Helmarit on noussut huimaavaan lentoon ruotsalaisen Anna Signeulin johdolla. Jos Suomi voittaa perjantaina Helsingissä Portugalin, se varmistaa samalla paikkansa ensi vuoden EM-lopputurnauksessa.

Skotlannin naisten maajoukkuetta aiemmin valmentanut Signeul nimitettiin Helmareiden päävalmentajaksi kesällä 2017. Hänen ensimmäinen tulikokeensa Helmareissa oli vuoden 2019 MM-kisojen karsinnat. Suomi sijoittui omassa lohkossaan kolmanneksi ja karsiutui jatkosta. Helmarit päästi MM-karsinnoissa  13 maalia ja teki kahdeksassa ottelussa vain yhdeksän maalia.

Signeulin aikana pelaajat ovat päässeet parempiin ja parempiin seuroihin, joukkueen taustaryhmä on muovautunut toimivaksi ja hyvät tulokset ovat nyt räjäyttämässä pottia.

Helmareiden menestys pohjautuu pitkälti Signeulin jalkauttamaan koruttomaan ja tiiviiseen puolustusvaiheeseen nojaavaan peli­tapaan, joka näyttää sopivan maajoukkuejalkapalloon.

Signeulin aisaparina on tämän vuoden aikana toiminut kokenut Lars Mosander, joka tunnetaan suomalaisissa jalkapallopiireissä nimenomaan siitä, että hän on perehtynyt puolustuspelin eri osa-alueiden valmentamiseen.

Signeulin ja Mosanderin Suomi ei ole päästänyt tänä vuonna maaliakaan pelaamissaan kilpailullisissa otteluissa. Koko EM-karsinnoissa Suomi on päästänyt vain kaksi maalia kuudessa ottelussa. Jos laskuista jätetään pois karsintalohkon heittopussit, Suomi on Skotlantia ja Portugalia vastaan pelaamissaan kolmessa ottelussa päästänyt vain yhden maalin.

Siksi vain kolme tehtyä maalia kolmessa tärkeässä ottelussa – Portugali vieraissa, Skotlanti kotona ja vieraissa – ovat riittäneet petaamaan loistavat asetelmat jäljellä oleviin otteluihin.

Puolustustamisen syvin olemus

Helmareiden menestyksen pohjalla on hyvä filosofinen kysymys: Mitä puolustaminen on jalkapallossa?

Jos hyökkääminen on maalipaikkojen luomista tilaa ja etutilanteita muodostamalla ja hyödyntämällä, puolustaminen on näiden asioiden neutralisoimista.

Hyökkäämisellä ja puolustamisella on kuitenkin toisetkin funktiot. Hyökkäämistä voi ajatella vaiheena, jonka on aiheutettava hyvät lähtökohdat negatiiviselle tilanteenvaihdolle. Ja toisinpäin: puolustamista voi ajatella vaiheena, josta päästään hyökkäämään mahdollisimman tehokkaasti.

Hyvä puolustaminen johtaa paitsi vastustajan maalipaikkojen vähyyteen, myös omien vastaisku­mahdollisuuksien runsauteen. Nämä kaksi puolustamisen funktiota toimivat Helmareilla tällä hetkellä erinomaisesti. Suomi ei ole sattumalta päästänyt lohkon kolmessa kovimmassa ottelussa vain yhtä maalia.

Suomi puolustaa 4–4–2-muotoisessa aggressiivisessa blokissa. Pelaajien toiminnassa on mielenkiintoisia ja aggressiivisuutta tuottavia pieniä yksityiskohtia.

Kun vastustaja pelaa pallon keskikenttäpelaajalle pelintekoalueelle, kolme pelaajaa Suomen yläneli­kosta – kärkipari ja painollisen puolen keskikenttäpelaaja – reagoivat korkealla intensiteetillä kohti palloa. Suomi yrittää säkittää muotonsa sisällä todella aggressiivisella tavalla vastustajan pallollisia pelaajia. Onnistuessaan tämä tuottaa riistoja, joista joukkue voi lähteä vastaiskuihin. Uhkana on toki se, että jos vastustaja osaa houkutella nopealla käyttösyötöllä Suomen pelaajia ja voittaa sen jälkeen tilan muualla, valuu aggressiivisuus hukkaan.

EM-karsintaotteluissa vain Skotlanti on osannut liikuttaa hieman Suomen ylänelikkoa ja avata tiloja laitakaistoilla. Siksi vieras­ottelussa Skotlantia vastaan Suomi oli ajoittain suurissa vaikeuksissa. Skotlannin maaliodote oli siksi korkeampi kuin Suomella, mutta skottien viimeistely oli tehotonta.

Aggressiivisuutta tasapainottaa se, että Signeulin ryhmä osaa puolustaa omassa boksissaan. Kahdeksan alinta pelaajaa tukkivat tiiviisti maalintekoalueet, jotta maalivahti Tinja-Riikka Korpelan vartioimaa maalia kohti ei tule kovinkaan montaa häiritsemätöntä laukausta.

Kun muoto ja vastuualueet ovat selviä, voivat pelaajat puolustaa omassa boxissa sinnikkäästi. Suomi on ollut molemmissa otteluissa Skotlantia vastaan nimenomaan sinnikäs. Liike on pysynyt omassa boksissa päällä, laukauksia on häiritty ja blokattu ja irtopalloista on ehditty taistelemaan.

