Tässä tilanteessa on oltu ennenkin: Tottenham on ajautunut raastavaan kriisiin ja pohtii yötä päivää, pitäisikö päävalmentaja erottaa nyt vai vasta muutaman päivän päästä.

Myrskyn silmässä oleva Thomas Frank nimitettiin tehtäväänsä vain seitsemän kuukautta sitten kesäkuussa. Tottenham oli voittanut Frankin edeltäjän Ange Postecogloun johdolla muutamaa viikkoa aiemmin Eurooppa-liigan ja tuonut Spursille sen ensimmäisen pokaalin 17 vuoteen, mutta jääminen Valioliigassa 17:nneksi oli liikaa puheenjohtaja Daniel Levylle ja Tottenhamin johtokunnalle.

Postecoglou sai mennä ja tilalle palkattiin Brentfordissa erinomaista työtä tehnyt Frank. Frankin tulokset olivat toki Brentfordin resursseihin nähden vakuuttavat, mutta kuinka tarkkaan Tottenhamissa oli analysoitu frankilaisen jalkapallon syvin olemus?

Frankia suojasivat aluksi lupaavat tulokset, mutta loka-marraskuun taitteessa Pohjois-Lontoosta kuului jo uhkaava murina. Frankin puolustusvoittoinen ja varovainen pelitapa ei uponnut Tottenhamin kannattajiin.

Kun tulosten alkukaudella tuoma suoja alkoi sulaa lokakuun jälkeen, Frankin tilanne muuttui viikko viikolta synkemmäksi.

Tottenham on voittanut lokakuun jälkeen pelaamistaan 13 liigaottelusta vain kaksi ja valunut Valioliigassa 14:nneksi. Se on voittanut 11 kotiottelustaan tällä kaudella vain kaksi – ja myös FA Cupista se putosi heti kättelyssä hävittyään Aston Villalle 1–2 kotikentällä.

***

Frank on kiistatta epäonnistunut Tottenhamin päävalmentajana. Siitä ei ole kahta sanaa. On hyvä kysymys, saisiko Frank käännettyä Spursin kurssin, jos hänelle annettaisiin aikaa, mutta sitä aikaa Frank ei ole saamassa.

Englannissa odotettiin Frankin potku-uutisia koko viikonloppu Tottenhamin hävittyä lauantaina kotonaan putoamisviivan alapuolella olevalle West Hamille 1–2.

Uutisia potkuista ei kuitenkaan tullut. Tuli vain epämääräisiä tietoja, että Frank saisi vetää vielä tiistaina pelattavan Mestarien liigan ottelun Borussia Dortmundia vastaan ja tilannetta arvioitaisiin sitten uudelleen.

Frank ei pääse pakoon omaa vastuutaan ja omaa epäonnistumistaan, mutta raaka totuus Tottenhamin kannalta on, että Frank on vain yksi pieni muuttuja Tottenhamin ongelmissa.

***

Antonio Conte syytti Southampton-ottelun jälkeisessä legendaarisessa ryöpytyksessään maaliskuussa 2023 suoraan seuran puheenjohtajaa Daniel Levya siitä, ettei Tottenham ole voittanut hänen aikanaan mitään.

Conten mukaan ongelmana oli seurassa vallitseva kulttuuri, jossa ei oltu valmiita tekemään töitä voittamisen paineiden ja stressin keskellä. Ei seurajohto, eivätkä pelaajat. Pelaajat eivät myöskään olleet valmiit auttamaan toisiaan kentällä ja pistämään sydäntä peliin. Conte näki kentällä vain itsekkäitä pelaajia, ei joukkuetta.

Conten sanavalinnoista voidaan olla montaa mieltä, mutta hänen viestinsä oli selvä: Tottenhamin ongelmat ovat syvemmällä kuin vain managereissa.

Conte nosti tikun nokkaan Levyn, josta tuli ENIC:in valtaannousun myötä seuran puheenjohtaja helmikuussa 2001. Levy johti Tottenhamia itsevaltiaasti viime syksyyn asti, kunnes valta siirtyi uudelle regiimille, jota johtivat ENIC:in pääomistajan Joe Lewisin lapset Vivienne ja Charles.

