Johanna Matintalo ehti jo sykäyttää hyvällä hiihdollaan naisten sprintissä, kunnes kaatui piikkipaikalta alkueränsä viimeisessä mutkassa. Matintalon kaatuminen oli dramaattinen, mutta MM-hiihtojen avausmatkat paljastivat laajemmin ja tylysti, miten haastavissa – ja siksi hiihtäjien ja huoltotiimien osaamista testaavissa – olosuhteissa nämä MM-kisat hiihdetään.

Suomen avauspäivä tietysti kulminoitui yhteen mahalaskun. Huippuvireessä, onnistuneesti huolletulla ja valitulla suksella, sekä ominaisuuksiinsa liki täydellisesti sopivassa kelissä ja rataprofiilissa, edennyt Johanna Matintalo kaatui sprinttieränsä piikkipaikalta.

Kaatumista voisi analysoida loputtomiin. Voi toisaalta todeta, että poikkeuksellisessa lämpötilassa hiihdetyn kisan latupohja ei kestänyt kuten MM-tasolla pitäisi kestää – ja Matintalo joutui kärsimään kohtuuttomasti.

Toisaalta voi sanoa, että nyt tuli karusti eteen se, että Suomessa on pudottu huippuhiihdon vaatimusten kyydistä. Nykyhiihdossa pitäisi pystyä pysymään pystyssä mikä tahansa lasku, etenkin jos laskua pääsee laskemaan keulassa, muiden häiritsemättä.

Näiden kahden, sinänsä perustellun, argumentin välistä kinastelua voisi käydä loputtomiin, mutta ehkä olisi syytä nähdä mikä tässä on olennaista. MM-sprintti osoitti toki, että suomalaisilla on taitovaje, mutta Matitalon kaatumisen sijasta se tuli paljaammin esiin miesten karsiutumisissa.

Matintalon tilanteessa oli draamaa, mutta lopulta hän kaatui loogisesta syystä. Hän otti tietoisen riskin. Varman päälle pelaaminen olisi toki pitänyt pystyssä, estänyt nolon kaatumisen, mutta samalla olisi avautunut takaa tuleville reitti ohi loppusuoralla – ja jatkopaikka olisi karannut.

Niinkin kävi tänään monelle hiihtäjälle. Epävarmuus ratkaisukurveissa pisti silmään laajalti.

Pöperökin hallittava

On totta, että Matintalolta loppui osaaminen, mutta se että hän uskalsi toimia näin arvokisatilanteesta, kertoo erinomaisesta kilpailupäästä. Pitää toivoa, että hän toimii seuraavan kerran vastaavassa tilanteessa aivan samalla tavalla. Siis valitsee sen ajolinjan, mitä kisassa pärjääminen, ei varmistelu, vaativat.

Jatkossa pitää opetella hallitseman vastaava pöpperöinen olosuhde, ei hiihtää yhtään varovaisemmin. On turha kirota sitä, että Matintalo meni nurin. Päinvastoin, että kerrankin löytyy suomalainen urheilija, joka kaatuu yrittäessään voittaa – silläkin riskillä, että munaa itsensä.

Enemmän pitäisi olla huolissaan siitä mahalaskusta, joka ei päivän kisoissa mitenkään dramaattisesti esiin tultu, mutta joka oli silti Matintalon kaatumista huolestuttavampi havainto.

Kaikki kolme suomalaista mieshiihtäjää karsiutuu täysin aseettoman suorituksen jälkeen puolivälieriensä ensimmäisinä hiihtäjinä. Kaikki saavat tyydyttävän arvosanan, kukaan ei munannut itseään, kaikki olivat näennäisen lähellä jatkopaikkaa – vaikka todellisuudessa olivat aivan aseettomia parempiensa kanssa.

Kevyt tulos 20 vuoden työstä

Suomessa on ollut erilaisia sprinttiprojekteja kohta 20 vuotta. On kummallista, miten vähän näiden vuosien aikana on opittu sprinttihiihdon taktisista vaatimuksista.

Osaamisvaje on karmea. Omien kykyjen ulosmittaamista javahvuuksien maksimaalista hyödyntämistä kilpailutilanteessa ei vain osata. Joni Mäki ja Lauri Vuorinen toki vielä opettelevat huippuhiihdon tavoille, ja ovat menneet tämän talven aikana eteenpäin, mutta heidänkin on syytä varoa sitä, etteivät päädy siihen mihin Ristomatti Hakola on jo päätynyt.

Siis tilaan, jossa vuosikausia melkein pärjätään, jossitellaan ja jäädään aina ihmettelemään, että miten huono tuuri onkaan, kun pienet marginaalit menevät aina muiden hyväksi. Eikä näy merkkiäkään siitä, että itseään toistavasta kehästä oltaisiin tulossa ulos.

Tuuri pitää ansaita. Ja suomalaisilla on nyt joku tärkeä kisatilanteisiin liittyvä läksy oppimatta. Liian monesti ollaan niin lähellä, mutta kuitenkin kaukana. Liian usein käy huono tuuri ajolinjojen valinnan kanssa tai muiden hiihtäjien kanssa muuten vaan törmäillessä.

Kyse ei ole kyvystä hiihtää lujaa, ei kyvystä kestää.

Kyse ei ole huoltotiimin osaamista, sitä nimittäin suomalaisilla nykyisin on.

Kysymys on kyvystä – tai kyvyttömyydestä – hiihtää oikein, kisatilanteiden ja olosuhteiden vaatimalla tavalla.

 

 

Tilaa Elmo  edulliseen  tarjoushintaan

6 kk 49 e. Voit ostaa uusimman

Elmon myös irtonumerona

Lehtipisteestä kautta maan tai

digi-irtonumerona Lehtiluukusta