Sotkamon Jymy teki kauden 2017 jälkeen väistämättömän ratkaisun: se aloitti parhaat päivänsä nähneen konkaripitoisen joukkueen nuorentamisen. 2010-luvun alun viisi peräkkäistä Suomen mestaruutta olivat vaihtuneet kahteen finaalitappioon Vimpelille, joka näytti muutenkin menevän ohituskaistaa pitkin Sotkamon ohi. Jotain oli pakko tehdä ja Sotkamo teki.

Vuoden 2017 joukkueesta lähtivät ensimmäisenä ulkopelin kaksi kulmakivipelaaja, Immo ja Kosti Rautiainen, ja kaiken nähnyt ja voittanut Jani Komulainen siirtyi jokeripaidasta pelinjohtajaksi. Nämä muutokset menivät vielä siististi, mutta seuraavana vuonna jouduttiin tekemään jo väkivaltaisempia ratkaisuja, kun Jymy halusi päästä eroon Toni Kohosesta ja Antti Hartikaisesta. Nuorta kaartia edustanut Saku Hakkarainen veti omat johtopäätöksensä ja lopetti kokonaan pesäpallouransa.

Viiden elintärkeän runkopelaajan sahaaminen joukkueesta oli kova liike, mutta nuorennusleikkaus näytti onnistuvan. Uudistettu Sotkamo raivasi monien yllätykseksi viime syksynä tiensä loppuotteluun Joensuuta vastaan ja sotkamolaisen tulkinnan mukaan mestaruus ei jäänyt kovinkaan kauas, vaikka Joensuu voitti loppuottelusarjan 3-1.

Hyvien tulosten takana kaikki ei ole kuitenkaan sellaisessa mallissa mihin Sotkamossa on totuttu.

Viime vuoden finaalijoukkueesta lähti yllättäen ja vastoin Sotkamon tahtoa kolme pelaajaa: Superin viime kauden paras koppari Jussi Korhonen, elintärkeä etukenttäpelaaja Markus Tuikka sekä monikäyttöinen Jere Vikström. Eivätkä myrskyt siihen ole loppuneet. Oulusta syksyllä 2017 hankittu Antti Korhonen ei ole sopeutunut sotkamolaisen tekemisen muottiin, ja keväällä tilanne kärjistyi koronakriisin palkanleikkausneuvottelujen yhteydessä siihen pisteeseen, että Jymy tarjosi Korhosta muille seuroille, mutta ottajia ei löytynyt. Kukaan ei olisi yllättynyt, jos tämä kausi jäisi Korhosen viimeiseksi Sotkamossa ja hän palaisi takaisin Ouluun.

Toinen ja huomattavasti tulenarempi asia on lukkari Ville Väliahon asema ja tulevaisuus. Sotkamossa ei ole oltu erityisen ilahtuneita Väliahon harjoitteluasenteesta ja siitä, ettei hän ole saanut kehitettyä juurikaan lukkaripelissään olevia puutteita. Väliahon kannalta tilanteen tekee kriittiseksi se, että Jymyllä on riveissään kaksi erinomaista nuorta lukkari, pelinjohtaja Jani Komulaisen poika, 17-vuotias Aapo Komulainen ja 19-vuotias Aatu Saastamoinen. Vaikka Jymyssä onkin päätetty, että Väliaho on ykköslukkari, nuoret haastajat saattavat saada tilaisuuden jo tällä kaudella, jos Väliahon lukkaripeli yhtään sakkaa.

Olipa Antti Korhosen ja Väliahon kohtalo lopulta mikä tahansa, Jymyn nuorennusleikkauksessa ei ole mennyt suunnitelmien mukaan. Väliahon ja Korhosen piti olla uuden Jymyn avainpelaajia, mutta nyt kummankin tulevaisuus Jymyssä on kysymysmerkki.

Ja mistä se kertoo?

Siitäkö, että Jymyn ikuisesti kehuttu uusien pelaajien rekrytointiprosessi toimii vai se ei toimi?

Ja mistä Korhosen, Tuikan ja Vikströmin lähdöt kertovat? Ovatko ne irrallisia ratkaisuja vai onko kysymys jostain muusta – esimerkiksi siitä, että Komulaisen johtamistyyli ja hänen kiveen hakkaamansa roolitukset sisäpelissä eivät ole kaikkien mieleen?

