Cristiano Ronaldo on jälleen otsikoissa – ja samalla kaikkien hampaissa.

Kohuttu portugalilaistähti protestoi sitä, ettei päässyt edes vaihdosta kentälle keskiviikkoisessa 2-0-voitto-ottelussa Tottenhamia vastaan marssimalla tv-kameroiden seuratessa pukusuojaan muutama minuutti ennen loppua. Tiedot kertovat, että Ronaldo ei poistunut vain kentältä, vaan marssi saman tien ulos koko stadionilta.

Hän teki saman tempun kesällä Manchester Unitedin harjoitusottelussa, jolloin hän poistui stadionin uumeniin jouduttuaan kesken ottelun vaihtoon.

Ronaldon protestille ei ole ymmärtäjiä. Hänen poistumisensa vaihtopenkiltä pukusuojaan kesken ottelun on tuomittu toinen toistaan tyrmäävin sanakääntein.

Reaktio on ymmärrettävä. Jalkapallo on joukkuepeli, jossa pelataan, voitetaan ja hävitään joukkueena ja toimitaan niin voittojen kuin vastoinkäymistenkin hetkellä joukkueena. Oleellista ei ole oma etu ja omat tuntemukset, vaan joukkueen etu.

Aina ja ikuisesti, se on joukkuepelin pyhin ydin. Jos joku ei siihen suostu, silloin hän on väärässä paikassa, sanotaan.

***

Mutta onko maailma kuitenkaan pelkästään mustavalkoinen? Joko tai?

Ronaldosta ei ole tullut sattumalta yhtä kaikkien aikojen jalkapalloilijaa. Hänestä tullut yksi kaikkien jalkapalloilijoista siksi, että häntä on ajanut jalkapalloilijana eteenpäin ehtymätön kunnianhimo, johon eivät ole mahtunet minkäänlaiset kompromissit. Jos Ronaldon ja hänen tavoitteensa väliin on tullut joku este, este on aina hävinnyt sen taistelun. Joka kerta.

Ronaldoa voisi verrata käytökseltään klassisen vertauksen mukaan villieläimeen. Jos joku hankkii lemmikikseen leopardin pennun, silloin ei pidä itkeä sitä, jos joku aamu leopardin leikkikaveri, heleä-ääninen kanarialintu, ei enää visertelekään iloisia laulujaan.

Ronaldo on toki ihminen, ei villieläin, mutta hänen luonteessaan on samanlaisia voimia, jotka ajattelevat ensisijaisesti vain omaa omaa suuta ja omaa etua. Se on ollut hänen voimansa ja menestyksensä yksi keskeinen tekijä.

Ronaldon tasoiseksi huippupelaajaksi voi kasvaa ja kehittyä toisenlaisellakin luonteella. Lionel Messi ei ole ainakaan julkisuuden maalatun kuvan perusteella yhtä itsekäs ja epäsovinnainen joukkuepelaaja kuin Ronaldo.

Se, mikä on sopinut Messille, ei välttämättä ole sopinut Ronaldolle. Heitä voidaan tässäkin suhteessa vertailla ja sanoa, kumpi on toiminut fiksummin ja kumpi ei, mutta oleellista on, että he ovat olleet 2000-luvun kaksi parasta jalkapalloilijaa maailmassa.

***

Ilmiö on tuttu kaikkia maailmassa. Antti J. Peltonen teki aikoinaan vanhassa Urheilulehdessä ansiokkaan haastattelun Mikael Forssellista, jolta Peltonen kysyi, kumman Forssell valitsisi – sen, että hänen joukkueensa voittaisi, mutta hän ei tekisi malin maalia, vai sen, että hän tekisi hattutempun, vaikka oma joukkueesi häviäisi.

Forssell olisi valinnut hattutempun.

Toinen klassinen esimerkki löytyy pesäpallosta. Kun Toni Kohonen pakotettiin 20-vuotiaana vastoin aiemmin tehtyä sopimusta pelaamaan ulkokentällä kolmospolttajana, Kohonen päästi tahallaan räpylänsä ali kolme lyöntiä, minkä seurauksena hänet erotettiin Kiteen Pallon edustusjoukkueesta.

Kohonen teki kiistatta väärin pelin ja urheilun eetoksen kannalta, mutta entä jos Kohonen olisi ollut kuuliainen joukkueurheilija ja tyytynyt rooliinsa erinomaisena ulkopelaajana, olisiko hänestä koskaan tullut kaikkien aikojen pesäpalloilijaa ja olisiko pesäpallo koskaan saanut sellaista omassa mittakaavassaan ainutlaatuista megatähteä, jollaiseksi Kohonen peliurallaan kasvoi?

***

En rinnasta Ronaldon tapausta Forsselliin tai Kohoseen, sillä jokainen tapaus ja jokainen urheilija on aina oma tapauksensa. Niin myös Ronaldon tapaus.

Ronaldo voidaan ja pitääkin tuomita käytöksensä vuoksi, mutta hänen käytöksessään on myös ymmärrettävä puoli, sillä se puoli on tehnyt hänestä ainutlaatuisen jalkapalloilijan.

Manchester United tiesi, millaisen pelaajan ja millaisen urheilijan se sai, kun se vuosi sitten hankki Ronaldon. Siksi se on saanut sitä, mitä se on tilannut. Jos joku kuvitteli, että Ronaldo tyytyisi edes auringon laskiessa istumaan penkillä, silloin on syytä kysyä Ronaldon ostosta päättäneiden tahojen ammattitaidon perään.

Kesällä Manchester Unitedin manageriksi palkattu Erik ten Hag voisi toki sanoa, ettei hänellä ollut mitään tekemistä Ronaldon ostamisen kanssa. Totta, mutta hän on ollut kesästä lähtien vastuussa siitä, miten tapausta Ronaldo käsitellään.

Ronaldon ehdoton luonne ei ole tullut yllätyksensä ten Hagille, ei edes se, että hän saattaa osoittaa mieltään samalla tavalla kuin keskiviikkona Tottenhamia vastaan.

Ten Hag olisi voinut toimia muutenkin. Muutenkin ei tarkoita, että hänen olisi pitänyt peluuttaa Ronaldoa jokaisessa ottelussa avauksessa, mutta keinoja olisi ollut muitakin – äärimmäisenä se, että hän olisi voinut heittää Ronaldon ulos ainakin joukkueesta ellei ulosheitto Old Traffordilta olisi onnistunut.

Nyt katseet kohdistuvat jälleen ten Hagiin. Hänellä on valta joko puuttua asiaan tai olla puuttumatta. Kesällä hän mitä ilmeisemmin oli puuttumatta – ainakaan kovin jyrkästi –, kun Ronaldo marssi edellisen kerran kesken ottelun ulos kentältä.

Viime kaudella Arsenalissa nähtiin samanlainen episodi, kun joukkueen tähtihyökkääjä Pierre-Emerick Aubameyang rikkoi joukkueen yhteisiä sääntöjä. Ei riko enää. Kun Aubameyang astui joulukuussa yli yhdessä sovittujen pelisääntöjen rajan, manageri Mikel Arteta heitti hönet ulos joukkueesta ja kuukautta myöhemmin gabonilainen työnnettiin ilmaiseksi Barcelonaan.

Siinä päätöksessä eivät Aubameyangin 163 ottelussa iskemät 92 maalia painatetaan puolen gramman vertaa.

Onko ten Hagissa samanlaista rotia vai jäämmekö me odottamaan, milloin leopardi syö seuraavan kerran kanarialinnun?