Pesäpallon alkuvuosikymmenillä takakentällä ei nähty kahta kopparia. Vielä kauden 1961 Itä-Länsi-ottelussa oli yksi polttaja ja yksi koppari. Heidän välissään polttolinjan takana pelasivat 2-vara ja 3-vara.

Nykymuotoisen takakenttä pelaamisen aikakaudelta voidaan nostaa muutamia aivan terävimpään huippuun kuuluvia koppareita – nimenomaan ulkopelitaitojensa ansiosta. 1970- luvun kärkikolmikon muodostavat Veijo Parhiala, Rauli Rapo ja Mikko Vitikainen. Heidän seurakseen koppariaateliin 80-luvulla nousivat Asko Laine ja Vesa Liikala. Nämä viisi ovat myös pokanneet vuoden parhaan miespelaajapalkinnon.

1990-luvun ja 2000-luvun alkuvuosien ykköskoppareita olivat Sami Sirviö, Pasi Pohjola ja Tuomas Tervonen. Heidän jälkeensä takakenttää dominoivat kaksi nimeä: ensimmäisen kerran vuoden 2005 Itä–­Lännessä esiintyneet Henri Puputti ja Roope Korhonen. Korhosen ulkopeli kariutui kauden 2014 jälkeen loukkaantumiseen, mutta Puputti pysyy edelleen valtakunnan ykköskoppareiden harvassa joukossa.

Huippukoppareiden ominaisuuksiin kuuluu: pelinlukutaito, kiinniottovarmuus, kova heittokäsi, pelirohkeus sekä liikkuminen niin eteenpäin kuin taaksepäin ja valmius syöksykoppeihin. Yhteinen piirre parhaille, nopeille takamiehille, on sisäpelin rooli joko huippukiiturina numerolla yksi tai vaihtolyöntivirtuoosina, useimmiten numerolla kaksi. Poikkeuksena kotiuttajaässä Roope Korhonen.

Huiput harvassa

Ulkopelitaidoiltaan kovatasoisia koppareita on pesishistoriassa syntynyt niukalti. Nykypäivänä entistä harvemmin.

Huippukoppareiden vähyys ei toisaalta yllätä, kun asiaa tarkastellaan kopparitontin yhä lisääntyvistä tehtävämääristä ja vaatimuksia uusista taito-ominaisuuksista.  Junnukoppareista valikoituu yllättävän vähän Superjoukkueiden vakiokoppareita. Usean takamiehen nuoruusvuodet on pelattu polttolinjassa. Löytyypä nykykoppareita. joiden ura on alkanut etukentän tai jopa lukkarin tontilla.

Koppareiden perustehtävät ovat säilyneet suurilta osiltaan 1970-luvulta lähtien samanlaisina, mutta pelialustan, ottelumäärien, uusien sääntömuutosten ja koko lajin pelinopeuden ja -taitojen lisääntymisen (etenemisnopeus, lyöntivoima ja -valikoima) takia koppareille on tullut myös uusia ja entistä vaikeimpia tehtäviä.

Toisaalta parhaiden koppareiden ulkopelitaidot – kuten kaikilla ulkopelilohkoilla – on samalla parantuneet: jalkanopeus, peliäly- ja rohkeus ja heittotekniikka ja -voima.

Koppareiden tehtävät ovat lisääntyneet ja muuntuneet niin nolla- kuin vaihtotilanteiden torjumisessa, mutta ylivoimaisesti suurin muutos koppareiden tontille on tullut takatilannepelaamiseen eli kotiutustilanteisiin.

Nykypesiksessä kaikki ykköskotiuttajat ovat oman alansa huippuammattilaisia lyöjäjokereita ja heidän lyöntivalikoimansa tärkein ase on yläkierteinen kumuralyönti.

Ennen lyöjäjokereiden ylivaltaa olleiden kotiutuslyöjien vaarallisuutta ei pidä vähätellä, mutta tilanne koppareiden kannalta oli helpompi. Vastustajissa oli useita kovatasoisia pääkotiuttajia, mutta heidän mahdollisuus kotiutustilanteisiin ei läheskään jokaisessa vuoroparissa toteutunut.

Nyt jokeriaikakaudella, usein kaksi lyöjäjokeria saavat mahdollisuuden lähes joka vuoroparissa juoksujen tekoon. Heidän koko valmentautumisensa tähtää otteluita ratkaisevaan seikkaan: kotiutuslyöntiin. Tuloksena usein onnistunut, torjumaton takakentälle suunnattu lyönti, vaikka koppari tekisi ilmiömäisiä ulkopelisuorituksia.

