Ei ole mikään yllätys se, että Kansainvälinen Olympiakomitea ilmoittaa, ettei se salli politikointia ensi vuoteen siirretyissä Tokion olympialaisissa.

Linjaus on sinänsä linjakas. Ei politikointia ole aiemminkaan sallittu, ei millään perusteilla.

Tämä KOK:n sinnikäs hokema on sinänsä looginen, olympiaperinteeseen nojaava, mutta samalla siihen on yhä vaikeampi suhtautua millään tavalla vakavasti. Onko tässä maailmassa toista niin totaalisesti todellisuudesta vieraantunutta merkittävää kansainvälistä järjestöä kuin tämä KOK?

Väite siitä, että olympialiikkeessä ei politikoida, on absurdiudessaan maailmanennätystasoa. Koko olympialiike syntyi aikoinaan reaktiona ranskalaisten sotilaspiirien järkytykseen Ranskan ja Preussin sodasta. Moni kansakunta, Suomi etunenässä, on käyttänyt olympialiikettä oman kansallisen olemassaolonsa esiintuomiseen.

KOK on tehnyt poliittisia päätöksiä päättäessään olla välittämättä Saksan juutalaispolitiikasta tai Kiinan ihmisoikeustilanteesta, tai sulkiessaan Tommie Smithin ja John Carlosin vuoden 1968 kisoista 200 metrin palkintojenjaon kuuluisien tapahtumien jälkeen.

KOK:n johtajistoon on kuulunut lukuisia kansainvälisen politiikan taustalla vaikuttaneita hahmoja. Olympialiike on jättimäinen globaali urheiluverkosto, se on jättimäinen urheilubisnesgeneraattori. Totta kai sellainen systeemi on myös poliittinen voima.

Kaikki mitä olympialiike tekee, sisältää myös poliittisen ulottuvuuden – väittipä se itse itsestään mitä tahansa. Lähes jokainen kisapaikan valinta on sisältänyt poliittisen ulottuvuuden.

Siksi nämä ”ei sotketa politiikkaa kisoihin”-höpinät ovat suorastaan huvittavia, ellei niihin liittyisi myös oma surullinen ja vakava ulottuvuutensa. KOK on tekemässä itsestään vitsin, mutta surullisen sellaisen.

Viimeisin merkki tästä nousee KOK:n vastauksista kyselyihin siitä, miten se suhtautuu BlackLivesMatter-polvistumisiin tulevien olympiakisojen yhteydessä. Vastaukset ovat olleet ympäripyöreitä, niitä ei ole kohdistettu suoraan BLM-protesteihin, mutta on silti selkeästi todettu että poliittiset mielenilmaisut ja protestoinnit on kielletty. Ja piste.

Näin on todettu, vaikka kansainvälinen urheiluliike on laji- ja paikallistasoilla erittäin vahvasti juuri tämän asian yhteydessä unohtanut poliittiset pidättyväisyyskoodinsa. On unohtanut, koska on sisäistetty asia, jota olympialiike ei tunnu sisäistävän: rasismin vastustaminen ei ole politiikkaa.

Rasismi on rikos. Rasismin vastustaminen on yksiselitteisesti todettu kuta kuinkin kaikkien merkittävien kansainvälistä yhteisöä sitovien julistusten peruskiveksi.

Rasismin vastustaminen on laillisuuden ja ihmisoikeuksien puolustamista, se on yhteisesti sovittujen pelisääntöjen kunnioittamista, se on fairplay-henkeä puhtaimmillaan.

Kyse ei ole mistään poliittisten ääripäiden, rasistien ja ei-rasistien, väännöstä, jossa totuus on jossakin puolivälissä. Ei. Tässä asiassa ei ole tolkkujen ihmisten puoliväliä. Tässä on vain joko kansainvälisen yhteisön rikokseksi toteaman asian salliva tai sen tuomitseva vaihtoehto.

Rasismi on rikos, ei politiikkaa

Rasismi on kuin murha tai raiskaus tai ryöstö. Rikos, ei politiikkaa.

Rasismin vastustamisen politisoiminen on siksi yhtä loogista kuin murhaajan tuomitsemisen väittäminen poliittiseksi.

Rasismin vastustaminen ei siksi ole sama asia kuin minkä tahansa satunnaisen poliittisen mielipiteen ilmaiseminen. BLM-polvistumisen salliminen ei siksi ole sama asia kuin ties minkä poliittisen agendan salliminen olympiakisoissa.

Kun KOK ei tunnu tätä ymmärtävän, se antaa itsestään viestin.

Ajassa, jossa kaikkien olympialiikkeen merkittävien yhteistyökumppaneiden asiakaskunta seuraa erityisellä tarkkuudella juuri BLM-tapauksen yhteydessä urheilusta nousevia signaaleja, asia ei ole merkityksetön.

KOK:n 2000-luku on muutenkin ollut jatkuvaa imagotappioiden keräämistä. Jossakin kohdin tulee se viimeinen pisara, jonka jälkeen tulee oikeasti eteen kysymys siitä, mihin tätä muinaisjäännettä enää 2000-luvun urheilussa edes tarvitaan. Voisiko siihen kuluvan globaalin urheiluresurssin kohdistaa jotenkin muutenkin?

Toki olympialiikkeen kuolemaa on maalailtu usein ennenkin. Yhtä usein olympialiike on osoittanut kykynsä uudistua, kun globaali toimintaympäristö alkaa sitä oikeasti vaatia. Juuri tämä uudistumiskyky selittää sen pitkän historian.

Juuri nyt tätä kykyä tarvitaan taas. Ja jos ihan tarkkaan KOK:n lausuntoja tutkii, ehkä siellä rivien välissä vielä pieni takaportti onkin. KOK voisi, ihan nykyisellä poliittiset protestit kieltävällä sääntökirjallaankin, sallia polvistumiset Tokion kisoissa.

Voisi, jos se toteaisi kantanaan, kuten maailma ympärillä jo yhä laajemmin toteaa, että rasismin vastustaminen ei ole politikointia, vaan ihmiskunnan yhteisesti sopimien – ja myös olympialiikkeen perustana olevien – pelisääntöjen kunnioittamista.

KOK on aiemminkin osoittanut olevansa tarpeen tullen takinkäännön mestari. Sillä on kyky tehdä mitä pelitilanne pakottaa. Siksi Tokion kisoissa, mikäli ne joskus järjestetään, voi odottaa ihmeellinen näky, kun KOK:n johtajisto, omassa mukavassa aitiossaan, vip-tarjoilunsa välipalana, vääntäytyy polviasentoon.

Siihen kannattaisi kuitenkin vääntäytyä nopeasti, ihan oma-aloitteisesti, ennen kuin ympäröivälle maailmalle tulee turhankin selväksi se, että KOK hyväksyy polvistumiset vain pakon edessä, omien kaupallisten ja – hupsista – omien poliittisten intressiensä vuoksi.

Tilaa Elmo edulliseen tarjoushintaan tästä,  ja varmista, että saat jatkossa kaiken Elmon  digisisällön  ja lähes 100-sivuisen lukupaketin kotiina kannettuna joka kuukausi yhdellä ja samalla tilaushinnalla.

Lue heinäkuun Elmo ostamalla digilehden irtonumero Lehtiluukusta tai painettu lehti irtonumerona Lehtipisteestä.