Rauman Lukko on ollut kauden sensaatioa. Sen pelaamisesta huokuu urheilullisuus. Huippu-urheilu. Se, että asioita tehdään tosissaan, analyyttisesti ja johdonmukaisesti. Se, että omaa potentiaalia maksimoimaan päivästä toiseen.

Huokuu se ympäristö, jota kohti seuraa on kehitetty viime vuosina. Huippu-urheiluorganisaatio.

Jokaisen harjoituksen korkea, äärimmäisen korkea vaatimustaso näkyy pelissä. Se näkyy jokaisessa pelaajassa. Se näkyy siinä, miten korkealla tasolla Lukko pelaa kollektiivina.

Lukko on karannut yhdessä Tampereen Ilveksen kanssa Liigan kärkeen. Joukkueet takovat ensinnäkin hirvittävää tahtia maaleja, noin 4,3 ottelua kohden kumpainenkin.

Ilves on kerännyt pisteitä hieman paremmalla tahdilla kuin Lukko. Silti on alkukauden huikein joukkue on Lukko, nimenomaan kollektiivin näkökulmasta. Siinä, miten taidokkaasti pelaaminen on organisoitu.

Ilves pelaa niin ikään hyvää jääkiekkoa, mutta siinä on monta tekijää – NHL-lainoista alkaen – jotka aiheuttavat kysymyksiä.

Lukko sen sijaan asettaa pelillisen riman tällä hetkellä hämmentävän korkealle. Korkeammalle kuin kenties koskaan aiemmin Liigassa on nähty.

Houkuttelun mestarit

Lukko on päävalmentajansa Pekka Virran johdolla hionut kiekollisen pelin periaatteet ja organisoinnin valovuoden paremmin kuin oikeastaan yksikään Liiga-joukkue. Se on erittäin tarkoituksenmukaista, edun kautta hyökkäämistä.

Etu on käsite, jota jääkiekossa ei tunnuta oikein ymmärtävän. Moni joukkue esimerkiksi rytmittää peliä erinomaisesti, mutta ei hyökkää edun kautta. Moni joukkue ei kykene kiekollisella pelillään luomaan toisteisesti keskialueelle etutilanteita, joiden kautta edetä.

Lukko osaa. Ja se osaa sen ennen kaikkea siksi, että puolustajat hallitsevat yhden konseptin äärimmäisen hyvin: houkuttelun.

Lukko on houkuttelun mestari. Painoton puolustaja tiputtaa alas, syvälle. Tulee totaalisen maksimaalinen pakki–pakki-pudotus, jonka tavoitteena on houkutella vastustajaa irti keskialueen puolustusmuodostaan ja liikuttaa vastustajaa leveyssuunnassa.

Vaihtoehtona on käyttää kiekkoa hyökkääjillä vastustajan muodon sisällä ja tiputtaa sieltä takaisin. Liikuttaa vastustajaa syvyyssuunnassa, jotta väleihin syntyy tilaa.

Siihen päälle Lukon puolustajat omilla kiekollisilla peliteoillaan kykenee jatkuvasti antamaan vastustajalle väärää informaatiota. Pieniä eleitä, painonsiirtoja, valesyöttöjä.

Tulee lyhyitä, lähes huomaamattomia pausoja. Ja sitten hyökätään, hurjalla intensiteetillä.

Lukon kiekollisen pelin logiikka kuuluu kutakuinkin: liikuta vastustajaa kiekon kanssa, houkuttele irti muodosta ja hyökkää nopeasti syntyneisiin väleihin. Näiden tarjoumien tunnistamisessa ja väleihin hyökkäämisessä Lukko on niin ikään erinomainen. Vertaansa vailla.

Juuri, kun vastustaja luulee, että nyt hengähdetään hetki, Lukko lyökin pitkän syötön keskialueelle ja hyökkääjän yksin läpi.

Älä jahtaa Lukkoa

Miten tätä nerokasta, universaaleihin pallopeliperiaatteisiin perustuvaa sapluunaa vastaan tulis sitten pelata?

Korkea prässi? Se on hyvä vaihtoehto, mutta ajoituksien kanssa tulee olla hyvin tarkka. Lukon puolustajat luikertelevat alta nimittäin hyvin taitavasti pois.

Puolustajat taitavat vaikeitakin kiekollisen pelin konsepteja paineen alla, lähellä laitaa. Jopa selkä peliin päin. He pystyvät antamaan jatkuvasti väärää informaatiota prässääjille. Hyvien liiketaitojen kautta prässin ohi päästään hyvin usein.

Se riski on huomioitava Lukkoa vastaan. Hyvinkin organisoitu ja ajoitettu prässipeli voi kääntyä Lukon nopeaksi suorahyökkäykseksi.

Entäs prässin käynnistäminen syvempää, niin sanottu viuhkapaine? Tuhoon tuomittu, oikeastaan se pahin mahdollinen vaihtoehto Lukkoa vastaan. Tätä nimenomaan Lukko haluaa: että vastustaja irtoaa omasta keskialueen puolustusmuodostaan Lukon houkutteluun ja että vastustajan viisikon välit repeilevät.

Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että kategorinen, hyvin organisoitu syvä keskialueen 3–2-blokkimuoto on paras tapa puolustaa Lukkoa vastaan. Periaatteen tasolla tärkein asia on se, että Lukon houkuttelusyöttöjä ei lähdetä jahtaamaan vaan viisikko pidetään visusti hyvin tiiviinä ja sellaisessa liikkeessä, että keskialueella on vaikea luoda merkittävää vauhtietua.

Näin teki Kuopion KalPa reilu viikko sitten ja nappasi 3–2-kotivoiton. Tommi Miettinen haastoi Pekka Virran ja onnistui siinä. KalPa ei höntyillyt tai jahdannut kiekkoa. Lukko joutui toimimaan pienemmissä väleissä tai KalPan muodon ulkopuolella.

Siellä meno ei ollutkaan enää niin lennokasta.

Perjantaina HPK jauhoi heikkoa viuhkapainettaan tai myöhästyneitä prässejä. Jahtasi Lukon tiputuksia. Lukko hyökkäsi väleihin, loi suoria hyökkäyksiä, käynnisti laadukkaita päätypelejä ja voitti 7–2.

Lukkoa ei pidä jahdata, on oltava fiksu.