***

Levyn historia Tottenhamin puheenjohtajana oli synkeä. Hän ei tyytynyt vain johtamaan Tottenhamia, vaan leikki myös manageria. Hän puuttui ohi ja yli managereiden ja päävalmentajien siihen, ketä pelaajia kannatti hankkia ja ketä ei ja ketä kannatti myydä.

Räikein esimerkki oli Levyn ja Tottenhamin Mestarien liigan finaaliin luotsanneen Mauricio Pochettinon yhteenotto ennen Mestarien liigan finaalia ja sen jälkeen kesällä 2019.

Pochettino halusi vahvistaa joukkuetta haluamillaan pelaajilla, mutta Levy päätti esikuntineen toisin. Tottenham käytti kesällä 2019 uusien pelaajien ostamiseen 150 miljoonaa puntaa Tanguy Ndombelesta, Giovani Lo Celcosta ja Steven Bergwijnista alkaen, mutta lopputulos oli karmea: kaikki kesän kuusi pelaajahankintaa floppasivat ja Pochettino sai potkut kuusi kuukautta Mestarien liigan finaalin jälkeen.

Se oli Levyä ja Tottenhamia aidoimmillaan.

***

Levy toimi samoin muidenkin managereiden ja päävalmentajien kanssa.

Pari esimerkkiä:

Levy myi vastoin päävalmentaja Martin Jolin – ja pelaajan itsensä – tahtoa Michael Carrickin kesällä 2006 Manchester Unitediin, jotta joukkueeseen saataisiin tilaa Didier Zokoran hankinnalle. Carrick loisti vuosikausia Manchester Unitedin keskikentällä, mutta Zokoran nimi näkyi samaan aikaan lähinnä vain erilaisissa floppihankintojen listauksissa.

Kesällä 2012 Tottenham myi Luca Modrićin ja vuotta myöhemmin Gareth Balen Real Madridiin ja kuittasi heistä yhteensä 110 miljoonaa puntaa. Spurs käytti Levyn orkestroimana kesällä 2013 lähes 120 miljoonaa puntaa seitsemän uuden pelaajan hankintaan. Heistä van Christian Eriksen oli onnistunut hankinta ja Erik Lamela puolionnistunut. Kaikki muut hankinnat kyykkäsivät.

Kaiken lisäksi Tottenham oli tarjonnut Balea muutamaa vuotta aiemmin Real Madrid -siirtoa West Hamille 3,5 miljoonalla punnalla ja HSV:lle viidellä miljoonalla punnalla, mutta kummallakaan seuralla ei ollut vara maksaa Tottenhamin vaatimaa siirtosummaa.

Melkoista osaamista!

***

Myöskään Levyn manageri- ja päävalmentajarekrytoinneissa ei ollut sen enempää järkeä. Hän saattoi palkata yhtä hyvin Jacues Santinin kaltaisen täysin kivettyneen betonipuolustusmiehen kuin vastuuttomasti hyökänneen Ange Postecogloun kaltaisen hurlumheivalmentajan.

Levy oli myös herkkä loukkaantumaan. Pochettinon, Conten, Jolin, José Mourinhon ja Harry Redknappin potkuihin vaikutti keskeisellä tavalla se, ettei heidän kemiansa toiminut Levyn kanssa.

Juande Ramosin hän pisti lankulle pitkälti pelaajien vaatimuksesta, koska pelaajat olivat järkyttyneitä, kuinka tarkkaan Ramos ohjeisti pelaajia taktisesti ja kuinka hän oli määrännyt, ettei harjoituskentän kanttiinissa tarjottu enää ketsuppia, keksejä, sokerijuomia ja suolaisia ruokia.

