HIFK:lle on tärkeämpää vaalia kulttuuria ja legendoja kuin oikeasti menestyä
HIFK:ssa tuulahtaa kulttuuri, seurahenki ja legendat. Se herättää kysymyksen, millä prioriteeteilla HIFK toimintaansa rakentaa?
HIFK:n uusi päävalmentaja on Ville Peltonen. Seura julkaisi tiedon maanantaina.
Valinta on IFK:lta jokseenkin looginen. Siitä huokuu seuran halu vaalia seurahenkeä ja historiaa seuralegendojen kautta. Todellisuus on toki se, että Peltonen on kokematon valmentaja ja monella tapaa katsomaton kortti.
Peltosen valintaa olennaisempi asia on se, kuinka korkeatasoinen huippu-urheiluorganisaatio HIFK todellisuudessa on, onko se kehittymässä sellaiseksi ja voiko organisaatio voittaa Peltosen alaisuudessa mestaruuden Liigassa.
Koska se on odotusarvo HIFK:ssa, on valmentajana kuka tahansa.
Periaatteessa HIFK:lla oli kaikki palaset kohdallaan tänäkin keväänä olkoonkin, että koronatauko sotki juuri pudotuspelien kynnyksellä. Se, kuinka iso vaikutus sillä oli esimerkiksi joukkueen fyysiseen kapasiteettiin, on toki seikka, joka tulee huomioida.
Mutta totuus on, että IFK hävisi erinomaisella joukkueella välierissä TPS:lle otteluvoitoin 3–1. Päävalmentaja Jarno Pikkaraisen pelitapa oli uomissaan. Joukkueella oli huippupelaajia ketjusta toiseen.
Tulos oli pettymys, jälleen.
Tuote vai urheilu?
HIFK:n välierissä kukistanut TPS oli kenties oiva osoitus siitä, mitä laadukas urheilujohtaminen voi seurassa tehdä lyhyessäkin ajassa. Tai mestaruuden voittanut Lukko näytti, kuinka vanhat haamut karistamalla ja uuden toimintakulttuurin luomisella on kauaskantoisia vaikutuksia. Lukko on Suomen mestari.
Onko seuralegenda Peltonen mies, joka osaa ja uskaltaa rakentaa uutta HIFK:ta kokonaisvaltaisesti? Kuten esimerkiksi Pekka Virta teki Lukossa.
Jossain IFK laahaa, koska se alisuorittaa kapasiteettiinsa nähden vuodesta toiseen. Pelitavasta on toki puhuttu paljon, mutta ehkä näkökulmaa on laajennettava. Esimerkiksi kuinka perusteellisesti HIFK rekrytoi pelaajia: arvioi heidän henkisiä, fyysisiä, teknisiä ja taktisia ominaisuuksia suhteessa ympäristöön, pelitapaan ja arvoihin? Vai hankitaanko vain pelaajia sieltä täältä?
Viime vuosien perusteella vaakakuppi kääntyy ennemmin jälkimmäiseen.
HIFK näyttää ulospäin lämminhenkiseltä, perinteikkäältä seurayhteisöltä, joka vaalii kulttuuriaan ja legendojaan ja kailottaa hallissaan samaa AC/DC:tä viidettä vuosikymmentä. Myydään kulttuuria, myydään tuotetta, mutta tehdäänkö korkean tason urheilutoimintaa?
Kulttuuri ja yhteisö ovat kyllä tärkeitä asioita, mutta kehitys on Liigassa menossa kohti yhä kiristyvää toiminnan tehokkuutta, ammattimaisuutta ja järjestelmällisyyttä, ja näissä asioissa urheilujohtamisella – siis kokonaisuudella – on valtava rooli.
Niissä keskusteluissa ei ensisijaisesti mietitä seuralegendoja, eikä toimintaa rakenneta ensisijaisesti vanhaa kulttuuria vaalien – vaan tehokkuutta.
