Brasilian putoaminen oli viimeiset jäähyväiset sille, jota me kerran kutsuimme kauniiksi peliksi
Norjan upean voiton myötä MM-kisoista ei poistunut vain Brasilia. Kisoista poistuivat myös viimeiset säteet ajasta, jota ei enää ole.
Elämä tarjoaa joskus ristiriitaisia nautintoja. Samalla kun Norjan upea voitto Brasiliasta täytti toisen puolen sydämestäni ilolla, toinen puoli suri yhden aikakauden katoamista.
En surrut sitä, että yksi aikamme suurimmista jalkapalloilijoista, Neymar, poistui viimeisen kerran jalkapallon MM-kisojen suurelta näyttämöltä.
Surin sitä, mitä hänen mukanaan jalkapallosta poistuu.
Meillä jokaisella on oma käsityksemme, mitä jalkapallo on. Mikä on sellaista jalkapalloa, jota me rakastamme ja joka saa sydämemme jättämään lyöntejä välistä pelkästä ihastuksesta?
Olen itse sen aikakauden lapsi, jolla oli etuoikeus katsoa televisiosta vuoden 1970 jalkapallon MM-kisoja. Ne olivat ne kisat, joissa Pelé johti Brasilian maailmanmestariksi ja joissa pelannutta Brasilian maajoukkuetta kutsutaan jalkapalloromanttisissa piireissä edelleen maailman kaikkien aikojen parhaaksi joukkueeksi.
***
Brasilia ei pelannut kesän 1970 MM-kisoissa jalkapalloa. Se pelasi jogo bonitoa, kaunista peliä.
Jogo bonitoa ei oltu suunniteltu liitutauluilla, tietokoneilla tai yliopistoissa opiskelleiden akateemisten valmentajien istunnoissa.
Se oli syntynyt Brasilian rannoilla ja kaduilla, siellä, missä jalkapallo ei ollut taktista šakkia, vaan leikkiä.
Siinä maailmassa ei arvostettu jaloille potkimista, raakalaismaisia taklauksia tai pelaajia, joiden äly ei riittänyt erottamaan rugbya ja jalkapalloa toisistaan.
Siinä maailmassa arvostettiin niitä, jotka pystyivät kesyttämään pallon ja tekemään sillä toinen toistaan ihmeellisempiä taikoja.
Pelé oli kauniin pelin lapsi, samoin Brasilian kesän 1970 maailmanmestarijoukkue.
***
Vuoden 1974 Brasilian maajoukkueen pelaamiseen oli lisätty jo fyysisyyttä ja vuoden 1978 MM-kisajoukkueeseen taktisuutta.
Vuoden 1982 MM-kisoissa Brasilian silloinen päävalmentaja Telê Santana päätti vielä kerran valloittaa maailman kauniilla pelillä.
Ne kisat olivat Zicon, Sócratesin, Éderin ja Roberto Falcãon henkeäsalpaavaa näytöstä siihen saakka, kunnes Brasilia kohtasi jatkopeleissä Enzo Bearzotin Italian.
Bearzot oli äärimmäisyyksiin menevä taktikko. Hän tutki peliä ja vastustajia pienimpiä yksityiskohtia myöten ja muutti joukkueensa ryhmitystä ja taktiikkaa vastustajan mukaan – myös otteluiden sisällä.
Bearzot oli nähnyt omalla peliurallaan ääripuolustusvoittoisen catenaccion kulta-ajan ja omaksunut sen opit. Bearzot oli kuitenkin ymmärtänyt, ettei catenacciomainen miesvartiointi ollut enää tehokkain tapa puolustaa. Hän ei kuitenkaan hypännyt estoitta aluepelin syliin, vaan käytti miesvartionnin ja aluepelin välimuotoa, zona mistaa.
Bearzot ei muuttanut jalkapalloa. Hänen taktinen valveutuneisuutensa ja sen Italialle tuoma vuoden 1982 maailmanmestaruus olivat vain merkkejä aikojen muuttumisesta.
Siitä, että jogo boniton aika oli tulossa tiensä päähän.
