Arsenal ja Liverpool pelasivat sunnuntaina Lontoossa 2-2-tasapelin. Ennen peliä sanottiin, että jos Arsenal häviää, se on ulkona tämän kauden mestaruustaistelusta. Jukka, miten kauaksi tasapeli pudotti Arsenalin mestaruudesta?

Tämän ottelun julistaminen ratkaisevaksi otteluksi Arsenalin mestaruushaaveiden kannalta oli silkkaa höpinää. Nyt on pelattu vasta yhdeksän ottelua eli jäljellä on vielä 29 ottelua ja niissä jaossa 87 pistettä.

Se on selvää, ettei ero voi olla mitä tahansa, mutta vaikka Arsenal olisi tänään hävinnyt ja ollut tänä iltana seitsemän pisteen päässä Liverpoolista ja kuuden pisteen päässä Manchester Citysta, se ei olisi ollut ratkaisevaa – puhumattakaan, että nykyinen viiden pisteen ero ratkaisisi vielä mitään.

Viime vuosien historia on opettanut, että loppusuora Valioliigan mestaruustaistelussa alkaa tätä nykyä vuodenvaihteen jälkeen eli siinä vaiheessa, kun kausi on suunnilleen puolivälissä. Siinä kohtaa 5-6 pisteen ero on ollut monena vuonna ratkaiseva, sillä yleensä Valioliigan parhaat seurat tulevat kevätkauden lentämällä.

Esimerkiksi viime kaudella Manchester City menetti kauden ensimmäisellä puoliskolla 15 pistettä, mutta toisella vain kuusi pistettä. Arsenal voitti puolestaan 18 viimeisestä ottelustaan 16, pelasi yhden tasapelin ja hävisi vain yhden ottelun.

Jokainen meistä ymmärtää, että aiempien vuosien historia ei takaa sitä, mitä tapahtuu tämän kauden toisella puoliskolla, mutta jos joku joukkue on Manchester Citya jäljessä 6-7 pistettä vuodenvaihteen jälkeen, silloin mestaruusjuna on jo lähtenyt asemalta. Nyt se ei sitä ole.

Paljonko eron pitäisi olla nyt olla, jos joku joukkue on pudonnut mestaruusjunasta?

Kutsumatta studioon Sami Borgia, sanoisin, että yhdeksän pistettä on jo sellainen ero, ettei sitä aja nämä nykyiset perässähiihtäjät enää kiinni.

Viiva kulkee tällä hetkellä Tottenhamissa, jonka ero Manchester Cityyn on 10 pistettä. Kärkiseuroiksi lasketuista joukkueista Newcastle on jäänyt Citysta 11 pistettä ja Manchester United 12 pistettä. En kuitenkaan usko, että kovin moni oikeasti uskoi ennen kautta Tottenhamin, Newcastlen tai Manchester Unitedin voittavan mestaruutta.

Eikö tilanne ala kuitenkin olla kriittinen Arsenalin kannalta, sillä ero tuohon sinun hehkuttamaan yhdeksään pisteeseen on vain neljä pistettä?

Nyt tämä keskustelu menee turhan teoreettiseksi, mutta totta kai on. Arsenal kohtaa esimerkiksi viikon päästä Newcastlen vieraskentällä, mikä ei tule olemaan helppo ottelu.

Tuo yhdeksän pisteen sääntö koskee myös Arsenalia, joten jos Manchester City voittaisi Bournemouthin vieraissa, Arsenalin olisi parempi ottaa täydet pisteet Newcastlesta.

Pidätkö Arsenalia edelleen mestariehdokkaana?

Pidän. Arsenal on näyttänyt tämän syksyn aikana, että se on mennyt viime kaudesta pelillisesti ja materiaalin leveyden suhteen eteenpäin, vaikkei se näykään täysin Arsenalin pistemäärässä.