André Villas-Boasin kanssa Levy riitautui pelaajahankinnoista ja siitä, ettei Villas-Boas siirtynyt kesällä 2013 PSG:n päävalmentajaksi, vaikka tehtävää tarjottiin hänelle. Villas-Boasilla on edelleen Tottenhamin korkein Valioliiga-ajan voittoprosentti, 55,0%, mutta Levy halusi eroon Villas-Boasista ja kuitata vielä kaupan päälle PSG:ltä korvauksen sopimuksen purkamisesta.

Villas-Boas jäi Pohjois-Lontooseen, mutta sai potkut saman vuoden joulukuussa.

***

Vaikka Levy sotki ja sähläsi urheilullisella puolella, kukaan ei voi kiistää hänen ansioitaan talousosaajana.

Tottenham rakensi Joe Lewisin ja Levyn johdolla Tottenhamille uuden ja upean stadionin ja teki Tottenhamista rahakoneen, joka selvisi stadionin rakentamisen mukanaan tuomista 1,1 miljardin punnan jättiveloista kuivin jaloin.

Tottenham oli viime vuonna Deloitten Money Leaguen mukaan maailman seitsemänneksi rikkain jalkapalloseura. Saavutuksen arvoa nostaa se, että Tottenham on pelannut tämä kausi mukaan lukien kuuden edellisen kauden aikana vain yhdellä kaudella Mestarien liigassa.

Monet Tottenhamin kannattajat ovat helpottuneita, kun Levyn 24 vuotta kestänyt valtakausi on takana.

Kysymys ei ollut vain kannattajien pettymyksestä, sillä Levysta halusi eroon myös Lewisin perheen seuraava sukupolvi. He arvostivat isänsä lailla Tottenhamin taloudellista menestystä, mutta he halusivat Tottenhamin menestyvän myös kentällä.

***

Levy on nyt historiaa, mutta muuttuuko Tottenhamissa mikään – ja jos muuttuu, minkä seurassa pitäisi muuttua?

Päästään Tottenhamin ongelman todelliseen ytimeen.

Levyä on helppo syyttää kaikesta – ja häntä pitääkin syyttää. Olisi kuitenkin kohtalokas virhe ajatella, että Tottenhamin ongelmat olisivat johtuneet vain yhdestä miehestä.

On mentävä syvemmälle ja ajassa taaksepäin.

Tottenhamin 1960- ja 1970-lukujen entinen tähtipelaaja ja kohtalaisen manageriuran luonut Joe Kinnear vieraili vuonna 2000 Suomessa ja avasi pienelle seurueelle Tottenhamin taustoja.

Kinnearin mukaan Tottenhamin ongelmien pohjalla oli seuran sisällä vuosikymmenten saatossa kehittynyt johtamiskulttuuri.

Kun hyvin organisoiduissa seuroissa johtajat karrikoidusti sanottuna vain johtivat ja organisoivat asioita, Tottenhamissa liike-elämässä ansioituneet seurajohtajat pitivät itseään ylivertaisina asiantuntijoina myös jalkapalloilullisissa kysymyksissä.

Tiedettiin managereita ja päävalmentajia paremmin, kuka oli hyvä pelaaja ja kuka huono, kenet kannatti ostaa ja kenet myydä, ja millaista jalkapalloa piti pelata – ja tiedettiin, kuka oli hyvä manageri ja kuka ei.

***

Kinnearin näkemyksen siirtäminen aikajanalle avaa Tottenhamin ongelman.

Tottenham oli pitkään vakaa seura, joka nousi suuruuteen 1950- ja varsinkin 1960-luvuilla. Vakauden takuuna oli Walen perhe, joka oli merkittävä omistaja ja vallankäyttäjä aina 1930-luvulta alkaen.

Walen perheen aikanakin managerit vaihtuivat ja heitä myös erotettiin, mutta esimerkiksi Tottenhamin kaikkien menestynein manageri Bill Nicholson oli managerina 16 vuotta, 1958–1974.

Nicholsonin tukena oli helppo seistä kaudella 1960–1961 voitetun liigamestaruuden ja FA Cupin voiton sekä muun Nichlsonin aikaisen menestyksen myötä, mutta Waden perhe piti arvovallallaan Spursin vakaalla kurssilla myös kaikista vaikeimmissa paikoissa.

