Chelsean ja Mauricio Pochettinon tiet erkanivat yhden kauden jälkeen. Jukka, olet kuvaillut Chelseaa usein Siniseksi bordelliksi. Pätevätkö samat sanat myös tähän käänteeseen?

Chelsean toiminta on muuttunut Todd Boehlyn aikakaudella niin päättömäksi, että vertaaminen bordelliin olisi loukkaus bordelleja kohtaan.

No, leikki sikseen. Tässä on kaksi asiaa – Chelsean toiminta viimeisen kahden vuoden aikana ja sitten tämä päätös, jossa Pochettino enemmän tai vähemmin heitettiin ulos The Bridgelta.

Chelsea toiminnasta Boehlyn ja hänen seurakuntansa tultua Chelsea omistajaksi on vaikea löytää minkäänlaista punaista lankaa, loogisuutta tai edes järjen hiventä.

Chelsea on ostanut kahdessa vuodessa 28 pelaajaa ja käyttänyt rahaa heidän ostamiseensa 1,1 miljardia euroa. Seuraa on tänä aikana valmentanut neljä eri manageria – Thomas Tuchel, Graham Potter, Frank Lampard vt:nä ja Pochettino, ja nyt aletaan sitten etsiä jälleen uutta manageria.

Ymmärrän hyvin, että Boehly yrittää selittää kaiken kaunein päin, mutta se ei muuta tosiasioita, jos hän sanoo, että pelaajakaupoissa ei ole kysymys rahan kuluttamisesta vaan rahan sijoittamisesta.

Nämä kaksi vuotta ovat osoittaneet, että Chelsean uusien omistajien ymmärrys ei riitä Chelsean tasoisen jalkapalloseuran pyörittämiseen eivätkä he ymmärrä, miten jalkapallomaailma toimii. Toki he voivat oppia ja kenties joku päivä osaavat organisoida seuran toiminnan ammattimaisesti, mutta nämä kaksi ensimmäistä vuotta ovat olleet silkkaa kaaosta.

Pochettinon erottaminen on sijaan jo paljon monivihtaisempi asia. Englannissa ja muualla maailmassa revitään nyt suuria otsikoita ja Chelsealle hirnutaan kuorossa, mutta olisin maltillisempi näiden arvioiden kanssa. Asia ei ole näin mustavalkoinen kuin miltä nyt näyttää.

Mistäs nyt kenkä puristaa? Alkaako ikä näkyä vanhan kärjistäjän puheissa?

Managerin ja valmentajan erottamisessa kysymys on pohjimmiltaan aina lopputuloksesta – siitä, johtaako valmentajan vaihtaminen parempaan vai huonompaan lopputulokseen.

Nyt keskustelua hallitsee kuitenkin se, olisiko Pochettinon kuulunut saada jatkaa Chelsean puikoissa siksi, että Chelsean tulokset paranivat kauden toisella puoliskolla ja näkymä ensi kauden suhteen näytti paljon valoisammalta kuin joulukuussa –  ja, että hän oli pelaajien keskuudessa pidetty manageri.

Siitä, mikä on valmentajan reilua ja oikeudenmukaista kohtelua, voidaan väitellä ikuisesti, mutta valitettavasti tämän päivän huippujalkapallossa kysymys ei ole oikeudenmukaisuuskilpailusta, vaan siitä, millä ratkaisuilla ja keinoilla saadaan aikaan parempia tuloksia.

Myös Pochettinon tapauksessa ainoa asia, jolla on oikeasti väliä, on se, menestyykö Chelsea jatkossa paremmin kuin mitä se olisi menestynyt Pochettinon alaisuudessa.

Vastauksen vaikeus on siinä, että emme saa koskaan tietää, miten Chelsea olisi menestynyt ensi kaudella Pochettinon ohjissa, joten ainoaksi mittariksi jää, miten uusi manageri onnistuu tehtävässään.

