Aiturinaiset törmäsivät Tokiossa rajuun todellisuuteen – Viivi Lehikoinen valopilkkuna

Annimari Kortteen ensimmäiset olympialaiset päättyivät pettymykseen.

Tokio 2021Yleisurheilu

Aiturinaiset törmäsivät Tokiossa rajuun todellisuuteen – Viivi Lehikoinen valopilkkuna

Tokion olympialaisista tuli suomalaiselle aitajuoksulle karu todellisuustesti. Viime vuosina loistanut naispika-aitureiden kolmikko on vakavien pohdintojen edessä. Vastaavasti pitkissä aidoissa täpärästi välieristä pudonneella Viivi Lehikoisella on nyt edessään selkeä reitti eteenpäin.

Jari Kupila
TEKSTI Jari Kupila
@JariKupila
JULKAISTU 31.7.2021 | KUVAT All Over Press

Suomessa on viime vuosina opittu seuramaan aiturinaisten säkenöintiä. Annimari Korte, Nooralotta Neziri ja Reetta Hurske ovat urheilijoina ja urheilijapersoonina nousseet maan seuratuimmiksi urheilijayksilöiksi.

Eikä ihme. Upeaa tuloskehitystä, hyviä keskinäisiä kisoja ja koko ajan vahvistuva näkymä siitä, että lajin kansainvälinen huippu lähestyy selkä edellä. Lisäksi analyyttinen, avoin ja sanavalmis esiintyminen yleisön edessä on paisuttanut kolmikosta ilmiön.

Olympialaisten parhaat kertoimet Expektiltä!

On ollut tunne, että tässä on tekeillä jotkin erityistä. Kuten on ollutkin.

Vielä talven hallikisojen ja Nooralotta Nezirin upeiden EM-juoksujen ja koko aitomiseen löytyneen uudenlaisen otteen jälkeen vaikutti, että olympiakesänä tärähtää oikein kunnolla.

Ja niin tärähtikin, mutta toisin kuin odotettiin.

Törmäys todellisuuteen

Vuosi sitten olisi tuntunut erikoiselta ajatella, että Tokion aitakisojen jälkeen Viivi Lehikoisen tilanne näyttäisi suomalaisittain parhaimmalta – ja koko pika-aiturikolmikko olisi vakavien syyspohdintojen edessä.

Näin kuitenkin kävi. Tokion aitakisoista tuli karu todellisuustesti

Nooralotta Nezirin kausi tuhoutui uran hankalimpaan loukkaantumiseen. Talven aikana aitomiseen löytynyt uusi teho ja tasapaino eivät päässeet näkymää tuloskehityksenä. Näkymä uran parhaasta kesästä, alle 12,70 tuloksista, vaihtui toipilaspäiviin.

Annimari Kortteen kehossa alkoi tuntua viime vuosien kovin huippuvetojen jäljet. Takareisi vaatii hoitoa eikä ole mahdollistanut sellaista suorituskykyä, kuin kehossa muuten olisi ollut. Tämä huomioiden Kortteen olympiasuoritus on suorastaan hämmästyttävä. Todennäköisyydet puhuivat ennemminkin sen puolesta, että hänkään ei pystyisi edes juoksemaan Tokiossa. Nyt tuli kuitenkin aika, joka vielä jokunen vuosi sitten olisi ollut uusi SE-tulos.

Mutta se ei tietenkään enää paljoa lämmitä.

Kun kaksi ykköstykkiä oli terveyshuolissaan, Reetta Hurskeen olisi pitänyt kyetä kesän aikana ihmeeseen pitääkseen suomalaisen aiturihurmoksen hengissä.

Vakavan pohdinnan paikka

Reetta Hurske juoksi Tokiossa itselleen tyypillisen kisan. Hyvä lähtö, kohtuullinen kiihdytys, mutta lopussa ei vaan löydy sellaista aitomisen imua, jolla huippuvauhti pysyisi Kortteen tyyliin myös viimeiset aitavälit.

Aika 13,10 ei ole mikään katastrofi, mutta sitä kauan kaivattua kehitystä ei ole tärkeimmissä kehityspisteissä saatu aikaan. Homma polkee tältä osin paikallaan, vaikka muuten laadukasta urheilijatyötä tehdäänkin.

Siinä missä Korte ja Neziri joutuvat nyt pohtimaan vakavasti kuntoutustaan ja reittiä takaisin 100-prosenttiseen harjoittelukuntoon, Hurskeen pitää pohtia koko uransa strategiaa. Todellisuus antaa nyt sen verran suoraa palautetta: kehittyminen vaatii valmentautumiseen nyt jotakin uutta.