Legendaarisen esimerkki oli kesällä 1977 pidetty johtokunnan kokous. Tottenham oli palkannut vuotta aiemmin managerikseen kokemattoman Keith Burkinshawin ja pudonnut sensaatiomaisesti pääsarjasta 27 vuoden jälkeen takaisin vanhaan II divisioonaan.

Johtokunnan enemmistö halusi erottaa Burkinshawin, kunnes seuran pitkäaikainen puheenjohtaja Sidney Wale kysyi yhden kuolemattoman kysymyksen:

”Ketkä palkkasivat Burkinshawin vuosi sitten?”

Phil Soarin kirjoittaman Tottenhamin virallisen historiankirjan mukaan asiasta ei sen jälkeen keskusteltu enää koskaan.

Burkinshaw sai jatkaa Tottenhamin managerina ja johti Spursin kahdesti FA Cupin ja kerran UEFA Cupin mestariksi sekä hiuskarvan päähän liigamestaruudesta.

***

Kun Burkinshaw erosi kauden 1983–1984 jälkeen, jotain Tottenhamissa oli muuttunut.

Valta oli vaihtanut omistajaa.

Valtaa ei käyttänyt enää Waden perhe, vaan Monacossa asunut nuori kiinteistömagnaatti Irving Scholar. Tottenham oli velkaantunut uuden pääkatsomon rakentamisen seurauksena ja se etsi epätoivoisesti tietä ulos 4 miljoonan velkakuormastaan. Summa tuntuu nyt naurettavalta, mutta 1980-luvun alussa kysymys oli valtaisasta rahamäärästä.

Scholarin mukaan Tottenham oli juuttunut liituajalle ja seuraa piti lähteä remontoimaan kovalla kädellä. Hänen kuningasideansa oli viedä Tottenham ensimmäisenä jalkapalloseurana pörssiin. Alku näytti lupaavalta ja uusi liiketoimintamalli – johon kuului jopa bisneksen tekeminen naisten alusvaatefirmalla – satoi rahaa ovista ja ikkunoista.

Scholar oli myös ensimmäisiä seurajohtajia, jotka ymmärsivät television merkityksen. Hän alkoi ajaa tv-oikeuksien muuttamista rahaksi ja kehitys johti lopulta Valioliigan perustamiseen.

1980-luvun loppua kohti Scholarin bisnesmalli alkoi yskiä ja hän olisi ollut valmis myymään seuran Robert Maxwellille. Lopulta Scholarin osakkeet osti seuran managerin Terry Venablesin johtama liittoutuma.

Scholar oli kuitenkin sielultaan vanhaa tottenhamia, sitä samaa tottenhamia kuin hänen jälkeensä valtaan nousseet Venables, Alan Sugar ja Levy. He tiesivät myös jalkapallosta kaiken muita paremmin.

Venablesilla olisi ollut myös oikeasti jalkapalloilullista substanssia, mutta hän ei malttanut luopua vallastaan joukkueen jokapäiväisessä tekemisessä. Venables ruuvasi kaudeksi 1992–1993 erikoisen kaksoisvalmentajamallin, jossa päävalmentajan valtaa käyttivät Doug Livermore ja Ray Clemence. He olivat kuitenkin enemmän Venablesin juoksupoikia kuin todellisia päävalmentajia.

***

Tottenham on jälleen kerran vedenjakajalla. Levyn aika on takana ja alkaa uusi aikakausi.

Oleellinen kysymys ei ole nyt se, saako Frank potkut tänään, huomenna tai ylihuomenna.

Oleellinen kysymys on, miten Tottenham organisoi toimintansa ja päätöksentekoprosessinsa jatkossa.

Joe Lewisin lapsista on syytä tehdä yksi tarkennus. He eivät ole mitään upporikkaita ja kiihkomielisiä nuoria perillisiä, jotka alkaisivat mellastaa perheen rahoilla. Molemmat ovat pitkään liike-elämässä olleita kokeneita ammattilaisia, joilla on myös elämän kilometrejä takanaan: Vivianne on 62-vuotias ja Charles 61-vuotias.

