Hyvinkään Tahko

Mitä päättynyt kausi kertoi Hyvinkäästä?

Hyvinkään kaudessa oli kaksi eri tasoa, jotka molemmat kertoivat oman tarinansa.

Ensimmäinen taso oli tämän kauden taso. Jokaiselle oli selvää jo ennen kautta, että Hyvinkää on pudonnut kärkiseurojen kyydistä ja eikä siltä voinut vaatia realistisesti nousua mitalijoukkueeksi – mutta puolivälieriin Hyvinkään tämän kauden joukkueella olisi pitänyt päästä. Ei kuitenkaan päästy.

Vaisuun kauteen oli toki useampia syitä, mutta pelinjohtajan merkitystä ei voi koskaan kiertää. Miika Rantatorikka johti 2007 Hyvinkään Suomen mestariksi, mutta niistä päivistä on ikuisuus. Ja se näkyi. Rantatorikan pelinjohtaminen oli päättyneellä kaudella toissakauden tapaan samanlaista jääräpäistä peruspelaamista, joka ei ketään sytyttänyt – ja jolla ei mitään yllättävää saatu kentällä aikaa.

Vaikka loukkaantumiset sotkivat Hyvinkään kautta, tästä joukkueesta olisi ollut otettavissa rohkeammalla peluuttamisella enemmän irti. Se tunnustettiin myös Tahkon seurajohdossa ja siksi pelinjohto-osastolle haluttiin muutos.

Toinen iso tarina oli se, että joukkueen kenties suurimmat tähdet, Patrik Vartama ja Teemu Nikkanen, päättivät jo kauden alussa siirtyä ensi kaudeksi Kouvolaan. Vartaman ja Nikkasen ratkaisut kertoivat paitsi pelaajien omasta kunnianhimosta, myös siitä, että Hyvinkäällä he eivät tuota kunnianhimoaan uskoneet pystyvänsä saavuttamaan. Ensi kaudella kaksikko pelaa vuorenvarmasti Suomen mestaruudesta, mutta jos he olisivat jääneet Pihkalaan, sellaiseen näkymään olisi mennyt ikuisuus – eikä se silloinkaan olisi ollut varmaa.

Miten Hyvinkää muuttuu?

Hyvinkään muuttuu ensi kaudeksi tuntuvasti. Patrik Vartaman ja Teemu Nikkasen lisäksi tämän vuoden joukkueen vakiokasvoista Riku Hokkanen siirtyi Manseen ja Kristian Malikine Joensuuhun.

Tulopuolen suurin kala on Mansesta tuleva lyöjäjokeri Juha Niemi. Niemen lisäksi uusia miehiä Hyvinkään pakassa ovat Koskenkorvalta siepattu Eero Kuitunen, Kiteeltä Pihkalaan palaava Valentin Ikonen, Pattijoelta tuleva toinen entinen tahkolainen, Miikka Matikka, ja Mansesta hankittu Konsta Lehtola.

Muutokset muuttavat Tahkon tasapainoa. Sisällä joukkue jopa hieman vahvistuu, vaikka Vartama ja Nikkanen olivatkin myös erinomaisia sisäpelaajia. Niemen potentiaali lyöjäjokerina on kovinta mahdollista luokkaa ja vaikka Ikosen kausi Kiteellä olikin pettymys, hän on edelleen kovan luokan pelaaja ennen kaikkea sisällä.

Tahko saa rakennettua Teemu Nurmiosta, Jere Vikströmistä ja Kalle-Tapio Huuskosta vahvan kärjen ja sitä on lyömässä kotiin kaksi huippuluokan lyöjäjokeria, Niemi ja Juha Korhonen, sekä kaksi vahvaa numerolla ja Niemen ja Korhosen tavoin vasemmalta lyövää kotiuttajaa, Ikonen ja Santtu Patova.

Kakkoskärki on keskitason joukkueen peruskakkoskärki.

Ulkona Tahko sen sijaan heikkenee. Lukkari Petteri Alanen on tulevaisuuden lukkari ja Vikström ja Kuitunen muodostavat perusvahvan etukentän. Vartaman lähtö tekee linjaan ison loven, eikä Hokkasenkaan lähtö tee hyvää. Huusko pelasi erinomaisen kauden ulkona, mutta Ikonen, Patova ja Lehtola saavat venyä linjassa äärimmilleen pitääkseen ulkopelin kestävänä. Matikka ja Nurmio ovat keskitasoa aavistuksen parempi kopparipari.

Antti Yli-Saunamäki on mielenkiintoinen mies pelinjohtajana. Hän on nuoresta iästään huolimatta jo kokenut pelinjohtaja, vaikkei olekaan vielä johtanut miesten peliä Superissa kuin yhden ottelun verran. Yli-Saunamäki tuntee pelin, pelaajat ja vastustajat läpikotaisin ja pystyy varmasti kehittämään Tahkon pelaamista Rantatorikkaan verrattuna – mutta voisiko hän tehdä Tahkosta ensi kauden yllättäjän myös puolivälierissä? Siinä on hänen haasteensa.

Yli-Saunamäki on joka tapauksessa hyvä ja raikas valinta Tahkon pelinjohtajaksi, ja ensi kausi näyttää, miten kovista aineksista hänet on pelinjohtajana tehty.

Missä hapessa seura on?

Hyvinkäällä tehtiin syksyllä 2017 näyttävä palatsivallankumous, jonka piti heittää Tahkon tulevina vuosina mitalijoukkueeksi. Todellisuus on ollut kuitenkin toinen. Tahko on selvinnyt vallankumouksen jälkeisinä neljänä kautena vain kahdesti pudotuspeleihin ja molemmilla kerroilla matka on pysähtynyt jo puolivälierissä.

Kukaan ei voi kiertää Hyvinkäällä karua totuutta, että Tahko on juuttunut miesten Superissa keskitason seuraksi. Sen näkymässä ole myöskään sellaista suurta valoa ja näköalaa, että tuo taso olisi muuttumassa tulevina vuosina. Jos seuraorganisaatio ja toiminta eivät kehity, vastuu on aina viime kädessä seurajohdolla. Niin myös Tahkon tapauksessa. Miika Rantatorikka väistettiin sivuun myös toimitusjohtajan tehtävistä, mutta kaiken pistäminen Rantatorikan piikkiin olisi itsepetosta.

Tahkon tilannetta ei helpota myöskään vääränlainen menneisyydessä eläminen. Vanhat ikoniset pelaajat ansaitseva kaiken kunnioituksen ja arvostuksen, mutta Hyvinkäällä tilanne on enemmän sellainen, että he aiheuttavat vahvoilla ja kaikkitietävillä näkemyksillään enemmän ristivetoa kuin olisivat tukemassa Tahkon nousua takaisin mitalijoukkueeksi. Mutta sen kirouksen kanssa joudutaan elämään monella muullakin paikkakunnalla ja monessa muussakin lajissa.