Imatran Pallo-Veikot yrittää rakentaa uuden nousun savuavien tähtiraunioiden päälle

Mikko Kososesta odotetaan tällä kaudella hyvää numerolla lyövää kotiuttajaa.

Pesäpallo

Imatran Pallo-Veikot yrittää rakentaa uuden nousun savuavien tähtiraunioiden päälle

Imatran Pallo-Veikot joutui uusimaan kolmannen kerran lähes koko joukkueensa reilun neljän vuoden aikana.

Pekka Arffman
TEKSTI Pekka Arffman
JULKAISTU 20.5.2021 | KUVAT All Over Press

Imatran Pallo-Veikot on ihmeellinen luku Superin viime vuosien historiassa. Seura on hyvin ja ammattimaisesti hoidettu, mutta seurajohdollinen ammattimaisuus ei ole satanut kentälle asti. Imatra on ollut Superiin palattuaan neljänä syksynä peräkkäin sarjassa yhdeksäs. Sitä voisi monessa muussa seurassa pitää saavutuksena, mutta ei Imatran tasoisessa seurassa.

Alkuvuosina sijoitukset olivat ehkä odotettuja, mutta Tuomas Jussilan tähdittämällä viime kauden joukkueella olisi pitänyt mennä pudotuspeleihin. Kausi oli kuitenkin pettymys, ja Imatralla oltiin syksyllä uudenlaisen totuuden edessä. Jani Valkeapää vihelsi pelin poikki ja aloitti uuden nousun pohjien teon.

Uusi nousu on mahdollinen, mutta ei vielä tällä kaudella eikä välttämättä ensi kaudellakaan. Nyt Imatra on selkeästi viiden huonoimman joukkueen listalla. Asiaa pudotuspeleihin ei ole edes unen tasolla, mutta toisaalta myöskään vaaraa putoamisesta ei pitäisi olla, ellei kausi lähde menemään syvyyksiä kohti heti kauden alusta.

Täysin uusi joukkue

Imatra lähtee uuteen kauteen lähes kokonaan uusitulla joukkueella. Pääluvullisesti joukkueen hajoaminen oli Kankaanpään luokkaa, mutta lähtijöiden lista on huomattavasti rankempi kuin KaMalla.

Viime kauden joukkueesta lähtivät viime vuosien paras pesäpalloilija Tuomas Jussila, edelleen ikonisessa vireessä oleva Sami Partanen, Superin parhaisiin kärkimiehiin lukeutuva Teemu Nurmio sekä vaihtajaspesialisti Juuso Lattu. Toissa kaudella lupaavia otteita kopparina esittänyt mutta viime kaudella pitkään sivussa ollut Arttu Vilander on myös poissa, samoin Ville Hämäläinen.

IPV:n hankinnoissa on järkeä, mutta tulijoiden kokonaissummaa ei voi edes verrata lähtijöiden kokonaissummaan. Imatra rokotti erityisen raskaasti Siilinjärveä, josta se hankki joukkueen viime kauden parhaat pelaajat, Juho Keinäsen ja Ville Pietisen, sekä Eino Puustisen ja lainalla Sotkamosta pelanneen lyöjäjokeri Tommi Piiraisen. Aleksanteri Haukka tuli Hyvinkäältä ja Sasu Iivarinen Alajärveltä. Lisäksi IPV:n valmennuspäälliköksi palkattu entinen Jyväskylän Kirin pelaaja Ilkka Ylitalo nähdään tositoimissa myös kentän puolella.

Sen lisäksi IPV:llä on pelaavassa kokoonpanossa omien ja osin varsin lupaavien omien kasvattien lisäksi kokenut Konsta Hyötyläinen, jonka jääminen oli Imatran kannalta iso asia.

Etukenttä vahvin osa

Imatra on sekä ulkona että sisällä materiaaliltaan sarjan alakastia.

Lukkaritilanne on siinä mielessä selkiintynyt, että Joona Sikiö on siirtynyt pysyvästi ulos ja ykköslukkarin paikan ottaa Rasmus Surakka. Surakalla on erikoinen, hieman heittomainen mutta silti pureva syöttötyyli. Surakka ei myöskään ota turhia paineita, vaan pelaa rentoa ja velikultamaista lukkaripeliä. Näppien hakijana hän ei ole erikoinen, ja kaiken lisäksi hänen valmistautumistaan on sotkenut varusmiespalvelu. Potentiaalia hänessä on kuitenkin selvästi enemmän kuin paljon puhutussa serkussaan, Joensuun Seeti Surakassa.

Etukenttä on Imatran vahvin osa. Juho Keinänen on Superin lupaavimpia etukenttämiehiä ja myös 19-vuotiaassa Miitri Pesosessa on potentiaalia. Etukenttäänsä IPV ei kaadu.

Linja on sen sijaan haasteellisempi. Konsta Hyötyläinen on suuressa roolissa etulukijana ja syvimmän pussin pelaajan. Hyötyläinen on hyvä ulkopelaaja, mutta hänen on pakko nostaa tasoaan vielä aiemmasta, mikäli hän aikoo paikata Jussilan jättämän valtavan aukon riittävän hyvin.

