Gert Remmel pyysi syksyllä 2009 katsomaan silloin Kakkosessa pelanneen HIFK:n kauden viimeistä ottelua. Remmel halusi näyttää, millaista jalkapalloa hänen valmentamansa HIFK pelasi.

Remmelillä oli myös ylimääräinen pyyntö. Hän pyysi arvaamaan, kuka oli ”see joukkueen aivot” kentällä.

Kun ottelua oli pelattu viisi minuuttia, sanoin vieressäni istuneelle Topias Kauhalalle, että vastaus oli ilmeinen – numero 8.

Se numero oli Jussi Leppälahden numero.

***

Jussi oli lahjakas pelaaja, mutta hänestä ei tullut koskaan huippupelaajaa – ei edes Veikkausliiga-pelaajaa. Hänellä oli siihen kuulemma liian hitaat jalat. Pää kuitenkin Jussilla – jota olen aina Kynäksi kutsunut – pelasi jo silloin.

Kun saimme houkuteltua Jussin Urheilulehteen, yksi asia oli heti ilmeinen: olimme löytäneet kultajyvän. Pelin evoluution kärjessä kulkevan lahjomattoman pelin analyytikon, joka ei kuvia kumartanut eikä analyyseissään jarrutellut. Jos Jussi oli jotain mieltä, hän uskalsi myös sen pukea sanoiksi. Tunsin vain silkkaa mielihyvää, kun hän neuvoi, miten Jürgen Kloppin kannattaisi organisoida yksin pelin vaihe Liverpoolissa – ja vielä suurempaa mielihyvää, kun Klopp lopulta teki niin.

En lähde avaamaan yksityisiä keskusteluja, mutta kun Jussi perusteli, miksi hän halusi lähteä Englantiin akatemiavalmentajaksi ja mihin hän valmentajana tähtäsi, ymmärsin lopullisesti, ettei nuorta miestä pysäyttäisi mikään.

Jussi tunnisti omat vahvuutensa, mutta myös sen, missä hänen oli valmentajana vielä kehityttävä. Siksi hän ei tarttunut jokaiseen tarjoukseen heti kun sitä hänelle tarjottiin, vaan vasta sitten, kun hän koki olevansa kypsä ottamaan haasteen vastaan.

En tiedä, mitä ja miten Jussi puhuu pukukopissa, mutta jos hän puhuu samalla tavalla kuin hän esitteli ja perusteli juttuideansa ja miten hän jäsenteli sanomansa itse jutuissa, hänellä on käsissään jalkapalloilullisen ymmärtämisen lisäksi yksi valmentamisen keskeisistä lahjoista – kommunikoimisen lahja.

Kun hän on asiassaan varma, hänen sanoistaan huokuu terve itseluottamus, joka tarttuu myös kuulijaan. Sitä ominaisuutta voi kutsua myös karismaksi.

***

En esitä olevani Jussi Leppälahden asiantuntija, mutta jos hänen menestymisensä valmentajana pitäisi tiivistää yhteen sanaan, uskon, että se sana on asenne.

Asenne, jolla Jussi suhtautuu työhönsä ja pelin oppimiseen.

Asenne kuulostaa kauniilta sanalta, mutta asenteella on myös nurja puoli. Se puoli löytyy niistä valmentajista ja jalkapalloihmistä, joiden oma asenne jalkapalloon ja pelin opettelemiseen ei ole yhtä ehdoton kuin Jussilla.

Heidän reaktionsa tällaiseen asenteeseen on ymmärrettävä – Jussin kaltaisille ihmisille naureskelu ja heidän vähättelynsä. Nämäkin valmentajat kuulemma ymmärtäisivät jalkapalloa samalla tavalla kuin nämä fakki-idiootit, mutta heidän elämässään on muitakin asioita kuin jalkapallon detaljeilla ja data-analyyseilla runkkaaminen, kuten eräs tunnettu valmentaja asian ilmaisi.

En ota kantaa siihen, miten kukin elämänsä elää ja mistä kicksejä repii, mutta keskinkertaisuuden ja suuruuden väliin jää juuri sen verran asioita, joita tuo tunnetun valmentajan lausunto pitää sisällään.

On turha lähteä ennustamaan, minne Jussi valmentajana vielä päätyy ja missä hän joku päivä valmentaa, mutta ainakaan asenteesta ja valmentamiseen sitoutumisesta se ei jää kiinni.