Tuukka Taponen pääsi Span sprintissä viimeinkin ajamaan kilpaa eikä vain puolustamaan
Tuukka Taponen sijoittui seitsemänneksi Span sprinttikisassa lauantaina. Erkki Mustakarin mukaan kisa oli Taposelta positiivinen veto.
Tuukka Taposen myötätuuli jatkui myös F3-sarjan Span sprinttikisassa lauantaina.
Taponen oli perjantain aika-ajoissa toiseksi nopein kuljettaja ja starttaa sunnuntain pääkisaan ensimmäisen kerran urallaan eturivistä. Sprinttikisaan aika-ajojen 12 parasta kuljettajaa lähtevät kuitenkin käännetyssä järjestyksessä.
Muiden kuljettajien lähtörangaistusten vuoksi Taposen starttasi sprinttikisaan yhdeksännestä ruudusta ja nousi kisassa lopulta seitsemänneksi. Kisan voittoon ajoi Japanin Jin Nakamura.
”Tuukan esitys oli perjantaina todella positiivinen ja lasken myös tämän sprinttikisan ilman muuta positiiviseksi esitykseksi Tuukalta”, ElmoTV:n formula-asiantuntija Erkki Mustakari sanoo.
”Parasta Tuukan kisassa oli se, kuinka erinomaisesti hän taisteli ja ohitti kahteen eri otteeseen Campos-tallin Ernesto Riveran. Ensimmäisen ohituksen Tuukka teki etusuoran päässä olevassa mutkassa ja toisen Kemmelin suoran jälkeisessä mutkassa. Ne ovat Spassa ne kaksi paikkaa, joissa ohitus on ylipäätään mahdollista.”
”Kaksi ohitusta Riverasta ja Camposin autosta sekä hieno taistelu Riveraa vastaan merkattiin varmasti paksulla tussilla myös niissä pöydissä, joissa arvioidaan Tuukan formulauran jatkoa.”
Mustakari odottaa sunnuntain pääkisasta Taposen kannalta mielenkiintoista kisaa.
”Nyt näyttäisi siltä, että MP Motorsport on onnistunut tekemään Tuukan autoon sellaisia muutoksia, jotka ovat tuoneet lisää vauhtia ja myös renkaat tuntuivat kestävän sprintissä hyvin.”
”Tuukan kannalta lisävauhti on tarpeen, sillä hän on joutunut useissa kisoissa ainoastaan puolustamaan sijoitustaan. Span sprintissä hän sen sijaan pääsi ajamaan oikeasti jo kilpaa, kuten taistelu Riveraa vastaan osoitti. Oli hienoa nähdä, että Tuukan ajotaidot ovat edelleen tallella, vaikka kausi onkin ollut haastava.”
”Podium-sijoituksen kaltainen iso onnistuminen tekisi nyt Tuukalle hyvää, mutta toisaalta jokainen onnistuminen ja positiivinen kisa ja positiivinen aika-ajo ovat tärkeitä plussia Tuukan kannalta. Ne kyllä huomataan siellä, missä ne pitääkin huomata”, Mustakari sanoo.
Sunnuntain F3-sarjan pääkisassa Spassa alkaa kello 9.30.





