Vimpelin Vedon tilanne näytti kaksi vuotta sitten huikealta. Joukkue oli katkaissut viiden Sotkamolle kärsityn finaalitappion putkensa ja voittanut kahtena edellisenä syksynä, 2016 ja 2017, Suomen mestaruuden.

Tilanne titaanien välisessä taistelussa näytti muutenkin kääntyneen pysyvämmän Vimpelin eduksi. Vaikka Vimpelistäkin löytyi Henri Puputin ja Sami Haapakosken kaltaisia kokeneita pelaajia, Sotkamon keskeisiltä avainpaikoilta ei juuri muita löytynyt kuin  ikääntyneitä konkaripelaajia. Kaiken lisäksi Vimpelille oli kasvamassa joukko huippulahjakkaita nuoria ratkaisupelaajia Mikko Kanalan ja Perttu Ruuskan johdolla. Kanala oli kaksi vuotta sitten Superin paras pelaaja ja ihmepojaksi ristitystä Ruuskasta oli kasvamassa pesäpallokenttien pelätyin ratkaisija.

Mutta sitten tuuli kääntyi ja nopeasti. Vimpelin unelma kolmannesta peräkkäisestä Suomen mestaruudesta kaatui karvaaseen 0-3-välierätappioon miesten Superin uudelle valtaseuralla, Joensuun Mailalle. Vimpelissä laskettiin, että siinä meni yksi finaalipaikka, mutta todellisuudessa siinä kohtaa ohi vilahti jotain, josta Vimpelissä on nähty sen jälkeen vain perävalot.

Vimpelin mestarijoukkueen murentuminen on ollut yllättävän raju ja nopea. Ensin Arttu Ruuska livahti Kankaanpäähän, sitten lähtivät peräkkäisinä syksyinä Puputti ja Haapakoski. Myös vuoden lukkariksi 2017 valittu Janne Heimonen päätti ottaa rennommin ja pelaa tällä kaudella Vimpelin suomensarjajoukkueessa. Poissa ovat myös Tuomo Lönnmark ja Mikko Haukkala – ja jopa Teemu Isoketo, jonka pelaaminen tällä kaudella on epävarmaa. Isoketo keskittyy ainakin toistaiseksi siviilitöihinsä ja pelaa Vedon suomensarjajoukkueessa. Jos laskennan rajaa pelkästään ulkokenttään, vuoden 2017 viimeisen finaalin pelaajista jäljellä on vain kolme, Mikko Kanala, Severi Lassila ja Olli Heikkala.

Otsikoita lukemalla voisi ajatella, että Vimpeli on kriisissä. On totta, että Vimpelin tähtiloistosta on kadonnut kaikista hohtavin kirkkaus, mutta otsikoiden takana tilanne ei ole millään muotoa synkeä. Vimpelillä on erittäin laaja ryhmä, jonka pelaajat ovat kaikki kotoisin Vimpelistä tai sen naapurikunnista, lähinnä Halsualta ja Vetelistä. Se kertoo pesäpallon vahvasta asemasta Järviseudulla ja paikallisen juniorityön tasosta. Vimpelin tulevaisuudennäkymän kannalta tärkeintä on kuitenkin se, että pelaajaryhmässä on useita lupaavia ja nousevia pelaajia, joiden varaan Vimpeli voi rakentaa joukkueen, joka tulee vuorenvarmasti taistelemaan Superin kärkisijoista tulevina vuosina.

Tämä kausi on kuitenkin Vimpelille haasteellinen. Joukkueessa on toki paljon potentiaalia, mistä kertoo se, että Vimpeli voitti viime kaudella runkosarjan ja löi 331 juoksua pitkälti samoilla pelaajilla, jotka sillä on käytössään tälläkin kaudella. Poissa viime kauden vakiomiehistä ovat Haapakoski ja Heimonen.

Suuren potentiaalinen vastapainoksi tämän kauden joukkueessa on paljon kysymysmerkkejä. Vimpelin lopullinen sijoitus riippuu siitä, miten nämä kysymysmerkit ratkeavat. Vimpeli on edelleen yksi viidestä Superin eliittijoukkueesta ja parhaimmillaan Vimpeli voi edelleen olla mitalijoukkue, mutta sen kauteen liittyy selvästi enemmän epävarmuustekijöitä kuin sen pääkilpailijoilla.

Monta kysymysmerkkiä, monta muuttujaa

Kysymysmerkkejä löytyy sekä sisä- että ulkopelistä.

Ensimmäinen kysymysmerkki on Isoketo. Jos hän ei pelaa tällä kaudella, se jättää ison ja kriittisen montun Vimpelin sisäpeliin. Isoketo on ollut viime kaudet Superin ylivoimaisesti parhaita ja varmimpia kärkimiehiä. Isokedolle ei ole ideaalista korvaajaa, mutta Vedon onneksi etenijäjokeri Jere Saukko on kehittynyt kelvolliseksi kentällemenijäksi – olkoonkin, että Saukolle sattuu edelleen turhia ajattelukatkoja.

