Arsenalin kohutulla ihmepojalla on vielä matkaa kaikkien aikojen teinitähtien listalle
Tiistaiseura listasi Max Dowmanin lauantaina iskemän historiallisen maalin kunniaksi kaikkien suurimmat jalkapallon teinitähdet.
Kaikkien aikojen teinifutaajat
Valioliigassa kohistaan Arsenalin 16-vuotiaasta Max Dowmanista ja hänen lauantaina iskemästään uransa ensimmäisestä Valioliiga-osumasta.
Joulukuun viimeisenä päivänä 16 vuotta täyttäneestä Dowmanista on tullut tämän kauden aikana jo Arsenalin historian nuorin avauksessa pelannut pelaaja ja Mestarien liiga -historian kaikkien aikojen nuorin pelaaja.
Lauantainen osuma Evertonin verkkoon teki hänestä Valioliigan kaikkien aikojen nuorimman maalintekijän. Dowman ei kuitenkaan ole kaikkien aikojen nuorin Englannin pääsarjassa maalin tehnyt pelaaja, sillä Ipswichin Jason Dozzell iski helmikuussa 1984 maalin Coventryn verkkoon 16 vuoden ja 57 päivän ikäisenä. Dowman oli lauantaina 16 päivää Dozzellia vanhempi.
Nyt Englannissa pohditaan jo, nouseeko Dowman Englannin maajoukkueeseen ja mahtuuko hän jopa kesän MM-miehistöön. Kaukana se ei ole.
ElmoTV listasi kaikkien aikojen lahjakkaimmat teinipelaajat. Tällä listalle Dowman voi nousta, mutta vielä hän ei listalla ole.
1. Pelé
Edelleen kaikkien aikojen teinitähtien teinitähti. Brasiliassa Pelén taianomainen lahjakkuus tiedettiin jo ennen vuoden 1958 MM-kisoja, sillä hän oli noussut Santosin avaukseen 15-vuotiaana. Ruotsissa myös maailma oppi tuntemaan sen, mistä päin jalkapallossa seuraavat vuodet tuulet puhaltavat.
Pelé oli kahdesta ensimmäisestä alkulohkon ottelusta sivussa polvivamman vuoksi, mutta puolivälierissä samba alkoi soida. Maali ensin Walesin verkkoon, hattutemppu Ranskaa vastaan välierissä ja kaksi maalia MM-finaalissa Ruotsia vastaan – 17-vuotiaana. Mikään ei ollut enää entisellään jalkapallossa.
2. Kylian Mbappé
Jalkapallopiirit alkoivat kohista ranskalaisesta ihmepojasta 2010-luvun puolivälissä. Kohina kiihtyi ja kun PSG ilmoitti kesällä 2017 maksavansa 18-vuotiaasta Mbappésta käsittämättömät 180 miljoonaa euroa, sen jälkeen hän oli merkitty pelaaja.
Mbappé vastasi huutoon niin PSG:ssä kuin vuotta myöhemmin MM-kisoissa, joissa hän siivitti neljällä maalillaan Ranskan maailmanmestariksi. Iskettyään MM-finaalissa maalin 22 metristä Kroatian verkkoon, Pelé toivotti hänet sosiaalisessa mediassa ”tervetulleeksi klubiin”.
3. Lamine Yamal
Lamine Yamal on maailman tämän hetken juhlituin nuori pelaaja. La Masian kasvatti debytoi Barcelonan avauksessa täytettyään juuri 16 vuotta ja hänestä tuli muutamaa viikkoa myöhemmin 16 vuoden ja 50 päivän ikäisenä kaikkien aikojen nuorin pelaaja Espanjan maajoukkueessa.
Kesän 2024 EM-kisoissa Yamal teki maalin, antoi viisi maaliin johtanutta syöttöä ja voitti kaikkien aikojen nuorimpana pelaajana Euroopan mestaruuden. Ja mikä parasta: tarinan kerronta kiihtyy koko ajan kiihtymistään.
4. Wayne Rooney
Wayne Rooney oli käynyt näyttäytymässä Valioliigassa jo elokuussa 2002, mutta suuriin otsikoihin hän nousi saman vuoden lokakuussa iskettyään viisi päivää ennen 17-vuotissyntymäpäiväänsä henkeäsalpaavan voittomaalin Arsenalin verkkoon. Maali teki hänestä siihen mennessä Valioliigan kaikkien aikojen nuorimman maalintekijän. Paluuta ei enää ollut.
