Manchester United on erottanut päävalmentaja Michael Carrickin. Jukka, oikea vai väärä päätös?

Tätä tuskin enää tarvitsee toistaa: Pysyvän sopimuksen antaminen Carrickille oli jo alun perin Manchester Unitedilta onneton päätös, joka kertoi, miten sokealla silmällä Old Traffordilla päätöksiä tehdään.

Seurajohto hurmaantui viime kevätkauden erinomaisista tuloksista Carrickin vt. päävalmentajapestin aikana, muttei nähnyt tulosten taakse ja ymmärtänyt, kuinka ontolla pohjalla Carrick on valmentajana.

Carrickin ajan ongelmiin on sinällään turha enää palata, sitä asiaa on ruodittu ja pureskeltu tarpeeksi. Oleellinen kysymys on nyt, muuttuuko mikään miestä vaihtamalla?

No muuttuuko?

Se on jokaiselle selvää, että Manchester Unitedin ongelmat ovat paljon syvemmällä kuin pelkässä päävalmentajassa.

Se, että ongelmat ovat syvemmällä seuraorganisaatiossa, ei kuitenkaan vapauta Carrickia oman ruutunsa hoitamisen vastuusta. Manchester Unitedin nykyisellä joukkueella olisi pitänyt pystyä takomaan paljon kovempaa tulosta kuin mitä Carrick on tänä syksynä tehnyt – riippumatta siitä, että seuraorganisaatio ajelehtii täysin tuuliajolla.

Paremman ja osaavamman päävalmentajan tai managerin palkkaaminen on askel parempaan suuntaan. Se parantaa haavan ja poistaa uhkakuvien joukosta näkymän, että Manchester United voisi oikeasti pudota tämän kauden jälkeen.

Ongelma on kuitenkin siinä, että pelkkä haavan parantaminen ei paranna vielä koko potilasta eli seuraorganisaatioon ja sen toimintaan liittyviä ongelmia.

Manchester United on ollut täysin tuuliajolla sen jälkeen, kun Sir Alex Ferguson jätti laivan kesällä 2013. Sen jälkeen ukkoa on tullut ja mennyt kaikilla tasoilla, mutta kaaos on jatkunut managereista, pelaajista ja seurajohtajista riippumatta jo 13 vuotta.

Avainkysymys on nyt, muuttuuko seuraorganisaatio jollakin tavalla joko henkilöiden suhteen tai toiminnallisesti?

Jos samat naamat jatkavat yläkerrassa, heidän johdollaan paattia tuskin saadaan oikealle kurssille. Sen verran surkeat heidän näyttönsä ovat.

Kaikki katseet ovat siksi uudessa päävalmentajassa tai managerissa – kuka hän on ja onko hän niin vaikutusvaltainen ja voimakastahtoinen muutosvoima kuin Alex Ferguson oli aikoinaan tai Arsène Wenger ja Mikel Arteta ovat olleet Arsenalissa?

Manchester United oli ennen Sir Alexin aikaa samanlainen kaaosseura kuin tänä päivänä. Sir Alex sai kuitenkin oman vaikutusvaltansa kautta seurajohdon toimimaan haluamallaan tavalla, mikä johti kaikkien aikojen menestyksellisimpään aikakauteen englantilaisen jalkapallon historiassa.

Wenger teki 1990-luvun lopulla saman Arsenalissa ja Arteta viimeisen seitsemän vuoden aikana.

Näiden tarinoiden opetus on siinä, että seurajohto ei muuttunut yhtään sen osaavammaksi kuin aiemmin, mutta manageri osasi joukkueen lisäksi valmentaa myös seurajohtoa ja viedä sitä kautta seuraa oikeaan suuntaan.

Tässä on myös Manchester Unitedin mahdollisuus – ainoa mahdollisuus. Glazerit, Sir Jim Ratcliffe, Omar Berrada, Jason Wilcox ja kumppanit ovat näyttönsä antaneet ja niillä näytöillä ei temppeleitä rakenneta.

Mauricio Pochettino on nousemassa Carrickin seuraajaksi. Olisiko hän tuollainen muutosvoima?