Päävastuun Vimpelin pelintekemisestä kantavat kakkosena ja kolmosena pelaavat Kanala ja Heikkala. Kanala on Superin vaarallisin kakkonen hurjan läpilyöntivaarallisuutensa vuoksi, mutta Kanalalla on yksi suuri ja arvaamaton ongelma – hänen loukkaantumisherkkyytensä. Jos Kanala pysyy terveenä, hän on vuorenvarmasti yksi kesän tähdistä, mutta mitä sitten tapahtuu, jos Kanala loukkaantuu? Pelottava kysymys.

Joukkueen kapteeniksi valittu Heikkala on myös kiistaton lahjakkuus, mutta hänen on onnistuttava koko kauden mitassa ja oltava parhaimmillaan syksyn ratkaisupeleissä. Heikkalalla on tärkeä rooli vastustajien psyykkaajana. Siinäkin hän on kiistatta lahjakas, mutta toivoa sopii, ettei se sotke nuoren miehen varsinaista tehtävää, pelaamista.

Vimpelin kotitusvoima on armoton. Nuori jokerihirmu Perttu Ruuska pelaa tällä kaudella numero hihassaan, nelosena. Jos kärki toimii odotetulla tavalla, Ruuska pääsee paukuttamaan juoksuja, mutta riskinä on, että häntä joudutaan käyttämään kesällä myös tilanteiden tekemiseen. Ruuska on toki myös erinomainen vaihtaja, mutta hän on sielultaan kotiuttaja ja otteluiden ratkaisija. Siksi hänen pitää päästä myös kotiuttamaan, tavalla tai toisella. Lyöjokeri Janne Mäkelä on ollut kauden alla hurjassa iskussa ja on paljon mahdollista, että Mäkelän vastuu nousee tällä kaudella. Jokeriksi siirtynyt Matias Rinta-aho on myös erinomainen kotiuttaja ja täydentään Vimpelin rajun kotiuttajakolmikon, Lisäksi vitosena pelaava nuori Elmeri Anttila lyö kovaa ja pystyy ottamaan miestä kotiin.

Myös ulkopelissä on kysmysmerkkejä. Niistä suurin on lukkaripeli. Ruuska on lähtökohtaisesti hyvä lukkari, potentiaaliltaan jopa erinomainen. Hänellä on hyvä tolppa, hän on hyvä hakemaan lyhyitä ja hänen heittokätensä on terästä. Ruuska on myös taktisesti hyvä ja pystyy rytmittämään peliä ja säätelemään syöttötyöskentelynsä tempoa.

Ruuska on kuitenkin lukkariksi iso ja hänen liikeratansa pitkien raajojen vuoksi kaarevia. On myös mielenkiintoista nähdä, miten hän tulee toimeen syöttötuomareiden kanssa syöttönsä korkeuden kanssa. Vimpelissä on seurattu hieman huolestuneena myös 19-vuotiaan Ruuskan kasvua ja varsinkin sitä, että hänen painonsa on noussut viime kaudesta kymmenisen kiloa – eikä kaikki ole ollut lihasta. Huoli liittyy siihen, miten hyvin Ruuska kestää rajun ottelurytmin ja miten hyvin hän jaksaa pitää vauhtia yllä otteluissa, jos sitä tarvitaan.

Toinen vähintään yhtä suuri kysymysmerkki Ruuskassa on se, miten lukkaripeli vaikuttaa hänen lyöntipeliinsä ja miten lyöntipeli lukkaripeliin. Ruuska haluaa nimenomaisesti pelata lukkarina ja on ymmärrettävää, että hän saa kokeilla miltä lukkarointi maistuu ja miten se kättelee hänen hirmuisten lyöntimääriensä kanssa. Kaikki on mahdollista – myös se, että kaikki ei menekään kesän aikana, kuten on suunniteltu.

Muilta osin Vimpelin ulkokenttä on perusvahvaa tekoa 2-3 heikkoa kohtaa lukuun ottamatta. Heikkala hallitsee etukenttää ja linjassa on kaksi Superin ehdottomaan parhaimmistoon kuuluvaa ulkopelaaja, Lassila ja Kanala. Lassila pelaa vaihtotilanteissa elintärkeää etulukijan tonttia ja takatilanteissa syvintä pussia. Kanala vaihtaa paikkaansa eri kuvioiden mukaan, mutta hänen peruspelipaikkansa on kolmospuolella, jossa hänellä on elintärkeänä roolina tukkia luukut ja saumat. Isokedon poissaolo heikentään hieman linjaa, muttei ratkaisevasti.

Takana 20-vuotias Elmeri Anttila on kypsymässä eliittikoppariksi. Hän lukee peliä hyvin, on käsistään ulottuva ja heittovoima on jo nyt erinomainen. Viljo Sillanpää ei ole ideaalinen kakkoskoppari, mutta menee kun on pakko.