Myös se, että Sotkamo ei onnistunut korvaamaan ulkopelissä kriittisiä paikkoja pelanneiden Tuikan ja Korhosen lähtöjä, on yllättävää. Toki Imatralta hankittu Konsta Kurikka oli IPV:ssä etukenttämies, mutta Sotkamossa hän on pelannut harjoituskauden linjassa.

Se, että Sapsojärvellä tuulee, ei vielä tarkoita sitä, että rannalla olevat talot kaatuvat. Joka tapauksessa Jymyllä on edessään isojen ratkaisujen kesä ja voi hyvinkin olla, että nuorennusleikkausprojekti on pakko aloittaa syksyllä uusista lähtökohdista ja uusitulla joukkueella.

Palaako Jimi Heikkinen?

Vaikka Sotkamolla on omat haasteensa, se on edelleen yksi sarjan eliittijoukkueista ja taistelee Pattijoen tavoin sijoista 2-5. Joensuu on Sotkamolle utopistinen haaste ja loppuottelupaikkakin olisi totuuden nimissä yllätys. Sotkamon arviointia vaikeuttaa se, että joukkueen pelaavaa kokoonpano saattaa ja tulee todennäköisesti kauden aikana elämään. Pelikentille palannut Jimi Heikkinen voidaan kutsua hätiin aina Oulusta eikä sekään olisi yllätys ja ennenkuulumatonta, että Sotkamo hankkisi kesän aikana etumiehen jostain muualta. Hyvinkään Tahkon kanssa sopimuksensa purkanut Markus Tuikka neuvotteli jo paluustaan Sotkamoon, mutta vastasi lopulta ei. Jos tilanne vaatii, Sotkamo yrittää vuorenvarmasti päästä vielä neuvotteluyhteyteen Tuikan kanssa.

Sotkamon vahvuus on edelleen sen ykkösnyrkki ja kotiuttajat. Sotkamon kärki on vähintään samaa luokkaa kuin Joensuulla, ellei jopa parempi. Niilo Piiponniemi on toki loukkaantumisherkkä ja loukkaantumiset ovat syöneet aavistuksen myös hänen vauhtiaan, mutta Piiponniemi on edelleen valtakunnan paras kärkimies. Hänellä on lyöntivalikoimassaan myös kovia lyöntejä, minkä seurauksena kentälle jää väkisin tilaa myös lyhyille. Lisäksi Piiponniemi on vaarallisen röyhkeä etenijä ja hyvä haistamaan, milloin hänellä on sauma yrittää yllätyksellä kotiin.

Viime kaudeksi hankittu Joni Rytkönen on Superin parhaita kakkosia ja Niko Korhonen on kypsynyt kahden viimeisen vuoden aikana jäätäväksi ja varmaksi kolmoseksi. Korhosen ykkösase on edelleen pomppu, mutta hän ei ole siitä enää yhtä riippuvainen kuin aiemmin.

Ja sitten alkaa tapahtua. Nelosen pelaava Antti Korhonen on raskaansarjan kotiuttaja, mutta hän pystyy tarvittaessa myös vaihtamaan. Myös Kurikassa on kaikki kotiuttajan ainekset. Hänen lyöntinsä on kova ja nuoren miehen mieli huutaa päästä ratkaisemaan otteluita.

Sotkamon kotiutusosaston kruunu on kuitenkin aina ja ikuisesti Roope Korhonen. Jukka-Pekka Vainionpään luotto JymyJusseissa on 100-prosenttinen, mutta jos mahdollista, Korhosella se on vieläkin suurempi Komulaisen silmissä. Ja mikäs sen on ollessa. Korhonen on edelleen Suomen kylmäpäisin ja varmin jokeri, joka ei hätkähdä siitä, jos edellisellä lyöntivuorolla on tullut kaksi paloa.

Jokeriosastossa on toinen mielenkiintoinen lyöjä, Lauri Rönkkö. Sotkamo olisi ollut valmis antamaan viime syksynä Rönkön vaihtokaupassa Kurikkaan Imatralle, mutta Rönkkö halusi jäädä Sotkamoon. Rönkön taidoista hommat eivät ole kiinni, mutta on mielenkiintoista nähdä, miten paljon vastuuta hän saa kesällä ja keneen eteen hänet pannaan lyömään ja kenen ei.

