Veikkausliigan mestaruus oli sunnuntaina katkolla HJK:lle, mutta Klubi hävisi värikkäiden vaiheiden jälkeen VPS:lle vieraissa 2-3. Joel, miksi Helsingissä ei tänä iltana juhlita?

Tämä ottelu oli monessa mielessä pienoiskoossa malliesimerkki siitä, millaista HJK:n pelaaminen on ollut Toni Korkeakunnaksen tultua päävalmentajaksi.

Ainoa ero oli siinä, että Klubilla oli ennen VPS-ottelua allaan käsittämättömän pitkä putki sellaisia otteluita, joita sen ei olisi kuulunut ainakaan voittaa, mutta jotka se vastoin pelin sisäisiä tilastoja ja dataa oli kyennyt voittamaan. Tänään tuo putki kuitenkin katkesi.

Ihmettelin jo ennen ottelua, mitä ihmettä Klubin valmennusjohdon päässä liikkuu, kun katsoin Klubin avauskokoonpanoa. HJK oli mahdollista varmistaa mestaruus, mutta se muokkasi jälleen kokoonpanoaan ja laittoi kentälle hyvin sekavan miehistön.

Eikä kysymys ollut vain pelaajavalinnoista. Esimerkiksi Tuomas Ollila oli uhrattu oikealle laidalle wing-backiksi, jotta Niko Hämäläinen saatiin vasemmalle sivustalle. Ja mitä tapahtui VPS:n toisessa maalissa? Ollilla otti huonommalla jalollaan heikon kosketuksen, mikä johti VPS:n maaliin. Oliko vika Ollilan vai valmennusjohdon, joka oli pannut Ollilan pelaamaan väärällä puolella?

En ole vieläkään keksinyt mitään järjellistä selitystä Klubin avauskokoonpanolle. Ymmärrän toki loukkaantumiset, mutta nythän kun oltiin hädässä, puoliajalla sieltä alettiin hälyttää kentälle Radulovicia ja Soiria.

Toinen asia, minkä tämäkin ottelu osoitti konkreettisella tavalla, oli HJK:n pallollisessa pelaamisessa olevat ongelmat.

Ensimmäinen iso ongelma on pelin avaaminen. Pelin avaamista on selvästi yritetty kehittää, mutta HJK:n pelin avaamisessa on yksi keskeinen ongelma – siitä puuttuu houkuttelemisen elementti.

Peliä avatessa ei ole oleellista vain syöttää palloa omille, vaan kysymys on yhtä lailla ajoituksesta ja siitä, mihin syötetään. HJK:n peliä avaavat pelaajat luopuvat pallosta liian aikaisin ja liian kaukana lähimmästä pelaajasta. He eivät houkuttele vastustajia lähestymään pallollista pelaajaa, jolloin kentälle syntyisi tilaa.

Kun pallosta luovutaan liian aikaisin, vastustaja voi – kuten VPS teki tänään – kiristää vapaiden pelaajien ympärillä olevaa verkkoa, jolloin syötön kohteena olevalle pelaajalle jää vähemmän aikaa tehdä omia ratkaisuja.

Vastustajien tarkoituksena ei välttämättä ole edes saada katkaistua avaavaa syöttöä, vaan ohjata se tilanteeseen, jossa se voidaan voittaa omalle joukkueelle. Tällaisesta tilanteesta syntyi myös VPS:n ensimmäinen maali. Pallonmenetys peliä avatessa ja 1-0.

Myös murtautuminen on sattumanvaraista ja kombinaatioita syntyy lähinnä vain, jos useampi Klubin pelaaja sattuu olemaan pallon lähellä. Tietyt HJK:n avainpelaajat pystyvät luomaan keskenään hyvää toimintaa ja hyviä kombinaatioita, mutta HJK:n pelaamisessa on edelleen todella vähän toisteisia asioita.

Puolustuslinjan ja keskikentän yhteispeli kehittynyt vähän, mutta HJK ei edelleenkään saa pelattua syötellen vastustajaa ulos alhaalta tai luotua uhkaa monipuolisesti.

HJK ei ole saanut myöskään prässipeliään toimimaan kunnolla. Prässääminen on samalla tavalla epämääräistä ja sattumanvaraista kuin Klubin muukin pelaaminen.