Sinnikkäitä taistelijoita

Taktisesta selkeydestä kumpuava sinnikkyys on nyt viemässä Suomea EM-kisoihin, sillä sinnikkyys avaa Suomelle myös hyökkäys­pelissä mahdollisuudet.

Sinnikkyys näkyy myös Suomen filosofisessa valinnassa pallollisen pelin suhteen.

Vastustajan muodon murtamiseksi voidaan luoda etutilanteita ja etsiä vapaita pelaajia. Vastustajan prässiä voidaan yrittää liikuttaa ja sitten läpäistä tai kiertää. Tällaiset strategiat ovat jalkautuneet moniin suomalaisiin seuroihin ja maajoukkueisiin.

Helmarit toimii kuitenkin toisenlaisen strategisen valinnan kautta. Joukkue murtaa vastustajan prässin usein irtopallopelaamisella. Pallo pelataan prässin alta suoraviivaisesti pitkänä vastustajan kenttäpuoliskolle ja juostaan perään. Suomi pelaa prässiä vastaan hyvin ehdotonta ”pitkä ja perään” -jalkapalloa.

Se on fiksu valinta, sillä Suomella on vahvoja kaksinkamppailupelaajia ja nopeita jalkoja. Suomi saa riittävän usein pallon hyökkäysalueella valitsemallaan ja haluamallaan strategialla, jolloin maalipaikkoja syntyy kisapaikan arvoisesti.

Hyökkäysalueella Suomella on joitakin kentän täyttöön ja mekanismeihin liittyviä pelaamisen malleja, mutta ne otetaan käyttöön vain, jos ”pitkä ja perään” -jalkapallo tuottaa hyökkäysalueen pallonhallintatilanteen. Nämäkin etenevät usein hyvin suoraviivaisesti yhtä kaistaa pitkin.

Jos esimerkiksi topparilla on pallo, Suomen laitapelaajat liikkuvat kentän pystysuunnassa eri kaistoille. Jos pallo pelataan esimerkiksi oikealle laitapuolustajalle kentän sivurajalle, taskussa ollut linkki lähtee pystyyn. Pallo pelataan sivu­rajalta läpi. Siinä on yksi Suomen käytetyimmistä automaatioista.

Suomen pelin henki ja sielu onkin sen oikea laita. Adelina Engman, Tuija Hyyrynen ja keskikentällä pelaava Emmi Alanen pystyvät jatkuvasti etenemään tehokkaasti. Etenkin Hyyrynen on ollut kokeneena, taitavana ja nopeana pelaajana Suomen aivan ehdoton henkireikä.

Hyyrysellä on hyvän oikean jalan takia erikoistilannevastuuta ja päävastuu siinä, että oikea laita toimii. Engman täydentää täsmällisesti Hyyrysen liikettä. Esimerkiksi jännittävässä Skotlanti-vieraspelissä Hyyrynen ja Engman järjestivät lähes kaikki Suomen vaaralliset boksietenemiset oikean laitansa kautta.

Pienten maaliodotteiden jalkapalloa

Helmarit todistaa osaltaan jälleen kerran suomalaisen joukkuepallopelijoukkueen menestymisen reseptiä. Paineli joukkue kisoihin tai ei, Helmarit maksimoi hyvin potentiaaliaan – aivan kuten Huuhkajat ja muut viime vuosina menestyneet suomalaiset palloilujoukkueet ovat tehneet.

Missä on reseptin salaisuus?

Se on pienten maaliodotteiden jalkapallossa. Vaikka Helmarit paineistaakin aggressiivisemmin palloa kuin esimerkiksi Huuhkajat, on priorisointi silti oman selustan puolustamisessa ja tiiviydessä. Oman selustan puolustaminen hidastaa pelin vauhtia, mikä usein vähentää maalipaikkojen määriä.

Tätä taustaa vastaan on erikoista – tai itse asiassa hassua – että Palloliitto on toitottanut vuosikausia samaa propagandaa, jonka mukaan maajoukkueiden puolustuspelaamisessa yksinkertaisena periaatteena on puolustaa eteenpäin. Nyt kun menestystä tulee, puolustavat joukkueet pääasiallisesti taaksepäin.

Sekin on hassua, että Palloliitto on linjannut, että maajoukkueiden olisi hyökättävä ”keskelle, keskellä, keskeltä”. Helmarit hyökkää keskikaistalla äärimmäisen vähän ja hyödyntää nimenomaan oikeaa laitakaistaansa maksimaalisen paljon.

Palloliiton sanomisissa ja Helmareiden menestymisessä on ristiriitoja, joita pitäisi setviä. Niiden setviminen on tärkeää, jotta Signeulin aloittamasta menestyksen tiestä on mahdollista luoda kestävä.

Helmareiden pelaamisen kaikki toiminnot tähtäävät siihen, että omissa heiluu mahdollisimman vähän. Sen mukana syntyy sinnikästä pelin virtaa ja henkisesti luja joukkue. Amanda Rantasen voittomaali Skotlantia vastaan oli sitkeän joukkueen maali – ja sen tekijänä oli sitkeä urheilija.