Pochettino teki erinomaista työtä Southamptonissa ja Tottenhamissa.

Tottenham oli Pochettinon tullessa kesällä 2014 samanlaisessa sekavassa tilassa kuin Manchester United. Managerilla ei juurikaan ollut sanavaltaa pelaajakaupoissa ja seuran puheenjohtaja Daniel Levy käveli myös jalkapallojohtaja Franco Baldinin yli mennen tullen.

Pochettino pystyi kuitenkin vakauttamaan Tottenhamin. Harry Kane löi itsensä läpi Pochettinon avauskaudella ja Pochettinolla oli keskeinen rooli Son Heung-Minin hankkimisessa vuotta myöhemmin.

Sen jälkeen Tottenham oli valmis kiitoradalle. Se oli hiuskarvan päässä liigamestaruudesta keväällä 2016 ja keväällä 2019 Tottenham eteni sensaatiomaisesti Mestarien liigan finaaliin.

Nyt kysymys kuuluu, onko Pochettinolla enää valmentajana samanlainen kosketus kuin 2010-luvulla?

Chelseassa kaudella 2023-2024 hän joutui kohtaamaan samankaltaisten kaaoksen kuin mikä häntä odottaisi Old Traffordilla. Hän johti Chelsean avauskaudellaan kuudenneksi, mikä ei riittänyt Chelsean seurajohdolle, vaan osapuolet purkivat sopimuksen ”yhteisymmärryksessä” jo yhden kauden jälkeen.

Pochettinon valmennusmenetelmiä kritisoitiin Chelseassa vanhanaikaisiksi. Hyvät tulokset USA:n maajoukkueessa ja sen johtaminen 16 parhaan joukkoon kesän MM-kisoissa olivat sen sijaan vahvoja näyttöjä Pochettinon osaamisesta.

Suurin haaste Manchester Unitedissa on kuitenkin sama kuin Tottenhamissa ja Chelseassa.

Pochettino on voimakastahtoinen valmentaja, joka tietää mitä haluaa ja mitä menestyminen vaatii.

Tottenhamissa hän ajautui törmäyskurssille Levyn kanssa Mestarien liiga -keväänä 2019. Pochettino esitti, miten joukkuetta pitäisi vahvistaa, jotta Spurs ottaisi viimeisen puuttuvan askeleen huipulle.

Levy oli hankittavista pelaajista eri mieltä ja tumputti rahat vastoin Pochettinon tahtoa Tanguy Ndombelen, Giovani Lo Celson ja Ryan Sessegnonin kaltaisiin floppihankintoihin. Pochettino ei tätä niellyt ja kritisoi Levya epäsuorasti julkisuudessa. Tämä johti kaksikon välirikkoon ja siihen, että Pochettino sai potkut puolivuotta Mestarien liigan finaalin jälkeen.

Chelseassa Pochettino otti jatkuvasti yhteen joukkueen rakentamisesta vastanneiden Laurence Stewartin ja Paul Winstanleyn kanssa. Kaikki osapuolet ymmärsivät, että yhteistyö kävi mahdottomaksi ja Pochettinon oli väistyttävä.

Pelkään pahoin, että Pochettino törmää samaan ongelmaan myös Old Traffordilla. Ainakin riski siihen on suuri.

Pochettinoa polttelee varmasti Manchester Unitedin kaltaisen jättiseuran luotsaaminen, mutta samalle tunkiolle ovat häntä ennen uponneet Van Gaalin ja José Mourinhon kaltaiset vieläkin meritoituneemmat managerit – eikä olisi suuren suuri yllätys, että 54-vuotiaalle argentiinalaisvalmentajalle kävisi samoin, mikäli Manchester Unitedin seurajohdossa ei tapahdu merkittäviä henkilövaihdoksia.

Manchester Unitedin väliaikainen manageri Ralf Rangnick sanoi huhtikuussa 2023, että Manchester United oli sillä hetkellä kuusi vuotta Liverpoolia jäljessä. Rangnickia arvosteltiin silloin rajusti, mutta arvio oli kaikessa julmuudessaan oikea eikä ero kärkiseuroihin ole tuosta ainakaan lyhentynyt.