Sotkamo on aina ollut kuuluisa ulkopelistään, mutta nyt sen ulkokenttä on jymyläisen mittapuun mukaan vaatimaton. Ainoa ulkopelin osa, joka on säällisessä kunnossa, on polttolinja. Niko Korhonen ja Kurikka muodostavat keskikaistalla vahvan kaksikon, vaikka kumpikaan ei ole ulkona aivan valtakunnan jäätävintä kärkeä. Korhonen pelaa etulukijaa ja Kurikka mikkokanalamaista roolia, jossa hän vaihtaa pelipaikkaa tilanteen ja kuvion mukaan. Kurikassa on paljon potentiaalia niin sisällä kuin ulkonakin, mutta hänellä on vielä matkaa huippuluokan pelaajaksi. Yksi hyvä esimerkki on Kurikan heitot. Käsi on kyllä erinomainen, mutta heittotarkkuus on mitä sattuu, varsinkin, jos Kurikka ei malta heittää kunnon heittoasennosta.

Antti Kiiskinen on kakkoskulmassa kohtalaisen pallovarma ja jos Topi Korhonen pysty selkävaivoineen pelaamaan, hän on myös linjan luottomiehiä.

Mutta sitten ne ongelmat.

Ensimmäinen kysymysmerkki on lukkari Ville Väliaho. Alajärveltä viime kaudeksi tullut Väliaho hyppäsi Toni Kohosen suurin saappaisiin ja täytti ne kohtalaisesti. Väliaho on hyvä lukkari, itse asiassa parhailta ominaisuuksiltaan jopa erinomainen. Hän on taktisesti erittäin vahva ja hänen perussyöttönsä on vaikea. Hän osaa ja uskaltaa käyttää lautasta, hänen pidätetty syöttönsä on erinomainen ja hän saa syöttöihinsä myös kierteisyyttä. Väliaholla on myös piiskamainen käsi ja hän käy hyvää henkistä sotaa vastustajan pelinjohtajaa vastaan haistelemalla ja vaistoamalla hyvin merkkipeliä. Väliaho on myös kova poika tekemään kärpäsiä.

Väliaho ei ole kuitenkaan täydellinen lukkari – ja siksi Sotkamossa joudutaan miettimään tosissaan, mitä hänen kanssaan pitäisi tehdä. Suurin ongelma pelillisesti on se, että hän on heikko hakemaan lyhyitä. Toki hän niitä hakee ja hän pystyy niistä myös polttamaan, mutta kokonaisuudessaan lyhyiden hakeminen on huippulukkariksi vaatimatonta. Toinen ongelma on se, että Väliaholla oli viime kaudella suuria vaikeuksia tappoheittojen kiinni ottamisessa. Epävarmat kiinniotot maksoivat ja tulevat todennäköisesti tälläkin kaudella maksamaan useita juoksuja. Kolmas ja tulkinnallisempi ongelma on Väliahon harjoitteluasenne. Viestit Sotkamosta ovat kertoneet, että Jymyssä ollaan erityisen pettyneitä juuri siihen, että Väliahon harjoitteluasenne ei ole jymyläisen koulukunnan ja vaatimustason mukainen.

Väliahon pelillisiä ongelmia korostaa se, että Jymyn ulkopelin heikoin ja haavoittuvin osa on etukenttä. Antti Korhonen ei ole ideaalinen etukenttäpelaaja ja vaikka Rytkönen olikin viime kaudella yksi Superin suurista onnistujista, siirto etukentälle ei ole Rytkösen kannalta mikään optimaalinen ratkaisu – ei pelillisesti ja tuskin myöskään henkisesti.

Kun Väliaho on huono hakemaan lyhyitä, etukenttä – varsinkin Rytkönen – joutuu pelaamaan lähellä, jolloin heidän ohittamisensa on helppoa. Toinen ongelma on se, ettei kumpikaan etukenttämies ole vaihtoehto tappimieheksi muuta kuin pakon edessä.