Myös pelaajien roolittaminen on erikoista. Onko esimerkiksi Santeri Hostikan ja Topi Keskisen optimaalinen rooli pelata taskussa ja linjojen välissä selkä vastustajan maalia päin. Hostikka ja Keskinen ovat molemmat nopeita pelaajia ja hyviä kuljettajamaan palloa. Kummallekin paras paikka olisi pelata laitaroolissa, jossa he voisivat paremmin hyödyntää nopeuttaan joko etenemällä laidalla ja keskittämällä sieltä tai leikkaamalla sisälle.

Samalla tavalla HJK:n valmennusjohto voisi miettiä esimerkiksi Radulovicin roolia. Ranska käytti MM-kisoissa Olivier Giroudia kontrolloimassa keskustaa ja prässi alkoi laitureista. Samanlainen roolitus sopisi hyvin Radulovicille Klubissa.

HJK nousi kuitenkin Vaasassa kahden maalin tappioasemasta ja oli ottelun lopussa kiinni mestaruudessa, kunnes VPS iski voittomaalin 94. minuutilla. Mikä Klubin nousun selittää?

Jalkapallo-ottelussa tuloksen voi saavuttaa monella tavalla, myös silloin, vaikka pelin eri vaiheet eivät olisikaan kunnossa ja vaikka joukkue olisi altavastaaja.

Klubin 1-2-kavennus syntyi sellaisesta tilanteesta, jossa maaliodote oli jotakuinkin 0,01 – eli jos Hassane Bande vetäisi saman laukauksen sata kertaa, se menisi maaliin yläkulmasta tolpan kautta vain yhden kerran.

Toisella jaksolla HJK:n pelaaminen parani. Vaihdot olivat yksi syy, toinen oli se, että Klubi on tällä kaudella oppinut pelien kestäessä pelaamaan paremmin vastustajia vastaan. Tämän se on tehnyt ensisijaisesti hyvien pelaajien kautta. He ovat nähneet omin silmin, miten kannattaa pelata ja he ovat itse säätäneet pelaamistaan.

Kun Klubilla on muutenkin Suomen oloissa poikkeuksellisen hyvät pelaajat, Klubi on saanut naarattua tuloksia vastoin pelitapahtumia pitkälti yksilöosaamisen kautta.

Tämä vuodatukseni saattaa kuulostaa julmalta, mutta kysymys ei ole Joel Perovuosta. Olen varma, että HJK:n valmennusjohto tunnistaa itse Klubin pelaamisessa olevat ongelmat. He ovat varmasti ensimmäisenä sitä mieltä, ettei HJK:n pelinavaaminen, murtautumismallit ja prässääminen ole riittävällä tasolla. Ongelmana vain on, miten ongelmat korjataan.

Kuten sanoin, HJK:n pelaaminen on kehittynyt myös Korkeakunnaksen aikana, mutta kehitysaskeleet ovat olleet raastavan pieniä.

Veikkausliigan mestaruus ratkeaa viimeisellä kierroksella, kun HJK kohtaa KuPSin kotonaan. KuPSilta vaaditaan ottelussa kolmen maalia voittoa, jotta mestaruuskannu matkaisi Kuopioon. Onko se mahdollista?

Kaikki todennäköisyydet ovat HJK:n puolella ja on selvää, että KuPSin mahdollisuudet ovat marginaaliset.

Mutta jalkapallossa kaikki on mahdollista. KuPSin leirissä tunnistetaan varmasti se, että HJK:n pallollisessa pelaamisessa on edelleen isoja ongelmia, ja tässä mielessä kuopiolaiset haistavat veren ja mahdollisuutensa.

HJK on suosikki Suomen mestariksi, mutta nopea maali KuPSille ja sitten alkaisi karuselli pyöriä. Hienoa, että Veikkausliiga huipentuu vasta viimeisellä kierroksella. Hyviin tapoihin kuuluu onnitella mestaruudesta ja onnittelisin varmasti myös HJK:ta, mutta jotenkin toivoisi, että suomalaisen jalkapallon lippulaivan pelaaminen olisi pelillisesti paremmalla tasolla.