Englannissa 52 seuraa vaihtanut manageria tänä vuonna – uusimmat potkut voi päättyä myös katastrofiin

Ralph Hasenhüttl on viides potkut saanut manageri tällä kaudella Valioliigassa

JalkapalloValioliiga

Englannissa 52 seuraa vaihtanut manageria tänä vuonna – uusimmat potkut voi päättyä myös katastrofiin

Ralph Hasenhüttl sai odotetusti monoa Southamptonista. Jukka Röngän mukaan potkujen järkevyys ratkeaa siinä, kuka on itävaltalaisen seuraaja.

Mari Salmela
TEKSTI Mari Salmela
JULKAISTU 7.11.2022 | KUVAT All Over Press

Southampton erotti manageri Ralph Hasenhüttlin. Jukka, ei tainnut olla yllätys?

Ei varsinaisesti. Hasenhüttlin potkut ovat olleet tapetilla jo useamman viikon ja oli selvää, että kysymys oli yksittäisistä otteluista, joista jokainen voi kaataa korttitalon. Ja nyt se sitten tapahtui, kun Southampton kärsi lauantaina kotonaan tyrmäävän 1-4-tappion Newcastlelle.

Hasenhüttlin potkuja suurempi kysymys tässä syksyssä on ollut se, että Hasenhüttl oli jo viides potkut saanut manageri Valioliigassa. Hasenhüttlin lisäksi myös Bournemouthin Scott Parker, Chelsean Thomas Tuchel, Wolverhamtponin Bruno Lage ja Aston Villan Steven Gerrard ovat kaikki saaneet lähtöpassit. Lisäksi Graham Potter hyppäsi Brightonista Chelseaan.

Jos tämän päälle lisätään se, että tämän vuoden aikana manageri on vaihtunut – yleensä potkujen vuoksi – 52:ssa Valioliigan ja Englannin liigan 92 seurassa, niin päästään asian varsinaiseen ytimeen. Eli jos joku haluaa itselleen turvallisen eläkeviran, ainakaan jalkapallovalmentajaksi ei silloin kannata alkaa. Martti Kuuselan yksi lempilauseista on, että maailmassa on vain kahdenlaisia valmentajia – niitä, jotka on erotettu ja niitä, jotka tullaan erottamaan. Kuusela käyttämä totuus pätee edelleenkin.

Mistä tämä tällainen valmentajaruletti kertoo?

Toki managereita on ennenkin erotettu, mutta näkisin, että tämän nykyisen aallon takana on kaksi isoa asiaa.

Ensimmäinen on se, että Englannissa seurojen taakse tullut uusia omistajia, joilla ei ole samanlaista pitkäaikaista suhdetta jalkapalloseuran omistamiseen, kuten useimmissa seuroissa aiemmin oli. Lisäksi osa näistä uusista seurojen omistajista on tullut Englannin ulkopuolelta hyvinkin erilaisista kulttuureista, miten Englannissa jalkapalloseuroja on johdettu.

Toki nämä uudenlaiset seuraomistajat ovat tuoneet myös paljon hyvää, mutta hyvän vastapainona on se, että heidän ymmärryksensä valmennuksellista prosesseista ja ylipäätään jalkapallosta on heikko. Luullaan, että tiedetään asioista, mutta todellisuudessa ollaan jalkapalloilullisissa asioissa fanien kanssa samalla viivalla.

Toinen asia on raha. Valioliigaan nousua pidetään taloudellisesti maailman arvokkaimpana palkintona, jonka hinnaksi arvioidaan yli 200 miljoonaa euroa. Ja vaikka summat pienenevätkin alaspäin mentäessä, menestys kentällä korreloituu aina myös rahaan niin sarjatasojen kuin tv-rahojen ja muiden tulojen kautta.

Tässä taloudellisessa ilmastossa paineet reagoida asioihin ja saada nopeita tuloksia aikaan on ymmärrettävästi valtava – ja kun ymmärrys jalkapalloilullista prosesseista on samaan aikaan heikko, silloin tulilinjalle joutuu yleensä ensimmäisenä manageri ja usein vielä varsin heppoisin perustein.

Monet seurajohtajat puhuvat toki kauniisti, että pitkäjänteisyys tuo menestystä, mutta teot ovat sitten täysin vastakkaisia. Jokaisen seurajohtajan kannattaisi vilkaista neljää nimeä – Jürgen Kloppia, Pep Guardiolaa, Thomas Frankia ja Mikel Artetaa. He ovat Valioliigan neljän pisimpään samaa seuraa luotsannutta manageria ja mikähän näitä neljää veljeä mahtaa yhdistää?

Niinpä niin.

Palataan vielä Ralph Hasenhüttlin potkuihin. Olivatko itävaltaisen potkut perustellut?

Sanoisin, että se on fifty-sixty. Hasenhüttl on tehnyt Southamptonissa seuran resurssit huomioiden neljän vuoden aikana varsin kelvollista työtä ja vaikka siellä on niitä rumia 0-9-tappioita ja vaikka Saints on voittanut yhdeksästä viimeisestä ottelustaan vain yhden, Hasenhüttlin jalkapallo oli kuitenkin sellaista, että Southampton olisi pitkässä juoksussa ollut yksi keskitason seuroista, mikä jo sinällään olisi Southamptonin kokoiselle seuralle kova saavutus.

En usko, että Southamptonin johto nytkään pelkäsi varsinaisesti putoamista, vaan se halusi palauttaa valot St. Mary’s Stadiumille. Haluttiin muutosta tai ainakin illuusio siitä, että edessä on parempia aikoja.  Jalkapalloseurat ovat tänä päivänä liikeyrityksiä, joissa valitsevat pohjimmiltaan samat lainalaisuudet kuin kaikessa muussakin myynnissä ja markkinoinnissa. Moni markkinointiguru osaa kyllä markkinoida, mutta voidaanko kananpaskaa myydä kanana – ja jos ei voida, miten niitä kanoja eli jalkapalloseuran kohdalla menestystä saataisiin. Siinä on se ristiriita, jota hyvin harva seura on onnistunut tai ylipäätään osaa ratkaista.

Tähän liittyy myös Hasenhüttlin potkujen ainoa mahdollinen positiivinen logiikka. Hasenhüttl on osoittanut olevansa hyvä manageri, mutta ei hän maailman paras manageri ole. Siinä mielessä avainkysymys on, kuka hänen seuraajakseen palkataan.

Southamptonin kannattajat näkevät jo päiväunia Mauricio Pochettinon paluusta St. Mary’sille ja jos Southampton saisi Pochettinon tasoisen tai Hasenhüttlia paremman managerin, silloin potkut olisivat perusteltuja.

Kun Southampton erotti edellisen kerran managerin, tämä tapahtui tammikuussa 2013, jolloin Nigel Adkins sai yllättäen lähteä. Silloin huudettiin kuorossa, mikä järki oli potkia ulos Adkinsin tasoinen manageri, joka oli nostanut Saintsin takaisin Valioliigaan. Southampton palkkasi kuitenkin Adkinsin tilalle juuri Mauricio Pochettinon ja vuotta myöhemmin kaikki siunailivat Southamptonin seurajohdon nerokkuutta.

Sama pätee nytkin. Jos Southampton epäonnistuu Hasenhüttlin seuraajan valinnassa ja palkkaa hänen tilalleen jonkun lumiukon, silloin edessä voi olla pahimmillaan jopa putoaminen. Jos taas he löytävät Pochettinon tai uuden pochettinon, silloin Southamptonin seurajohtoa pitää onnitella.