Kysymys on kuitenkin sama iästä ja kokemuksesta riippumatta: Millaisen roolin he ottavat Tottenhamissa?

Ensimmäiset tiedot ovat sen suuntaisia, etteivät he puuttuisi Levyn tavoin jalkapalloarjen operatiivisiin päätöksiin eivätkä säheltäisi pelaajakaupoissa. Numerot ja taloudelliset raamit he määrittelisivät, mutta eivät puuttuisi siihen, kenet kannattaa ostaa ja ketä ei. Nämä päätökset he jättäisivät jalkapalloammattilaisten käsiin.

***

Se ei kuitenkaan ratkaise koko yhtälöä.

Sisarusten isä Joe Lewis teki yhden kohtalokkaan ja seurauksiltaan anteeksiantamattoman virheen. Hän näki Levyssa vain numerot. Kun ne olivat kunnossa, hän ummisti silmänsä siltä, millaista tuhoa Levy teki työntäessään kaikkitietävässä viisaudessaan sormensa kenttätason asioihin tai kuinka surkeasti Levy epäonnistui valitessaan managereita ja päävalmentajia ja erottaessaan heitä.

Vasta Tottenhamin säilyttyä viime kaudella viimeisenä seurana Valioliigassa, joku kysyi Tottenhamin sisällä oleellisen kysymyksen: Oliko Levy kaikesta taloudellisesta osaamisestaan huolimatta Tottenhamille rikkaus vai rasite?

Joe Lewis vastasi lastensa ja viime huhtikuussa toimitusjohtajaksi palkatun Arsenalin entisen toimitusjohtajan Vinai Venkateshamin johdolla viimeinkin, että Levy oli rasite niin urheilullisesti kuin myös taloudellisesti.

Se, ettei Tottenham menestynyt esimerkiksi viime kaudella Valioliigassa ja pelasi Mestarien liigan sijasta Eurooppa-liigassa, näkyi suoraan kassassa,.

Tottenham tienasi viime kaudella Valioliigan ja UEFA:n palkintorahoja reilut 172 miljoonaa puntaa, kun Valioliigassa toiseksi sijoittunut ja Mestarien liigassa välieriin selviytynyt Arsenal ansaitsi samana aikana samoja palkintorahoja 299 miljoonaa puntaa.

Siinä on 127 miljoonan punnan ero. Summa vastaa lähes neljännestä Tottenhamin tuloista.

Tätä matematiikkaa Lewisin perhe ymmärsi.

Toinen asia oli paljon henkilökohtaisempi Lewisin lapsille. Heistä kumpikaan ei ollut syntynyt silloin, kun Pohjois-Lontoon kaduilla juhlittiin viimeksi Tottenhamin liigamestaruutta.

Jos he haluavat kokea sen tunteen ja tunnelman, silloin on nähtävä, ettei yksi tehtävässään epäonnistunut päävalmentaja ole sairaus, vaan sen seuraus.

Tottenhamin managereiden hullunmylly 1984–2026

Peter Shreeves 1984–1986

Irving Scholarin ajan ensimmäinen managerinimitys. Yllätysvalinta Keith Burkinshawin seuraajaksi kesällä 1983. Johti avauskaudellaan Tottenhamin kolmanneksi, mutta jääminen seuraavalla kaudella kymmenenneksi toi Shreevesille potkut.

David Pleat 1986–1987

Pleat johti Tottenhamin avauskaudellaan kolmanneksi sekä FA Cupin finaaliin ja Liigacupin välieriin pelaamalla upeaa hyökkäävää jalkapalloa. Pleat sotkeutui käteenvetoskandaaliin syksyllä 1987 ja sai potkut.

Terry Venables 1987–1991

Venables oli oman aikansa tähtivalmentaja, jonka piti palauttaa suuruus The Lanelle. Toi toki FA Cupin voiton vuonna 1991, mutta muuten Venablesin aika jäi Paul Gascoignen ja Gary Linekerin hankinnoista huolimatta pettymykseksi.