Arsenalin haasteena on ollut alkukauden aikana loukkaantumiset ja kolme pelikieltoa. Esimerkiksi sunnuntaisen Liverpool-ottelun loppuhetkillä viisi parasta Arsenalin puolustajaa oli muualla kuin kentällä. William Saliba oli pelikiellossa, Gabriel Magalhaes ja Jurrien Timber vaihtopenkillä loukkaannuttuaan pelin aikana sekä Ricardo Calafiori ja Takehiro Tomiyasu loukkaantuneina kokonaan sivussa.

Loukkaantumiset ja pelikiellot kuuluvat jalkapalloon ja esimerkiksi Manchester Citylla Rodri on sivussa koko kauden ja Kevin De Bruynen paluu kentille uhkaa lykkääntyä entisestään.

Loukkaantumisten taakse ei voi mennä, mutta toisaalta emme ole nähneet vielä, millainen Arsenal on silloin, kun se saa parhaat pelaajansa yhtä aikaa kentälle ja se saa hiottua täksi kaudeksi suunnitellut uudet pelilliset nyanssinsa ajettua sisään ja hiottua ne valmiiksi.

Tärkeintä on nyt saada Martin Ødegaard takaisin kehiin, Saka ja Timber täyteen peliterävyyteen ja Gabriel ja Calafiori takaisin kehiin. En epäile hetkeäkään, etteikö Arsenal pysyisi sen jälkeen samassa vauhdissa Manchester Cityn kanssa – ja menemään jopa aavistuksen kovempaa vauhtia.

Entä Liverpool?

Ymmärrän hyvin, että kaikki ovat nyt soitimella Arne Slotin kanssa. Häntä eivät rakasta vain tulokset ja tilastot, vaan kaikki. Jopa Liverpoolin pelaajat hehkuttavat Slotia julkisuudessa ja antavat ymmärtää, miten Jürgen Kloppin ajasta on menty jopa pelillisesti eteenpäin.

Slot on tehnyt toki hyvää työtä Liverpoolissa. Hän on karsinut Kloppin gegenpressin hurjuutta ja tasapainottanut joukkueen pelaamista eri tavalla – monien mielestä myös paremmin.

Palaan tässä kuitenkin jälleen historian opetuksiin. Niiden viesti on lyhyesti se, että annetaan ajan kulua.

Klopp on erittäin vaativa valmentaja, joka vaatii pelaajilta taktisesti ja fyysisesti äärirajoilla elämistä niin harjoituskentällä kuin otteluissakin. Kun tällaisen vaativan managerin jälkeen ruoriin hyppää hieman leppoisampi manageri niin vaatimustasoltaan kuin johtamistyyliltään, seurauksena on yleensä se, että kaikki ovat muutoksesta aluksi hurmaantuneita.

En tietenkään pysty sanomaan, millainen manageri Slot on harjoituksissa ja kopissa, mutta hän ei olisi ensimmäinen manageri, jota siunataan aluksi eräänlaisella kuherruskuukaudella, jolloin kaikki on kaunista ja vaaleanpunaista.

Slotin todellinen osaaminen mitataan kuitenkin vasta sitten, kun kuherruskuukausi muuttuu arjeksi ja aletaan katsoa sitä, millä tasolla arjen tekeminen oikeasti on.

Jokainen muistaa viime kaudella Oliver Glasnerin tapauksen. Kun hän korvasi Crustal Palacen managerina Roy Hodgsonin kesken kauden, Palace lähti saman tien käsittämättömään tulokselliseen lentoon. Lento oli niin hurja, että Glasnerille tarjottiin jopa Bayern Münchenin päävalmentajan paikkaa.

Mutta missä nyt mennään? Luulen, että ainoa puhelu, jota Glasner nyt odottaa, on Palacen puheenjohtajan potkupuhelu.

Vastaavanlaisia esimerkkejä löytyy lukuisia. Siksi totean lyhyesti, että Slotin jalkapalloa voidaan nyt kehua ja analysoida, mutta todellinen punnitus hollantilaisella on vasta edessään. Ja ennen sitä samppanjaa ei kannata pistää jäihin.