Logiikasta löytyy hyvä esimerkki Pochettinon omalta uraltaan. Nigel Adkins nosti aikoinaan pahassa syöksykierteessä olleen Southamptonin kahdessa kaudessa Ykkösliigasta Valioliigaan, mutta sai tammikuussa 2013 potkut, vaikka Southampton oli Valioliigassa sijalla 15, mikä oli nousijajoukkueelta erinomainen sijoitus.

Huuto Adkinsin epäreilusta kohtelusta oli hirmuinen, varsinkin kun hänen tilalleen palkattiin varsin tuntematon argentiinalaismanageri, muuan Mauricio Pochettino.

Ja miten kävi? Pochettino muutti Southamptonin modernia jalkapalloa pelaavaksi ja toinen toistaan loistavampia tähtipelaajia suoltavaksi pieneksi suureksi seuraksi ja hänestä tuli Euroopan kuumimpia valmentajanimiä, josta käydyn kilpajuoksun voitti kesällä 2014 Tottenham.

En muista, että kukaan olisi viimeisen kymmenen vuoden aikana itkenyt Adkinsin potkuja.

Sama logiikkaa pätee myös tähän Chelsean uusimpaan käänteeseen. Nyt kyllä ulvotaan, mutta ratkaisevaa on, ulvotaanko vuoden tai kahden päästä.

Mikä on oma ennusteesi?

Se riippuu siitä, kenet Chelsea saa houkuteltua Pochettinon seuraajaksi.

Tehtävä ei ole helppo, sillä uudelta managerilta vaaditaan muutakin kuin vain loistavia valmennuksellisia kykyjä. Hänellä on oltava myös sisäpoliittista lahjakkuutta, jotta hän saa raivattua Chelsean hullunmyllyssä itselleen sellaisen tontin, jossa hän pystyy keskittymään valmentamiseen ja maksimoimaan oman toimintansa kautta myös joukkueen päivittäisen toiminnan.

Uuden managerin on saatava itselleen seurajohdon ja jalkapallopuolen päätöksentekijöiden silmissä itselleen riittävän uskottava asema, jotta häntä kuunnellaan pelaajakaupoissa ja muissa joukkuetta koskevissa avainratkaisuissa.

Tulokset ovat toki keskeinen asia, jotka tuovat uskottavuutta ja työrauhaa, mutta sen lisäksi managerin on hallittava sellainen diplomatia, että se toimii myös amerikkalaistyylisessä boehlylaisessa arvomaailmassa ja johtamiskulttuurissa.

Korostan tässä yhteydessä myös valmentajan omaa vastuuta. Me kaikki nauroimme vuosi sitten Tottenhamille ja sen puheenjohtajalle Daniel Levylle, kun Antonio Conte tyhjensi koko sankollisen Spursin voittamattomuuden kulttuurin päälle. Varmaan totta joka sana, mutta minne ihmeen joulumaahan Conte luuli menevänsä, kun hän suostui Tottenhamin manageriksi?

Joko se tiedetään, kuka on Chelsean seuraava manageri?

Tähän huutokilpaan on turha lähteä mukaan. Chelsea on tällä hetkellä toiminallisesti sellainen tivoli, että sieltä voi tulla millainen ratkaisu tahansa. Kannattaa siis vain odottaa, kunnes Chelsea tiedottaa asiasta tai Fabrizio Romano tai David Ornstein nostavat jonkun nimen framille.

Mitä Pochettino tekee?

Sekin on vielä arvoitus. Eurooppalainen manageripeli on tällä hetkellä harvinaisen sekavassa tilanteessa, sillä manageri on vaihtunut tai vaihtuu useammassa suurseurassa.

En usko, että Pochettino etsisi itselleen uutta southamptonia, vaan hän hakee mieluumminkin sen tasoisia seuroja kuin Bayern München, Manchester United tai Barcelona – mutta se on vielä hämärässä, mikä on  Pochettinon seuraava seura.