Peter Shreeves 1991–1992

Shreeves palasi Tottenhamin manageriksi Venablesin siirryttyä Spursin johtokerrokseen. Jääminen kaudella 1991–1992 15:nneksi tiesi Shreevesille toisia potkuja Spursista.

Doug Livermore & Ray Clemence 1992–1993

Tottenham yritti Valioliigan avauskaudella erikoista ratkaisua, sillä joukkuetta johti samanaikaisesti kaksi tasavertaista päävalmentajaa, Doug Livermore ja Ray Clemence. Kahdeksas sija ei riittänyt ja hökkeli purettiin kauden jälkeen.

Osvaldo Ardiles 1993–1994

Spursin entisen tähtipelaajan nimitystä juhlittiin riemulla. Ardiles kesti vielä avauskauden 15. sijan, mutta ei enää heikkoa alkua seuraavalla kaudella. Monoa lokakuussa 1994.

Gerry Francis 1994–1997

Francisin alku oli lupaava, mutta kun Spurs nousi hänen avauskaudellaan sarjataulukossa kolmanneksi, Francis tajusi tehneensä majesteettirikoksen. Menestyksen N17:ssä pitää tulla pelaamalla oikeanlaista, hyökkäävää jalkapalloa. Francisin jalkapallo perustui sen sijaan tarkkaan puolustuspelaamiseen. Francis kesti jakkarallaan syksyyn 1997, kunnes nosti kytkintä Spursin juututtua putoamistaisteluun.

Christian Gross 1997–1998

Gross oli yksi Tottenhamin historian erikoisimmista löydöistä manageriksi. Sveitsiläinen tuli Pohjois-Lontooseen metrolippu kädessä marraskuussa 1997 ja lähti seuraavan vuoden syysuussa kengän kuva persuuksissaan ilman, että kukaan jäi häntä kaipaamaan.

George Graham 1998–2001

ENIC osti Tottenhamin alkuvuodesta 2001 ja oli vain ajan kysymys, milloin uusi puheenjohtaja Daniel Levy saisi tahtonsa läpi ja pääsisi eroon vihaamastaan entisestä Arsenalin pelaajasta ja managerista. Se tapahtui maaliskuussa 2001, viisi päivää sen jälkeen, kun Graham oli luotsannut Spursin FA Cupin välieriin.

Glenn Hoddle 2001–2003

Tottenhamin entisen tähtipelaajan ja Englannin maajoukkueen entisen päävalmentajan palkkaamisen kauneus oli kirjoitettu tähtiin, mutta rumuus tuloksiin. Usko Hoddleen loppui syyskuussa 2003, kun Tottenham oli naarannut kauden kuudesta ensimmäisestä ottelusta neljä pistettä.

Jacques Santini 2004–2004

Santinin tarinassa kysymys ei kuulunut, miksi hänet erotettiin, vaan miksi hänet ylipäätään palkattiin. Betonipuolustamisen mestari kesti Tottenhamissa 13 liigaottelua.

Martin Jol 2004–2007

Jol palautti Tottenhamin raiteilleen – hetkeksi. Tottenhamin hävittyä kaksi ensimmäistä otteluaan kaudella 2007–2008, Tottenhamin lähetystö oli kuvattu espanjalaisessa hotellissa neuvottelemassa Juande Ramosin kanssa. Kaksi kuukautta myöhemmin Jol oli mennyt – ja Ramos tullut.

Juande Ramos 2007–2008

Ramos luotsasi Tottenhamin Liigacupin voittoon oltuaan Spursin sarvissa neljä kuukautta, mutta lysti loppui lyhyeen. Pelaajat eivät hyväksyneet Ramosin tiukkoja määräyksiä sen enempää kentällä kuin harjoituskentän kanttiinissa, ja kääntyivät tätä vastaan. Samalla tulokset romahtivat. Levy kuunteli pelaajia ja erotti Ramosin lokakuussa 2008.

