FC Barcelonan presidentti Joan Laporta esitteli maanantaina jalkapallomaailmalle kylmääviä lukuja. Niiden lukujen mukaan Katalonian jättiläiset velkamäärä on noussut 1,35 miljardiin euroon. Seuran tulot ovat koronakriisin myötä pudonneet niin paljon, etteivät tulot riitä enää kattamaan pelaajille maksettavia palkkoja. Barcelona velkaantuu siis koko ajan lisää – ja se on joutunut ottamaan 80 miljoonan euron lainan selvitäkseen jokapäiväisistä menoistaan.

Laporta on luvannut, että hän nostaa Barcelonan kuiville ja takaisin jaloilleen – ja pitää samalla huolen siitä, että Barcelona on kilpailukykyinen myös kentällä. Kovasti vaan onnea vaativaan tehtävään.

Se, mitä Barcelonalle tapahtuu tulevina vuosina, on yksi kysymys.

Toinen on se, miten yksi maailman mahtavimmista seuroista voi olla tällaisessa tilanteessa?

On totta, että koronakriisi on iskenyt Barcelonaan rajulla tavalla, mutta se on iskenyt samalla tavalla kaikkiin jalkapalloseuroihin maailmassa. Koronakriisin taakse meneminen olisi liian helppo vastaus Barcelonan ongelmiin. Syyt ovat paljon syvemmällä.

***

Barcelona on mielenkiintoinen seura. Sitä eivät omista suurliikemiehet, amerikkalaiset yritykset tai oligarkit, vaan Barcelonan kannattajat. Barcelona on – kuten myös Real Madrid ja Athletic Bilbao – rekisteröity yhdistys, jossa on 140 000 jäsentä. He ovat käytännössä Barcelonan omistajia.

Barcelonan toimistossa ei kuitenkaan istu päivittäin 140 000 jäsentä pohtimassa mitä tehdään. Käytännön valta on keskitetty Barcelonassa presidentille.

Ja tässä tullaan yhteen ongelman ytimistä.

Demokratia on maailman kauneimpia käsitteitä, mutta sillä on myös varjopuolensa. Barcelonassa tuo varjopuoli tiivistyy kysymykseen, kuka on seuran presidentti.

Tai oikeammin: mitä pitää tehdä päästäkseen Barcelonan presidentiksi?

Teknisessä mielessä vastaus on helppo: pitää saada riittävästi seuran jäsenten ääniä silloin, kun presidenttiä valitaan.

Päästäkseen Barcelonan presidentiksi, ehdokkaan on oltava suositumpi kuin kenenkään muun ehdokkaan. Tämä johtaa helposti siihen, että presidentinvaaleista tulee eräänlaisia kauneuskilpailuja. Jalkapalloseurassa tuo kauneus tarkoittaa pelaajien ja managereiden nimien heittelemistä – joko vakavalla tai vähemmän vakavalla naamalla.

Ongelma ei kuitenkaan rajoitu vaaleihin. Barcelonan jäsenten muisti on pitkä ja terävä, ja siksi presidentin on toimittava myös presidenttinä ollessaan siten, että hän miellyttää kannattajia. Muussa tapauksessa presidentille tulee lähtö – tavalla tai toisella.

***

Seuran nykyinen presidentti Joan Laporta on Barcelonan demokraattisesta tivolista hyvä esimerkki.

Kun hänet valittiin vuoden 2003 vaaleissa seuran presidentiksi, hän voitti kannattajien sydämet lupaamalla hankkia David Beckhamin. Beckham ei koskaan Barcelonaan tullut, mutta vaalivoitto tuli. Laportalle.

Laportan alku oli yhtä tanssia ja kun espanjalainen oikeuslaitos määräsi Barcelonan pitämään ylimääräiset presidentinvaalit muotoseikkatulkinnan vuoksi vuonna 2006, Laporta voitti nekin.