Mitä se jokin uusi on, sitä on turha katsomosta yrittää viisastella. Hurskeen ja hänen taustatiiminsä pitää nyt vaan avoimesti ja rohkeasti kehittää jotakin. Onko harjoittelun rytmittämisessä tai sisällöissä uusia mahdollisuuksia? Onko aika etsiä toimintaympäristöjä? Onko harjoittelun taustalla tai elämän muussa kokonaisuudessa jotakin, mitä pitäisi säätää?

Näitä pitää jokaisen urheilijan jossakin vaiheessa uraansa astetta syvällisemmin pohtia. Hurskeella on nyt se hetki.

Hyvä puoli tilanteessa toki on se, että Kortteen, Nezirin ja Hurskeen nykyiset haasteet eivät sinänsä uhkaa jatkokehitystä. Lähtökohdat jatkoon ovat edelleen hyvät.

Kun lähikuukausien aikana tehdään fiksuja vetoja, paluu SE-lukujen tuntumaan ja niiden allekin on realistista. Lisäksi olympiapettymyksen seassa on hyvä muistaa, että koko kolmikon parhaat menestysmahdollisuudet ovat sittenkin EM-tason arvokisoissa.

Seuraavat EM-kisat odottavat juuri sopivan ajan päässä. On edelleen kaikki mahdollisuudet kääntää olympiavuoden synkkyys EM-vuoden loistoksi.

Urheilu on huipputasoillaan herkkää ja hankalaa, joskus homma ei vaan onnistu – ja silti, aina on mahdollista nousta, laittaa uutta matoa koukkuun.

Lehikoinen löysi itsensä

Samaan aikaan kun pika-aitureiden tilanne vaatii miettimään syvällisiä peruskysymyksiä, tämä kesä on tuonut aituritodellisuuteen myös valopilkun.

Juniorivuosinaan sensaatiomaisesti väläyttänyt Viivi Lehikoinen on ollut vuosikaudet kaukana potentiaalinsa mukaisesta tuloskehityksestä. Lahjakkuus ei ole kadonnut mihinkään, mutta herkässä lajissa käy joskus niin, että urheilemisen ja ylipäänsä elämän kokonaisuuden hallinnan kanssa tulee tasapaino-ongelma.

Viivi Lehikoinen

Viivi Lehikoinen karsiutui 400 metrin aidoissa 0,02 sekunnin erolla.

Näin kävi Lehikoisellakin. Toiminnassa on koko ajan ollut hyviä yksityiskohtia, mutta kun kokonaisuus ei toimi, mikään hyväkään kehitys ei näy tulostaululla.

Tämä ei ole yleisurheilussa mikään harvinainen tilanne. Etenkin parikymppisillä ja aikuistuvilla lahjakkuuksilla tulee usein juuri tämän kaltaisia ongelmia.

Suomalaisessa todellisuudessa tämä on johtanut 2000-luvulla harmillisen usein siihen, että huippulupaavien junioritähtien ura on katkennut kesken kaiken. On menetetty usko siihen, että tie huipulle vaatii usein myös vaikeita vuosia, että potentiaali ei katoa mihinkään, vaikka kokonaisuus voi välillä ihan sekavaksi mennäkin.

Tokion suomalaisjoukkueeseen liittyy yksi rohkaiseva tähän ilmiöön liittyvä havainto. Mukana on useampia urheilijoita, joiden ura ei ole loppunut vaikeisiin vuosiin – vaikka tie omalle huipulle on muutamaksi vuodeksi kadonnut, tielle on päästy takaisin.

Ja kun tie on löytynyt, vaikeat vuodet ovat kääntyneet kasvukokemuksiksi, joiden jäljiltä urheilemisessa on aivan uusi, henkisesti kypsempi ja aikuismaisempi, ote.

Viivi Lehikoinen on tästä upea esimerkki. Vaikka välieräpaikka jäi nyt harmillisen lähelle, sitä on turha unohtua kiroilemaan. Ura kun on joka tapauksessa vaiheessa, jossa on tärkeintä vakiinnuttaa oma itselle sopiva työskentelytapa, paukutella koko ajan oman ennätyksen tuntumassa olevia tuloksia ja päästä aivan uudenlaisista lähtökohdista kohti seuraavia harjoituskausia – ja tulevia arvokisoja.

Lehikoisen uran tärkeimmät kisat ovat vielä edessä. Nyt on syytä keskittyä siihen, ei harmitella Tokion muutamaa ylimääräistä sadasosaa.