Toisaalta kotiutusvastuu on rajattu 2–3 pelaajalle, joiden lyöntitaidot ja -analyysit ovat takamiesten tiedossa ja käytössä entistä tarkemmin. Koppareiden ja koko ulkokentän kannalta yllätysratkaisijat ja -otot ovat nykypesiksessä harvinaisia. Pelinjohtajat luottavat pelaajiin, joille maksetaan juoksujen lyömisestä, eikä valittua konseptia hevin vaihdeta.

Toinen vaativa tehtävä, joka kopparikaksikolle on lisääntynyt, on läpilyöntien estäminen vaihtotilanteissa. Sisäpelissä joukkueiden päävaihtajissa on yksilöitä, jotka yhä herkemmin viljelevät jopa merkattuina läpilyöntejä rajoista, luukuista, pesien taustoilta. Näiden läpilyöntien torjumiseen takamiehet reagoivat jopa ylivarovaisesti (sijoittumalla lähes takakentän kulmiin), jonka seurauksena taitavat mailamiehet hyödyntävät takakentälle syntynyttä suurta tyhjää.

Kokenut ketju vallassa

Henri Puputin lisäksi tulevan kauden ykköskoppareita ovat kokeneet Tommi Mäentausta, Niilo Piiponniemi, Lauri Kivinen, Veli-Pekka Yli-Hirvelä ja Teemu Nikkanen. Heistä Mäentausta, Piiponniemi ja Kivinen ovat 2-koppareita. Tämä osittain yllättää, sillä jo vuosikymmeniä on koppareiden työjako ollut selvä: 3-koppari on hakeva, rohkea, heittovoimainen, takakenttää hallitseva hahmo.

Yleensä 2-kopparin tehtävänä on täydentää, varmistaa ja paikata takakentän kokonaisuus. Roolijako on syntynyt joukkueiden takatilannepelaamisesta, jossa polttolinjan syväpussi rakennetaan useimmiten 2-puolivoittoisesti. Näin suurin tyhjä alue kotiutuslyönnille jää 3-kopparin eteen.

Perinteinen takatilanne pelaaminen on vähenemässä, sillä uusia ja erilaisia takatilanneryhmityksiä käytetään entistä enemmän ja rohkeammin. Tämä vaikuttaa myös koppareiden roolitukseen, jota voidaan vaihtaa eri kuvioiden mukaisesti.

Huippulupaavia, nuoria etukenttäpelaajia on ensi kauden joukkueissa niukalti, mutta nuoria koppareita on vielä vähemmän. Kärkijoukkueista voidaan poimia Vimpelin Elmeri Anttila, Kouvolan Valtteri Hämäläinen ja Kiteen Samu-Kalle Varonen.

Kesän 2021 koppariparit

Sotkamo

Kopparit: Riku Niemi ja Niilo Piiponiemi, varalla Oskari Lukkari

Niemen pätevyyttä ja pitävyyttä kyseenalaistettiin viime kaudella. Esitys riitti kultamitaliin ja nyt on vuosi enemmän treeniä ja kokemusta. Piiponniemi 2-kopparina sarjan parhaita.

Vimpeli

Kopparit: Veli-Pekka Yli-Hirvelä ja Elmeri Anttila, vaihtoehto Mikko Vihriälä

Vimpeli vahvisti takakenttään kokeneella, ykköskoriin kuuluvalla Yli-Hirvellä. Molemmat pystyvät pelaamaan niin kakkos- kuin kolmoskopparina. Yli-Hirvelä pelaa vaihtotilanteet hakevassa roolissa ja Anttilan heittokäteen vannotaan takatilanteissa.

Kouvola

Kopparit: Valtteri Hämäläinen ja Tommi Mäentausta, varalla Juha Hacklin

KPL:n oma kasvatti Hämäläinen on yksi seuratuimmista uusista tulokkaista huipulla. Rohkeutta ja taitoja löytyy, kestääkö paineen. Mäentausta paranee vanhetessaan.

Joensuu

Kopparit: Topi Hurskainen ja Konsta Piironen, varalla Okko Räty

Joensuun kopparipari sai työrauhan, kun Lauri Kivinen lähti Manseen. Nopea ja röyhkeä eteenpäin pelaava kaksikko, jossa Piirosen on jäädytettävä otteitaan ja tyydyttävä pienempään rooliin.