Mutta sitten hänen suosionsa romahti ja jo kahta vuotta myöhemmin Barcelonan jäsenistö äänesti ennenaikaisten presidentinvaalien järjestämisestä Laportan saamiseksi ulos seurasta. Seuran jäsenistä 60 prosenttia kannatti ennenaikaisia vaaleja, mutta vaalien järjestämiseen olisi tarvittu 2/3 enemmistö annetuista äänistä.

Laporta pyrki uudelleen Barcelonan presidentiksi vuonna 2015, mutta hänen ehdokkuuttaan ei otettu vakavasti, vaikka Laporta pelotteli jäsenistöä sillä, että ”telepaattinen henkiystävänsä” Lionel Messi saattaisi jättää seuran, jos häntä ei valittaisi presidentiksi.

Ei valittu Laportaa. Valittiin muuan Josep Maria Bartomeu – sama mies, jota Laporta syytti maanantaina Barcelonan nykyisestä rappiosta, jättiveloista ja Messin lähdöstä.

Mutta kannattajat tiesivät, kenet he valitsivat, kun he valitsivat vuoden Bartomeun, joka sai vaaleissa enemmän ääniä kuin kaikki muut ehdokkaat – Laporta mukaan lukien – yhteensä.

Bartomeu lupasi kannattajille vuoden 2015 vaaleissa uusia tähtiluokan hankintoja. Ja niitähän tuli. Bartomeun viiden vuoden valtakauden aikana Barcelona osti – ilmaiset siirrot pois lukien – 34 pelaajaa, joista se maksoi ProFootballDB:n mukana yhteensä yli miljardia euroa. Yli 100 miljoonan euron kauppoja oli kolme: Philippe Coutinho, Antoine Griezmann ja Ousmane Dembélé.

Mutta tuli muutakin. Tuli syytöksiä veropetoksista ja tuli pidätyksiä. Ensin veronkiertoepäilyistä – joista Bartomeu myöhemmin vapautettiin – ja sitten niin sanotussa Barcagatessa, jossa Bartomeuta syytetään ulkopuolisen yhtiön palkkaamisesta mustamaalaamaan sosiaalisessa mediassa tekaistujen tilien suojassa Bartomeun vastustajia – ja jopa Lionel Messin ja Gerard Piquén kaltaisia tähtipelaajia.

***

Bartomeun oli lopulta pakko erota, mutta se ei ole Barcelonan historiassa mitenkään uutta. Bartomeun edeltäjä, Sandro Rossell, joutui myös eroamaan – ja myöhemmän pidätetyksi Neymarin siirtoon liittyneiden rahanpesu- ja rahankiertosyytösten vuoksi.

Ja jotta ympyrä olisi täydellinen, mistä Rossell syytti presidentiksi noustuaan hänen edeltäjäänsä Joan Laportaa?

Siitä, että Laporta oli hoitanut Barcelonan taloutta täysin vastuuttomasti ja saanut seuran täydelliseen kaaoksen tilaan.

Barcelonan presidenttiys on mystinen ilmiö. Paikka on jalkapallomaailman näkyvimpiä paikkoja ja Barcelonan presidentin valta jotain sellaista, josta monet seurajohtajat voivat vain unelmoida.

Kaiken lisäksi Barcelonan presidentillä ei tarvitse olla öljykenttiä eikä hänen ole tarvinnut päästä nauttimaan Neuvostoliiton hajoamisen luomista ennennäkemättömistä rikastumisen mahdollisuuksista. Riittää, kun hänelle on riittävästi näyttöjä ja uskottavuutta, että hän voisi asettua ehdokkaaksi ja kumartaa Barcelonan 140 000 jäsentä. Niitä romanttisia ja kiihkossaan sokeita jalkapallohulluja, joille yksi asia merkitsee enemmän kuin kaikki muut asiat yhteensä – Barcelonan menestyminen.

Olisi turhaa dramatisointia väittää, että asetelma houkuttelee tehtävään kaiken maailman onnenonkijoita, helppoheikkejä ja puolihämäriä kauppamiehiä, joille oikean ja väärän raja on niin ohut, ettei sitä vauhdin kiihtyessä enää tahdo erottaa.

Mutta sen historia on osoittanut, että aika monesta heistä on juuri sellaisia tullut.