Mikko Kosonen ottaa hoitoonsa kakkospuolen, ja kolmospuolella pelaavat Joona Sikiö ja ainakin kauden alussa Eino Puustinen. Sikiö pelaa vaihtotilanteissa takalukijaa ja takatilanteissa kulmaa. Hän on Hyötyläisen ohella linjan ehdoton avainpelaaja. Puustinen on perusvarma pallon kanssa, mutta hänen kätensä ei tahdo riittää. Siksi Puustisen paikka ulkokentällä on vaakalaudalla. Ykköshaastaja on Sasu Iivarinen, jolla vaadittavan fysiikan rakentaminen on vielä vaiheessa. Ville Pietinen haluaisi siirtyä takakentältä linjaan, mikä on yksi optio. Myös Ilkka Ylitalo saattaa tulla kysymykseen linjassa, tosin lähinnä siksi, jos hänet pitäisi saada mukaan sisäpeliin numerolla.

Takakenttä on Imatran suurin arvoitus. Pietinen pystyy pelaamaan kyllä varmistavana kopparina, mutta hänen kätensä ei ole optimaalinen kopparille. Hakevan kopparin roolin joutuvalla Aleksanteri Haukalla on kokemusta vain junioripuolelta ja hän on miesten tasolla siksi suuri kysymysmerkki. Jos pelinjohtaja Jukka Mäkinen joutuu pyörittämään rulettiaan, hän voi heittää taakse myös Lauri Yrjölän.

Kuudella ja jokereilla

Sisäpeliä Imatra pelaa käytännössä kuudella pelaajalla. Miitri Pesonen menee keulaan, Joona Sikiö ottaa hihaansa kakkosen ja SiiPessä kakkosena loistanut Ville Pietinen siirtyy uudelle paikalle kolmoseksi. Konsta Hyötyläinen pystyy saranapelaajans sekä tekemään tilanteita että kotiuttamaan. Mikko Kososesta odotetaan tällä kaudella lupaavaa numerolla lyövää kotiuttajaa, ja myös Juho Keinänen voidaan laskea kotiuttajaksi. Kakkoskärki on koppiosastoa.

Jokeriosastolla on erilaisia vaihtoehtoja. Lyöjäjokeri Juha Toivola oli viime kauden lyöjätilaston viides 64 lyödyllä juoksulla, mikä oli kova temppu Toivolalta. Toinen lyöjäjokeri, Tommi Piirainen, ei ole samaa kaliiperia, mutta hänkin saa varmasti vastuuta. Myös Sasu Iivarinen pystyy kotiuttamaan. Ilkka Ylitalo on etenijäjokeri, sillä IPV tarvitsee hänen jalkojaan.

Pelinjohtaja Jukka Mäkinen on mielenkiintoinen mies. Hän on meritoitunut Kouvolan kakkospelinjohtajana ja tietää ja tuntee pesäpallon taktisessa mielessä läpikotaisin. Mäkinen pystyy luomaan joukkueeseen myös hyvän tekemisen ilmapiirin ja hän voi onnistua siinä, missä Jyrki Valle ei viime kaudella onnistunut – hiomaan kovasti uusiutuneesta joukkueesta yhtenäisen. IPV:n yksi suuria kompastuskiviä oli joukkueen epätasaisuus ja se, että joukkueesta ei saatu hiottua samanlaista yhtenäistä ja yhteistä ilmaa yhdessä hengittävää joukkuetta kuin vaikkapa Kiteestä. Mäkiseltä tämä voi onnistua.

Mäkisen haasteena on se, ettei hän ole johtanut aiemmin miesten peliä Superissa. Siksi hänetkin mitataa tulevalla kaudella isolla vaa’alla.

Iso kausi

Imatra pelaa jälleen tällä kaudella suuremmista asioista kuin vain yhdestä kaudesta. Tämän kauden joukkue on nousun jälkeen jo kolmas lähes kokonaan uudelleen rakennettu joukkue. Vaikka perusteissa on paljon hyvää, vaarana on edelleen se, että joukkueesta kiskostaan parhaita pelaajia pois. Varsinkin Konsta Hyötyläisellä olisi ottajia. Samoin Juho Keinäsen, Ville Pietisen, Rasmus Surakan ja Miitri Pesosen kehitystä seurataan muissa seuroissa mielenkiinnolla.

Siksi IPV:n kannalta avainkysymyksenä on, miten hyvin se saa pidettyä nykyisen ja sinällään varsin lupaavan joukkueen kasassa. Siihen vaikuttaa varmasti se, millainen maku tästä kaudesta pelaajille jää. Näkevätkö he Imatralla jatkamisen mielekkääksi vai näkevätkö ne muut vaihtoehdot houkuttelevina. Jos näkevät, silloin IPV:llä on hyvä mahdollisuus kääntyä uudelleen nousun tielle. Seuran talous toki koronan seurauksena tiukoilla, mutta se on kuitenkin hyvässä hoidossa, ja nyt myös IPV:n oma junioriputki on saatu varsin hyvään kuntoon.

Mahdollisuuksia siis on – mutta niin on myös uhkia.