Etukentän ongelmia vasten tuntuu yllättävältä, ettei etumiehenä IPV:ssä pelanneesta Kurikasta tehty etumiestä, vaan hänet siirrettiin linjaan ja Rytkönen linjasta etukentälle. Ratkaisu voi olla toki väliaikainen, sillä vaikka Jimi Heikkinen on Oulun Lipon pelaaja, farmisopimus mahdollistaa Heikkisen siirtymisen Sotkamoon. Heikkisen liike ei ole entisellään, mutta hän olisi selkeä vahvistus Jymyn etukentälle. Jos Jymy saa Heikkisen tai hankkii uuden etumiehen kesken kauden muualta, Rytkönen pääsisi silloin palaamaan linjaan ja linjasta pudotettaisiin jokeriksi joko Topi Korhonen tai Kiiskinen.

Myöskään Jymyn takakenttä ei vakuuta. Jussi Korhosen lähtö teki ison loven, eikä hänen korvaajakseen nostettu Riku Niemi ole lähellekään Korhosen tasoa. Niemi joutuu isoon rooliin kolmoskopparina, sillä Piiponniemestä ei koskaan tullut kolmoskopparina eliittipelaajaa. Kakkoskopparina Piiponniemi vielä menee, vaikka hänelle sattuu edelleen räpylävirheitä.

Pelinjohtaja Jani Komulainen oli ensimmäisellä kaudellaan 2018 suurissa vaikeuksissa, mutta viime kaudella hän kehittyi suurin harppauksin. Komulainen on vaativa ja jopa jyrkkä pelinjohtaja, eivätkä kaikki Jymyn pelaajat ole mukisematta nielleet hänen tiukkaa linjaansa. Komulaiselle on ollut tyypillistä, että hän on päättänyt monet pelilliset asiat jo edellisenä syksynä, eikä niistä hevillä kauden aikana tingitä. Tällä kaudella Komulainen saattaa joutua säätämään Jymyn pelaamista ja tekemään myös kovia ratkaisuja pelien ja roolien suhteen. Yksi ratkaisu, joka monelle muulle olisi äärivaikea, on, pitäisikö Aapo Komulaiselle – ja/tai Aatu Saastamoiselle – antaa mahdollisuus kokeilla lukkarina jossain vaiheessa kautta.

Vaikka Sotkamossa onkin meneillään turbulenttinen vaihe, sen tulevaisuus näyttää kuitenkin vakaalta. Aapo Komulaisen ja Aatu Saastamoisen lisäksi oven takana koputtaa kolmaskin suurlupaus, Mikko Kuosmasen poika Kalle Kuosmanen, joka saanee jo tällä kaudella näytönpaikan myös pelaavassa kokoonpanossa. Nyt avainkysymys on, milloin ja missä vaiheessa nuorennusleikkauksen seuraava vaihe tehdään ja ketä pelaajia se koskee ja ketä ei – ja vieläkö Jymystä löytyy vanhaa tuttua silmää tehdä yhtä toimivia täsmäostoja kuin aiempina vuosina. Viimeisten hankintojen onnistumisprosentti kun ei ole ollut jymyläistä tasoa.

Joensuuhun Sotkamolla on matkaa – ja hyvä niin. Yksi Sotkamon menestyksen salaisuuksista on ollut se, että mitä suurempi vihollinen, sitä päättäväisemmin Jymyssä on tehty töitä vallan palauttamiseksi. Nyt haaste on kuitenkin suurempi kuin 30 vuoteen, sillä Jymy on jäänyt viimeksi neljänä vuonna peräkkäin ilman mestaruutta 1980-luvulla.

1: Joensuu ohitti Sotkamon pesäpallon ykkösseurana

2: Kouvola on vahvin ehdokas toiseksi loppuottelijaksi

3: Sotkamoa ravistelee turbulenssi

4: Pattijoki voi olla jopa toinen loppuottelija

5: Vimpelin kaudessa useita ja yllättäviä muuttujia

6: Hyvinkää on matkalla kohti Superin kärkeä

7: JymyJussit on kauden suurin arvoitus

8: Imatra pelaa sarjasijoitusta suuremmista asioista

9: Kankaanpään kanssa kannattaa olla tarkkana

10: Vallankumous pelasti Kiteen, mutta edessä on pitkä tie

11: Kempele on pesäpallokenttien kummajainen

13: Onko Tampere tullut Superiin jäädäkseen?

13: Onko Siilinjärvelle elintilaa Kuopion puristuksessa?

14: Koskenkorva on Superin heikoin joukkue