Tampere

Kopparit: Henri Puputti ja Lauri Kivinen, vaihtoehto: Topias Lilja

Syksyn kohujoukkue osti viimeisenä Henri Puputin, ajatuksena tuoda lyöntivoimaa jokerina. Alkukausi osoittaa, miten paljon kukin kovatasoisesta kolmikosta saa peliaikaa. Ykköspariksi on helppo veikata Puputti/Kivinen, joka paperilla on Superin parasta A-luokkaa.

Kitee

Kopparit: Samu-Kalle Varonen ja Lassi Vasarainen, varalla: Miika Timonen

Kitee on sarjan kärkipään joukkueista ainoa, jolla on iältään todella nuori takamiespari.  Varonen on lähellä huippua jo nyt. Vasarainen tulevaisuudessa.

Hyvinkää

Kopparit: Teemu Nikkanen ja Teemu Nurmio, varalla  Luka Raesmaa ja Jere Harjuvaara

Yksi sarjan parhaista kopparikaksikoista. Nikkanen on petrannut 3-kopparina vuosi vuodelta; pelaa rohkean lähellä ja keskellä, mutta järkevästi. Nurmio sopii varmistavaksi koppariksi kuin nenä päähän.

Pattijoki

Kopparit: Miika Matikka ja Teemu Juntunen, vaihtoehto Tuukka Sarkkinen

Ei huippuluokan kopparikaksikko, mutta pystyy varmaan perussuoritukseen.

Seinäjoki

Kopparit: Viljo Sillanpää ja Tuomas Raunio, vaihtoehto: Mikko Kytömäki

Jussien koppariosasto heikkeni paljon, vaikka Puputin ulkopelikaudet Jussipaidassa olleet mitään säihkyviä. Vanha kettu Kytömäki voi nousta takakentän pelastajaksi.

Kempele

Kopparit: Jussi Korhonen ja Juhani Ojala, varalla Tommi Koivisto

Kempeleen joukkuetta on rakennettu pieteetillä; etukenttä hyvä, linja hyvä, 3-koppari Jussi Korhonen sarjan parhaita, mutta 2-kopparia huutaa. Kuka pelaa ja kuka onnistuu?

Imatra

Kopparit: Aleksanteri Haukka ja Ville Pietinen, varalla Ville-Markus Kosonen

IPV:n takakenttä voidaan luokitella sarjaan: suuri arvoitus. Haukka on peruskoulutukseltaan takamies, mutta täydellinen raakile Superin 3-koppariksi. Pietinen klaaraa oman osastonsa, mutta käsi ei riitä ihmetekoihin.

Koskenkorva

Kopparit: Otto Kauppinen ja Jesse Rantamäki, varalla Juuso Vuorenmäki ja Jouni Mäki

Kossulle ja Mikko Vainionpäälle pitää nostaa hattua rohkeudesta. Joukkue pystyy taikomaan aivan uskomattomia koostumuksia. Rantamäki tuli jääkiekon parista pesikseen ja alku ulkopelissä etupelaajana ei luvannut mitään. Viime kauden lopulta siirto 2-koppariksi ja ulkopelipaikka lunastettu. Nyt samaa, mutta vielä kovempaan rooliin 3-koppariksi astuu Kauppinen, entinen 1-vahti. Jos pari selviytyy kuivin jaloin, on syytä hurraa huutojen paikka.

Hamina

Kopparit: Nino Muuruvirta ja Teemu Rouhiainen, vaihtoehto Jani Ahonen

Haminan kolmikko kuuluu sarjaa: arvoitus. Rouhiaisen kopparipeli epävarmaa. Muuruvirta on luonteeltaan peluri, jolla paljon potentiaalia, Näytön paikka, ei saanut luottoa Imatralla.

Kankaanpää

Kopparit: Arttu Vilander ja Henri Pulkkinen, vaihtoehto Ville Posti

Takakentän miehitystä on talven harjoituspelien perusteella vaikea arvioida. Ehdolla kokeneita kopparivaihtoehtoja tai sitten ihan muuta; nuoria polttolinjan pelaajia Vimpelin junnuosastolta.

Siilinjärvi

Kopparit: Mikko Hakomäki ja Justus Niemeläinen, varalla. Sebastian Lahti

Savolaisten takakenttä ei kuulu sarjan vahvimpiin. Niemeläinen kiinnostava, lupaava Joensuun junnu, josta voi kasvaa vastuun myötä huipputekijä.