Rooney nousi Englannin maajoukkueeseen kaikkien aikojen nuorimpana pelaajana 17 vuoden 111 päivän iässä helmikuussa 2003. Ja loppu on silkkistä historiaa – kentällä.
5. Lionel Messi
Lionel Messin lahjakkuus oli nähtävissä jo juniorina, mutta jopa Barcelonan sisällä häntä pidettiin vasta seuran toiseksi lahjakkaimpana juniorina puolitoista kuukautta vanhemman Cesc Fàbregasin jälkeen. Cesc lähti Arsenaliin, kun hieman hitaammin kehittynyt Messi jäi Barcelonaan. Hän debytoi Barcelonassa 17-vuotiaana, mutta lopullisen läpimurtonsa hän teki vasta kaudella 2005-2006 18-vuotiaana. Myös Argentiinan maajoukkueessa hän debytoi ”vasta” 18-vuotiaana.
6. Cristiano Ronaldo
Cristiano Ronaldon potentiaali oli Lionel Messin tavoin ilmiselvää jo juniorina, mutta hänkään ei tehnyt suurta läpimurtoaan puberteetti-iässä. Ronaldo debytoi Sportingissa 17-vuotiaana, mutta vasta 12 miljoonan punnan siirto 18-vuotiaana Manchester Unitediin elokuussa 2003 ja avauskausi Englannissa nostivat hänet otsikoihin.
Monet pitivät Ronaldoa alkuun ”näyttelyponina” loputtomien step overeidensa takia, mutta lopulta jokaisen oli pakko kumartaa portugalilaisen suuruutta.
7. Diego Maradona
Diego Maradonasta tuli Argentiinan pääsarjahistorian nuorin pelaaja lokakuussa 1976, kun hän pääsi seuransa Argentinos Juniorin ottelussa Talleres de Córdobasia vastaan kentälle kymmenen päivää ennen 16-vuotissyntymäpäivää. Oltuaan muutaman minuutin kentällä 15-vuotias pikkunaskali heitti puikot kokeneen Juan Domingo Cabreran längistä.
Muutamaa kuukautta myöhemmin Maradona debytoi myös Argentiinan maajoukkueessa, mutta vaikka César Luis Menotti tunnistikin Maradon lahjakkuuden, hän piti tätä silti liian kokemattomana kesän 1978 MM-kisajoukkueeseen. Argentiina voitti kesällä 1978 maailmanmestaruuden, mutta Maradona joutui odottamaan omaa maailmanmestaruuttaan vielä kahdeksan vuotta.
8. Michael Owen
Englannissa kohistiin 1990-luvulla Manchester Unitedin superlahjakkaista nuorista pelaajista, mutta Liverpoolille oli kypsymässä vieläkin lahjakkaampi timantti. Michael Owen debytoi Liverpoolissa 17-vuotiaana keväällä 1997 ja seuraavana vuonna hänestä tuli yksi Ranskan MM-kisojen sensaatioista. Owenin 2-1-johtomaali upean soolon päätteeksi on äänestetty Englannin kaikkien aikojen kolmanneksi kauneimmaksi maaliksi historiassa.
Owenin nuoruusvuosien loistosta kertoo paljon myös se, että hän voitti vuonna 2001 Ballon d’Orin – viimeisimpänä englantilaispelaajana.
9. Cesc Fàbregas
Kun Cesc Fàbregas siirtyi kesällä 2003 16-vuotiaana Arsenaliin, Barcelonan väistyvä presidentti Joan Gaspart jätti seuraajansa Joan Laportan pöydälle viestin, jossa hän pyysi anteeksi, että ”olemme menettäneet lahjakkaimman koskaan kasvattamamme pelaajan”. Se oli paljon sanottu seurassa, joka oli kasvattanut Cescin kanssa samana vuonna syntyneen Lionel Messin.
Cescin ura Arsenalissa alkoi lupaavasti ja nopeasti, mutta messimäistä supertähteä hänestä ei koskaan tullut.
10. Jimmy Greaves
Jos jalkapalloa olisi seurattu 1950-luvun lopulla yhtä laajasti kuin tänä päivänä, Jimmy Greaves olisi ollut sensaatio jo ennen debyyttiään Chelsean edustusjoukkueessa iskettyään 16-vuotiaana kaudella 1956-1957 Chelsean nuorten joukkueissa 122 maalia. Chelsean edustusjoukkueessa Greaves debytoi 17-vuotiaana syksyllä 1957 ja viimeisteli heti avauskaudellaan 22 maalia. Englannin maajoukkueeseen Greaves murtautui vasta täytettyään 19 vuotta.






