitti miesten Superpesis-finaalit hakemalla 1-0 (1-0, 1-1) -vierasvoiton Sotkamosta. Pekka, mikä Mansen voiton selittää?

Ottelu oli hengeltään juuri sellainen kuin sen ennakolta odotettiin olevan. Pelattiin äärimmäisen tarkkaa ulkopeliä ja vältettiin ulkopelivirheitä viimeiseen asti. Siksi ottelusta tuli numeroiden valossa ulkopelin suurta juhlaa.

Kysymys ei kuitenkaan ollut tänään pelkästään loistavasta ulkopelistä. Kummankin joukkueen sisäpeli oli tukkoista.

Sää oli Sotkamossa syksyinen ja ottelun alussa Hiukassa myös satoi. En tiedä vaikuttiko tämä sisäpeliin vai mikä, mutta olihan se uskomatonta, että Mansella oli koko avausjaksolla vain 11 kärkilyöntiä ja kaksi kolmostilannetta ja Sotkamolla 15 kärkilyöntiä ja neljä kolmostilannetta.

Avausjakso olisi hyvin todennäköisesti jäänyt kokonaan juoksuttomaksi, ellei pallo olisi livennyt Hannes Pekkiseltä kädestä juuri, kun hän oli heittämässä tappoheittoa ja Manse sai Pekkisen harvinaisen kämmin seurauksena jakson voittojuoksun, joka ratkaisi lopulta koko ottelun voiton Manselle.

Toisella jaksolla molempien sisäpeli parani. Sotkamon ykköskärki kulki kohtaleisesti jo avausjaksolla, mutta Simo Vainikaisella oli musta avausjakso eikä Juuso Myllyniemikään onnistunut avausjaksolla mailla. Toisella jaksolla Vainikainen pelasi 100-prosenttisen vaihtotilannepelin ja Myllyniemikin nosti prosenttinsa 50:een.

Joukkueen supertykeillä ei myöskään ollut paras päivä. Roope Korhosta jouduttiin käyttämään paljon jo vaihtotilanteissa. Hän pääsi kuitenkin yrittämään kotiuttamista kolmesti, mutta Roopen tehot jäivät nollaan jo toisessa ottelussa peräjälkeen.

Perttu Ruuska pääsi yrittämään kotiutusta viidesti, joista hän onnistui kerran – ja senkin Pekkisen avustuksella.

Finaalisarja jatkuu jo sunnuntaina Tampereella. Miten Mansen voitto avausfinaalissa heilautti punnuksia?

Kotikenttä on toki Sotkamolle mieluinen ja tärkeä kenttä, mutta Sotkamon tuntien tämä ottelusarja on kaikkea muuta kuin ohi. Tilanteet saattavat elää ja vaihtua vielä useamman kerran ennen kuin meillä on tämän kauden mestari selvillä.

Otteluiden luonne tuskin tulee tästä muuttumaan. Molemmat joukkueet pelaavat erinomaista ulkopeliä ja vaikka Aapo Komulainen onkin niskan päällä lukkareiden väännössä, tämä finaalisarja tuskin ratkeaa ulkopeliin.

Kysymykset ovat siksi samat kuin ennen finaalisarjaa – miten Mansen ykköskärki kulkee ja kuka Sotkamolla iskee juoksut, jos Roope ei iske niitä riittävästi?

Mansen ykköskärki ryki hieman, mutta se ei rykinyt tänään siltä kohdin, jolta on pelätty, sillä Severi Tikkakoski meni kentälle seitsemällä yrityksellä kuudesti. Nyt ongelmana oli ennen muuta ykkösvaihdon purkaminen.

Sotkamon haasteena oli puolestaan saada Roopelle tarpeeksi ruokaa kotiutustilanteissa.

Uskoisin, että sunnuntaina Manse saa ruuvattua ykköskärkensä jengoilleen ja on selvää, että Roopekin löytää tehonsa, jos ja kunhan hänelle tehdään tilanteita.

Marginaalit ovat kuitenkin pienet, kuten tänään nähtiin. Kun puhutaan näin pienistä eroista, silloin yksittäisissä otteluissa voi käydä miten tahansa. Se pätee myös sunnuntaihin.

Sunnuntain ottelu on kuitenkin siinä mielessä iso ottelu Sotkamon kannalta, että jos se häviää sunnuntaina toisen kerran, silloin todennäköisyydet kääntyvät jyrkästi sitä vastaan.

Et ilmeisesti lähde ennakoimaan sunnuntain ottelun voittajaa?

En.