***
Jogo bonito ei kuollut kesällä 1982 Espanjan MM-kisoissa eikä se ole kuollut senkään jälkeen. Se on vain jäänyt jalkapallon taktisen evoluution jalkoihin.
Me rakastamme edelleen Neymarin kaltaisia pelaajia ja jogo bonitoa, mutta peli ei rakasta.
Tänä päivänä peli rakastaa tiiviitä muotoja, ääriorganisoituja kollektiiveja, korkeita prässejä, matalia blokkeja, automatisoituja pelimalleja, tarkkaan suunniteltua pallotonta pelaamista, tilan ja ajan kontrollointia ja kaikkea muuta taktisuutta ja taktisia yksityiskohtia, joiden tehokkuus on laskettu tieteellisesti ja todistettu datalla.
Jalkapallon kaltaisissa invaasiopeleissä ei kysytä enää, mitä teet kentällä, vaan mitä peli pyytää missäkin tilanteessa tekemään.
***
Brasilian maajoukkue on ollut jo pitkään vain haalea muisto jogo bonitosta.
Brasilian on ollut pakko seurata jalkapallon evoluutiota niin kentällä kuin kentän ulkopuolella. Pelaajavirta Brasiliasta Eurooppaan alkoi kiihtyä 1980-luvulla ja Euroopan ammattilaissarjoissa pelaa tällä hetkeltä reilusti yli tuhat brasilialaista pelaajaa.
Kysymys ei ole vain pelaajien määrästä. Brasilialaisten pelaajien on ollut sopeuduttava eurooppalaisten sarjojen taktisiin vaatimuksiin, mikä on muuttanut brasilialaisten pelaajien identiteettiä. He ovat edelleen brasilialaisia, mutta jalkapalloilijoina eurooppalaisia.
Me voimme ihmetellä, minne suuret brasilialaiset pallotaikurit ovat kadonneet ja miksi heitä ei enää pelaa Brasilian maajoukkueessa?
Vastaus on tyly. Peli on syönyt heidät.
***
Neymar on ollut viimeisiä jogo boniton tulenkantajia, jotka eivät ole luopuneet brasilialaisesta identiteetistään. Hänellä oli suuruutensa vuosina lupa viihdyttää ja tehdä kentällä maagisia temppujaan.
Carlo Ancelottin oli pakko valita Neymar loukkaantumisten runtelemana 34-vuotiaana menneiden aikojen supertähtenä Brasilian MM-joukkueeseen, koska kysymys oli kansallisen perinnön vaalimisesta ja sen arvostamisesta.
Se, että Brasilia hävisi Norjalle ja putosi ensimmäisen kerran 36 vuoteen jo ennen puolivälieriä, ei ollut shokki, ei edes yllätys.
Se oli merkki siitä, että Brasilian maajoukkueesta on tullut maajoukkue muiden maajoukkueiden joukossa. Kuolevainen kuolevaisten joukossa.
Brasilian on mietittävä samalla tavalla kuin kaikkien muidenkin maiden, miten se organisoi maan jalkapallotoiminnan ja pelaajakasvatuksen. Millaisia pelaajia brasilialainen pelaajapolku tuottaa ja miten ne kättelevät sitä raakaa todellisuutta, että eurooppalaiset ja maailman muut seurat vievät jatkossakin loputtomat määrät brasilialaisia pelaajia ulkomaille.
Brasiliassa tiedostetaan, ettei pelien kuningas ole entisellään maassa, joka on voittanut viidesti jalkapallon maailmanmestaruuden. Sitä kuvaa se, että Brasilia on joutunut ensimmäisen kerran aidosti turvautumaan ulkomaalaiseen päävalmentajaan, Ancelottiin.
Brasilialla on ollut toki kaksi muutakin ulkomaalaista päävalmentajaa, portugalilainen Joreca vuonna 1944 ja argentiinalainen Filpo Núñez vuonna 1965. Joreca oli kuitenkin päävalmentajana vain kahdessa ottelussa ja Núñez yhdessä.
Jogo bonitoon ei ole paluuta, mutta Brasilia voi palata vielä takaisin maailman huipulle myös maajoukkueena.
Tie maailmanvaltaan on pitkä, muttei mahdoton.
On vain löydettävä oikea tie ja kuljettava matka.
