Aatu Räty pääsee Nuorten MM-kisoissa näyteikkunaan, joka häneltä kerran jo katosi

Aatu Räty syttyi Jukureissa uuteen loistoon siirryttyään Mikkeliin Oulun Käpistä.

JääkiekkoU20MM

Aatu Räty pääsee Nuorten MM-kisoissa näyteikkunaan, joka häneltä kerran jo katosi

Yksi Nuorten Leijonien mielenkiintoisimmista pelaajista tiistaina alkavissa MM-kisoissa on Joakim Kemellin ja Roni Hirvosen välissä pelaava Aatu Räty.

Samuel Savolainen
TEKSTI Samuel Savolainen
@SSavolainen1
JULKAISTU 8.8.2022 | KUVAT Pasi Mennander, Suomen Jääkiekkoliitto

Kun on viime vuosina ollut Suomessa puhe alle 20-vuotiaiden miesten jääkiekon MM-turnauksesta,  yksilöistä esille on noussut kenties suurimmin kirjaimin pelaaja, joka turnauksessa ei ole lopulta edes pelannut.

Välillä jopa NHL:n ykkösvarauskeskusteluihin nostettu 19-vuotias Aatu Räty jäi toissakertaisesta MM-turnauksesta ulos kovan kohun saattelemana, kun Räty ei mahtunut joukkueeseen. Peliaika Liigassa oli kuihtunut vähäiseksi Kärpissä ja myöskään U20 SM-sarjassa peli ei ollut mitään dominointia.

Nämä asiat ja pelilliset vaikeudet johtivat myös siihen, että Rädyn osakekurssi sukelsi varauslistalla aina toiselle kierrokselle, kun tämän nimi huudettiin vasta numerolla 52. Kausi oli vaikea ja Rädyn vasta alkaneessa pelaajatarinassa alkoi olla melankolisia kaikuja.

4.50 for Finland to win the IIHF U20 World Championship 2022. Bet now at Expekt!

Viime vuodenvaihteen U20 MM-kisoihin Rädylle oli kuitenkin tarjolla suuri rooli jopa ykkössentterinä. Räty oli takonut kovaa tulosta harjoitusotteluissa, mutta koronakaranteeni puuttui peliin ja kisat jäivät jälleen kerran ison pettymyksen kera väliin. Jokaisen pelaajan himoitsema näyteikkuna jäi sivu suun, mutta kohtalo puuttui jälleen peliin. Tällä kertaa Rädyn osallistumisen kannalta jopa suotuisasti.

Viime vuodenvaihteessa koko MM-turnaus jäi kesken koronafiaskon vuoksi ja siirtyi nyt tiistaina käynnistyviin kisoihin.

Samalla myös Räty sai takaporttinsa päästä haluamaansa näyteikkunaan.

***

Rädyn viime kaudessa oli kuitenkin paljon hyvää.

Saadessaan siirron pois Kärpistä Jukureihin, pattitilanteeseen Oulussa päätynyt Räty alkoi nopeasti loistaa Liigassa. 41 ottelua jukuripaidassa runkosarjassa tuotti 40 pistettä ja nuoren hyökkääjän siirtyessä myös Jukurit alkoi tehdä kovaa nousua Liigan sarjataulukossa.

Ajoittain Räty pelasi niin hyvin, että saattoi sanoa, että lähes pitkään riveihinsä ykkössentteriä etsinyt Kärpät ei tainnutkaan huomata, että sillä oli riveissään jo sellainen.

Pudotuspeleissä Räty kuitenkin hiipui KooKoota vastaan puolivälierissä. Seitsemässä pelissä syntyi vain tehot 0+2 ja Jukureidenkin tarina loppui melkein sensaatioksi.

Kaudessa oli kuitenkin paljon positiivista. Ja ehkä Jukureiden päävalmentaja Olli Jokinen osasi ottaa Rädyn siipensä suojiin ja ymmärtää häntä. Osan voinee Jokisenkin kunniaksi laskea. Ehkä Jokinen oli juuri sitä, mitä Räty siinä hetkessä tarvitsi.

Kukapa ymmärtäisi uutta nousua myös henkisesti tarvitsevaa nuorta pelaajaa kuin valmentaja, joka on elänyt itse ne vaikeat vaiheet urallaan läpi. Eihän Olli Jokinenkaan mahtunut pelaajana aina perinteisiin muotteihin.

***

Tiistaina alkavissa MM-kisoissa Aatu Rädyllä on mahdollisuus näyttää, mistä kana todella ruiskii ja mistä nuori mies on tehty ikäluokkansa parhaita pelaajia vastaan.

Roni Hirvosen ja viime kesänä ykköskierroksella Nashvilleen varatun Liigan syyssensaation Joakim Kemellin välissä ykkössentterinä pelatessaan monet katseet kiinnittyvät nyt Rätyyn. Kenraaliharjoituksessa ja 5-2 -voitossa Yhdysvaltoja vastaan Räty antoikin vahvan työnäytteen ja lätki kaksi maalia jenkkien verkkoon. Mutta harjoitusottelut ovat harjoitusotteluita ja ratkaisuottelut ratkaisuotteluita.

7.50 for Aku Räty being the top goal scorer in IIHF U20 World Championships 2022. Play now at Expekt!

Käsillä on kuitenkin suuri mahdollisuus. Voitokkaasti harjoitusotteluissa pelannut Nuorten Leijonien joukkue voi olla valmis jopa mestaruusjahdissa, mutta joukkue on usein sen näköinen kuin sen johtavat pelaajat.

Siksi nyt mitataan kenties Aatu Rädyn uran suurimmalla näyttämöllä se, onko hänestä johtamaan voittavana ykkössentterinä Nuorille Leijonille jotain suurta.

Jos hän siinä onnistuu, se voi olla positiivinen käänne nuoren miehen uralla, joka johtaa vielä suurempiin tekoihin vielä suuremmilla näyttämöillä.