Harry Redknapp 2008–2012

Legendaarinen ’Arry palautti kanttiiniin ketsuppipullot ja sai Tottenhamin lentoon. Kruununa oli Spursin vieminen Mestarien liigaan kaudeksi 2010–2011. Tottenham sijoittui seuraavalla kaudella Valioliigassa neljänneksi ja olisi päässyt uudelleen Mestarien liigaan, ellei Chelsea olisi voittanut Mestarien liigaa. Levy oli kuitenkin kyllästynyt jo paljon aiemmin Redknappiin ja erotti hänet kesällä 2012.

André Villas-Boas 2012–2013

Villas-Boas johti Tottenhamin avauskaudellaan viidenneksi ja kesällä häntä lähestyivät Real Madrid ja PSG. Portugalilainen jäi kuitenkin Tottenhamiin. Ei olisi kannattanut, sillä joulukuussa 2013 Levyn käsi nousi jälleen ja löi. Sen jälkeen Villas-Boas katosi Venäjälle ja Kiinaan.

Tim Sherwood 2013–2014

Sherwood kutsuttiin apuun Villas-Boasin potkujen jälkeen ja hetken arpomisen jälkeen hänet nimitettiin pysyväksi päävalmentajaksii juuri joulun alla 2013. Sherwood luotsasi Spursin kauden päätteeksi kuudenneksi, mutta se ei Levylle riittänyt. Monoa.

Mauricio Pochettino 2014–2019

Viimeinkin arpa, jossa oli voitto. Pochettino akensi Tottenhamista tuloksia hakkaavan suurseuran, jonka nousukiito huipentui selviytymiseen Mestarien liigan finaaliin 2019. Kuusi kuukautta myöhemmin Levy päätti, ettei tästä mitään tule ja erotti argentiinalaisen.

José Mourinho 2019–2021

Tottenham palkkasi lennosta Pochettinon seuraajaksi itsensä José Mourinhon, mutta vanhan mestarin loisto oli alkanut karista. Tottenhamille asia valkeni keväällä 2021. Levy erotti Mourinhon vain kuusi päivää ennen Liigacupin finaalia, jonne Mourinho oli vienyt Spursin. Sitä temppua Mourinho ei anna koskaan anteeksi.

Nuno Espírito Santo 2021–2021

Tottenham etsi kissojen ja koirien kanssa Mourinholle seuraajaa ja lopulta haaviin tarttui Nuno. Kun Spurs voitti kauden kolme ensimmäistä ottelua ja oli Valioliigan piikkipaikalla, Pohjois-Lontoossa tanssittiin. Nunon taika hävisi nopeasti ja kahta kuukautta myöhemmin hänet oli erotettu surkeiden tulosten vuoksi.

Antonio Conte 2021–2023

Conte palautti Tottenhamiin kurin ja järjestyksen – mutta sitä Tottenham ja sen pelaajat eivät kestäneet. Maaliskuussa 2023 Conte päästi helvetin irti kuuluisassa Southampton-ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa eikä sen jälkeen paluuta enää ollut.

Ange Postecoglou 2023–2025

Tottenham löysi Conten seuraajaan Celticistä. Ange Postecoglou näytti palauttavan onnelliset päivät, kun Spurs hyökkäsi ja voitti. Avauskauden viides sija vaihtui kuitenkin viime kaudella 17. sijaan Valioliigassa ja vaikka Big Ange oli lupaustensa mukaisesti voittanut toisella kaudella ja tuonut Eurooppa-liigan voittopokaalin, hän sai kesällä potkut.

Thomas Frank 2025–

Thomas Frank oli tehnyt erinomaista työtä Brentfordissa ja Tottenhamissa uskottiin, että Frankin lumous kantaa myös Spursissa. Ei kantanut. Ensin meni usko Frankin puolustusvoittoiseen ja varovaiseen pelitapaan ja sitten tuloksiin. Nyt vain odotetaan, milloin Pohjois-Lontoosta kuuluu naks, naks.