Sunnuntai-iltapäivä Ranskan Le Roussesissa loi suomalaiseen hiihtokansaan jälleen uskoa, kun se näki Iivo Niskasen hiihtävän perinteisen tyylin kahdenkymmenen kilometrin yhteislähtökisassa lähes yhtä kaunista vuorohiihtoa kuin aiemmillakin menestyskausilla.

Niskasen kunto oli sairastelujen ja epäonnistuneiden paluuyritysten jälkeen todellinen arvoitus, mutta kakkossija Johannes Kläbon vanavedessä osoitti, että Niskanen on ainakin hyvin lähellä aikataulua, kun Planican MM-hiihdot lähestyvät.

Kahdeksan kertaa arvokisoissa mitalin pokannut, kolminkertainen olympiavoittaja ja yhteensä neljä kertaa arvokisavoittoa juhlinut suomalainen jäi kaksi vuotta sitten MM-kisoissa kokonaan ilman mitalia. Tuosta pienestä kuprusta huolimatta niin monet kerrat aiemmin Niskanen on pelastanut suomalaisen urheilutalven.

Niskasen, tai tarkemmin sanottuna Niskasten, varassa on paljon tänäkin talvena.  Viime talven Pekingin olympialaisissa Suomen kahdeksasta mitalista viidessä oli mukana Niskanen, joko Iivo tai siskonsa Kerttu Niskanen. Viidestä Suomen saavuttamasta henkilökohtaisesta olympiamitalista neljä meni Niskasen perheeseen.

***

Kun Niskanen oli alkukauden sivussa, on suomalainen mieshiihto riisuttu alasti karulla tavalla. Komean viitan alta on paljastunut varsin laihassa ja raihnaisessa kunnossa oleva keho.

Toki Arsi Ruuskasen kahdeksas sija Davosin kahdenkymmenen kilometrin vapaan väliaikalähtökilpailussa joulukuussa oli erinomainen onnistuminen. Sen jälkeen Ruuskanen ei ole kuitenkaan päässyt lähellekään tuota tasoa.

Perttu Hyvärisen kauden paras sijoitus, yhdeksäs sija, tuli samaisessa Le Roussesin kilpailussa, missä Niskanen nousi palkintokorokkeelle. Hyvärinen onkin suomalaisista varmimmassa vireessä. Ranskassa tulos olisi voinut olla vielä pari pykälää parempi ilman kaatumista, mutta kärjen vauhtiin ei eväitä vielä ole.

Remi Lindholmin paras sijoitus tältä kaudelta on kahdestoista. Nämä mainitut tulokset ovat parasta, mitä suomalaiset ovat ilman Niskasta pystynyeet miesten normaalimatkoilla esittämään.

***

Kun Niskanen tuli viime hetkillä tämän kauden puitteissa pelastamaan suomalaisen mieshiihdon kunniaa, herää väkisin kysymys: Tuleeko hän sen sivutuotteena samalla luoneeksi yhä valheellisempaa kuvaa hiihdon tasosta Suomessa?

On täysin mahdollista, että mieshiihdon messias tuo Planican kuninkuusmatkalta kultaa ja vie Suomen miehet kauan kuolatulle viestimitalille, kun Venäjäkin on poissa sen hyökättyä Ukrainaan. Edellinen Suomen miesten arvokisoista saavuttama viestimitali on vuoden 2009 MM-pronssi. 2000-luvulta ei muita viestimitaleita löydykään.

Suomalaisessa talviurheilussa ei vastaavanlaisia tilanteita ole käsitelty kovin hyvin. Tanja Poutiainen ja Kalle Palander pitivät pitkään suomalaista alppihiihtoa aivan maailman huipulla käytännössä kahdestaan. Andreas Romarin, Marcus Sandellin ja kumppaneiden lopetettua sitä lajia ei käytännössä huipputasolla Suomessa ollut.

Nyt esimerkiksi Elian Lehto tekee pioneerityötä maailmalla käytännössä uudestaan.

Mäkihyppy eli pitkään Janne Ahosen siipien kannattelemana. Nyt jokainen paikka maailman kolmenkymmenen parhaan joukossa on voitto.

***

Alppihiihto ei ehkä ole Suomessa perinnelaji. Eikä mäkihypyllä tietenkään voi olla vastaavia harrastajamassoja kuin kohtuullisen matalan kynnyksen lajilla, maastohiihdolla on. Samanlaista romahdusta maastohiihdolle kuin alpille tai mäkihypylle on tuskin näköpiirissä.

Myös Whistlerin nuorten MM-kisoista on saatu uusia suomalaisia nuorten maailmanmestareita, mutta niistä karkeloista on vielä kovin pitkä matka aikuisten huipulle. Varsinkin, kun ikäluokkien kirkkaimmat lahjakkuudet kiertävät usein jo maailmancupia ja saattavat jättää nuorten kisat muille.

Urheilu tarvitsee myös esikuvansa eli Niskasen mitaleilla on varmasti ollut valtava positiivinen merkitys myös hiihdolle.

Siitä huolimatta voi ajatella, että välikausi Niskaselle olisi saattanut herättää ajattelemaan mieshiihdon tilaa Suomessa ennen messiaan lopettamista. Se olisi voinut olla herätys, joka olisi pelastanut maastohiihdon ainoana suomalaisena talvisen yksilöurheilun menestyskoneena.

Onko todella kaikki hyvin, kun Niskaset ovat taas arvokisaladuilla kunnossa? Vai pitäisikö menestyshuumassa osata katsoa tulevaisuuteen ja kysyä, että mistä seuraavat Niskaset suomalaiseen talviurheiluun tulevat?