Aaron Kangas on vielä raakile, mutta hänen kehitysnäkymänsä on Suomen hurjin
Aaron Kangas nousee kohinalla kohti moukarimaailman eliittiä, mutta on heittäjänä vielä melkoinen raakile. Se lupaa lähivuosilta hurjia, mutta töitä pitää vielä paiskia.
Aaron Kangas on äärimmäisen mielenkiintoinen tapaus:
Ikää vasta 23 vuotta. Taustalla juniorivaihe jääkiekkoilijana. Harjoittelussa paljon vielä ihan perusasioiden mallausta. Tehojen kanssa on vielä paljon, siis erittäin, paljon kehitettävissä.
Tämä urheilija on vielä monin tavoin keskeneräinen tapaus. Ihan perusasioiden kanssa on vielä tekemistä, kuten tässä lajissa yleensä tapaa parikymppisillä ollakin. Tässä lajissa kypsytään huippumittoihin yleensä vasta kolmikymppisenä.
Kangas on moukarinheittäjäksi nuori. Sen lisäksi harjoitustaustaa verottaa sekin, että junnuvuosina kului niin paljon aikaa jäähallissa. Silti moukari on ylittänyt jo 79 metriä. Ollaan mitoissa, joilla otetaan mikä missä tahansa arvokisassa mitali. Tulos on Kristian Pullin pituuden SE-tuloksen 827 kanssa kesän kovin suomalainen yleisurheilutulos.
Miten ihmeessä tämä on mahdollista?
Siten, että vaikka Aaron Kankaan harjoitustausta ei tunneilla mitaten välttämättä maailman kovimpia ole, laadullisesti on ymmärretty tehdä juuri oikeita asioita.
Huomio on ollut perustekniikan oppimisessa ja varmistamisessa, siis sellaisen tekniikan, jolla voi oikeasti heittää pitkälle. Ei ole tehty kompromisseja, ei käytetty oikopolkuja.
On analysoitu tarkasti se, miten maailman todellisella huipulla heitetään.
Ja mietitty miten sellainen heittotapa on mahdollista oppia, minkälaisella harjoittelulla juuri Kankaan keho alkaa löytää oikean rytmin ja ajoituksen, miten tuotetaan lajissa kaiken ratkaiseva räjähtävyys.
On ymmärretty se, että tekniikan varmistaminen on paljon tärkeämpää kuin tehojen ja perusfysiikan voimatasojen nostaminen – vaikka se lyhyellä tähtäimellä voisi hieman nopeammin niitä pitkiä kaaria tuodakin.
On siis tehty oikeita asioita.
Aivan kuten suomalaisessa moukariporukassa on viime vuosina muutenkin tehty. Moukarinheitosta on tulossa suomalaisen yleisurheilun ykköslaji. Realistisimmat lähivuosien arvokisatason mitalitoivot ovat nousemassa tästä lajista. Tästä voi lukea enemmän vaikka tuosta
Vai ringistä kiinni – hah!
Kankaan superkaaressa on erittäin rohkaisevaa sekin, että se tuli juuri Espoossa. Yleisurheiluporukoiden kyynikkosiiven tupinat siitä, että koko moukari-ilmiön taustana on Someron erityishyvä rinki, voidaan hiljalleen unohtaa. Tänä kesänä on nähty, että leka lentää muuallakin.
Aaron Kangas on kuulantyöntäjä Arttu Kankaan veli. Kovia niskoja kumpikin.
Mutta mitä tämä kaikki lupaa Aaron Kankaan lähitulevaisuudelta?
Se, että nyt menee jo näin pitkälle, ei sinänsä lupaa vielä mitään. Kangas on vielä urheilijana yhtä raakile kuin oli ennen tuota superheittoaan. Työtä on vielä paljon ja arvokisanäkymiä ei kannata maalailla ennen kuin yksittäisten superheittojen ohella myös heittämisen perustaso alkaa lähestyä 80 metriä – ja ne parhaat kaaret painua kirkkaasti haamurajan yli.
Eli ei nyt aleta hehkuttaa varmaa olympiavoittoa ja Olli-Pekka Karjalaisen SE-tuloksen 83,30 kaatumista.
Mutta kaikesta realistisesta varovaisuudesta huolimatta, yhdestä asiasta ei pääse mihinkään. Suomessa ei ole montaa sellaista yleisurheilijaa viime vuosina nähty, jotka olisivat 23-vuotiaana sellaisissa asemissa, joista olisi realistista edes toivoa kasvua arvomitalitason urheilijaksi, lajinsa kirkkaimpaan huippuun koko maailmassa.
Aaron Kangas on sellainen urheilija. Krista Tervo ja Silja Kosonen voidaan kohta julistaa samaan ryhmään.
He kaikki ovat moukarinheittäjiä.
Missä muussa lajissa on 2020-luvulle lähimainkaan samanlaista kehitys- ja menestysnäkymää?