Kysymysmerkeistä suurin

Vimpelin suurin kysymysmerkki on kuitenkin pelinjohtaja Markku Hylkilä. Monet ovat ihmetelleet kriittistä suhtautumistani Hylkilään, varsinkin, kun hän johti Vimpelin viime kaudella runkosarjan voittoon. Minusta viime kausi osoitti jälleen kouriintuntuvasti Hylkilän puutteet pelinjohtajana. Hän pelasi runkosarjassa rohkeaa läpilyöntipesäpalloa, jota pelaajat tykkäävät pelata ja jota myös katsojat rakastavat. Toki sellainen pelitapa sopii Vimpelille, sillä joukkueessa on tälläkin kaudella vähintään kahdeksan kovalyöntistä pelaajaa. Viime kausi osoitti kuitenkin pelitavan heikkouden. Kun ykköskärjen aggressiivinen pelaaminen ei onnistunut, se johti usein siihen, että lyöntivuoro katkesi numerosta 4 tai 5 tai jopa numerosta 3. Nykypesäpallossa se on sisäpelijoukkueen kannalta heikoin mahdollinen lopputulema, joka pahimmillaan sotkee seuraavatkin lyöntivuorot – ellei joukkueen kakkoskärki ole samaa luokkaa kuin ykköskärki.

Kun sisäpelin heikon juoksuttamisen päälle lisää Hylkilän muutenkin heppoisen taktisen näkemyksen, käy kuten viime syksynä kävi: kun vastaan tuli tiukassa paikassa ensimmäinen kova ulkopelijoukkue, Joensuu, Vimpeli oli täysin aseeton ja hampaaton, vaikka pelasikin kolmesta välieräottelusta kaksi kotonaan. Toki on hyvä muistaa, että myös Sami-Petteri Kivimäen alaisuudessa Vimpeli hävisi Joensuulle syksyllä 2018 välierissä samanlaisin 0-3-lukeminen ja tappioista kaksi tuli silloinkin Saarikentällä.

Hylkilällä on vielä vähän kokemusta huippujoukkueen pelinjohtamisesta ja huippupelaajien johtamisesta. Tässä mielessä tuleva kausi on Hylkilälle iso haaste. Hänen on kehityttävä molemmissa asioissa, sillä Vimpelin joukkueen usko Hylkilään alkoi viime kaudella horjua. Tilannetta ei helpottanut se, että tappioiden hetkellä Hylkilä näytti piiloutuvan takkinsa sisällä sen sijaan, että hän olisi piiskannut joukkuetta veriseen taisteluun.

Kolme kriittistä muuttujaa

Vimpelin kauden ennakointia vaikeuttaa kolme mielenkiintoista muuttujaa.

Heidän nimensä ovat Teemu Isoketo, Janne Heimonen ja Tuomo Lönnmark.

Isoketo on tuskin mukana alkukauden aikana, mutta Vimpelissä ollaan toiveikkaita, että Isoketo voidaan houkutella palaamaan Superin miehistöön loppukaudeksi. Se olisi Vimpelin kannalta enemmän kuin sataviisikymmentä jänistä. Myös Heimonen on valmis hyppäämään kehiin, jos Ruuska tarvitsee huilia tai jos lukkari- ja lyöntipelin yhdistäminen eivät onnistu oletetulla tavalla. Ja tämähän on aina varmaa: jos Vimpeli tarvitsee vanhaa kunnon Lönnmarkia, hän on valmis aina auttamaan.

Ja nyt tullaan oleelliseen. Isoketo ratkaisisi kriittisen kärkimiesongelman, Lönnmark olisi takuuvarma etumies ja Heimonen lukkarina ja Ruuska jokerina olisivat sittenkin todennäköisesti toimivampi ratkaisu kuin Ruuska lukkarina ja numero hihassaan.

Siksi se, miltä Vimpelin tilanne näyttää kauden alkaessa, saattaa olla kuvana hyvin paljon erilainen kauden lopussa.

Elmo-lehti analysoi kaikki miesten Superin seurat seura kerrallaan. Lue aiemmat jutut alle olevista linkeistä:

1: Joensuu ohitti Sotkamon pesäpallon ykkösseurana

2: Kouvola on vahvin ehdokas toiseksi loppuottelijaksi

3: Sotkamoa ravistelee turbulenssi

4: Pattijoki voi olla jopa toinen loppuottelija

5: Vimpelin kaudessa useita ja yllättäviä muuttujia

6: Hyvinkää on matkalla kohti Superin kärkeä

7: JymyJussit on kauden suurin arvoitus

8: Imatra pelaa sarjasijoitusta suuremmista asioista

9: Kankaanpään kanssa kannattaa olla tarkkana

10: Vallankumous pelasti Kiteen, mutta edessä on pitkä tie

11: Kempele on pesäpallokenttien kummajainen

13: Onko Tampere tullut Superiin jäädäkseen?

13: Onko Siilinjärvelle elintilaa Kuopion puristuksessa?

14: Koskenkorva on Superin heikoin joukkue