Iso köriläs nosti Koskenkorvan prosentit tappiin, mutta pudotuspelipaikka on silti unta

Jere Dahlström tuo taikansa Koskenkorvalle.

Pesäpallo

Iso köriläs nosti Koskenkorvan prosentit tappiin, mutta pudotuspelipaikka on silti unta

Koskenkorvan Urheilijat teki kovan kaappauksen nappaamalla riveihinsä Jere Dahlströmin. Se ei kuitenkaan nosta Kossua pudotuspelijoukkueeksi.

Pekka Arffman
TEKSTI Pekka Arffman
JULKAISTU 21.5.2021 | KUVAT Elmeri Elo / All Over Press

Koskenkorvan Urheilijat on ollut keskitason menestyjä miesten Superpesiksessä. Kahdella edellisellä kaudella sen käyrä kääntyi kuitenkin laskuun ja Kossu lähti viime kauteen suurimpana putoajaehdokkaana. Kossu aloitti kuitenkin kautensa mainiosti, ja vaikka meno hyytyi kesän aikana, se oli lopulta 11:s.

Tähän kauteen valmistautuminen näytti huolestuttavalta, sillä joukkue menetti syksyn siirtomarkkinoilla kaksi kulmahammastaan, lyöjäjokeri Patrik Wahlstenin ja ulkona ja sisällä elintärkeässä roolissa pelanneen Veli-Pekka Yli-Hirvelän. Syksyn hankinnoiksi jäivät Vimpelistä napattu etumies Aleksi Rantala ja Kankaanpäästä kiskaistu lyöjäjokeri Petteri Kortelainen.

Mutta varsinainen paukku nähtiin keväällä, kun Kossu nappasi talven vapailla vesillä uineen kaikkien aikojen lyöjäkuninkaan Jere Dahlsrömin. Dahlströmin tulon myötä Koskenkorvan prosentit nousivat kertaheitolla ja uuden kauden alla Ilmajoella on ilmassa toiveikkuutta. Hajurako pahimpaan veriviholliseen, Seinäjoen JymyJusseihin, ei ole pitkä. Siksi paikallisotteluissa tulee olemaan sähköä, mitä lisää se, että Koskenkorvalla katsellaan vesi kielellä JymyJussien tahnaista tarpomista ja sitä, josko sieltä tipahtaisi ensi kaudeksi Ville Viidan kaltaisia lihapaloja Kossulle.

Sisäpeli rokkaa

Koskenkorvan tilanteen voi tiivistää siten, että joukkue olisi sisäpelinsä puolesta valmis taistelemaan jopa pudotuspelipaikasta, mutta ulkokenttä pudottaa sen osakkeita niin paljon, ettei pudotuspelipaikka ole realistinen – ellei sarjassa tapahdu aivan ihmeellisiä asioita.

Koskenkorva saa rakennettua erinomaisen ykkösnyrkin. Otto Kauppinen oli kärkimiehenä viime kaudella sensaatiomainen, mutta valitettavasti hän on kärsinyt talven aikana loukkaantumisista. Aku Kettunen on erinomainen kakkonen ja Juho Hakomäki vaarallinen kolmonen. Hakomäki pystyy vaihtamaan, mutta hänellä on myös kova ja vaarallinen lyönti, mikä pitää ulkokentän varuillaan. Myös nelosena pelaavalla Jaakko Erkkilällä on samantyyppiset ominaisuudet kuin Hakomäellä. Hänkin on hyvä vaihtolyöjä, mutta sen lisäksi myös hyvä kotiuttaja.

Koskenkorvan kärki on niin vahva, että Jere Dahlströmillä pitäisi ruokaa riittää. Ja jos siittää riittää, Dahlström lyö edelleen miestä kotiin hurjia määriä. Kossulla on Dahlströmin takana toinenkin kohtalainen lyöjäjokeri, Kankaanpäästä tullut Petteri Kortelainen. Hänen roolinsa kaventuu Dahlströmin tulon myötä, mutta Kortelainenkin saa vastuuta – joko ykköskärjen kotiuttajana tai kakkoskärjen kotiuttajana. Vaikka Kossun kakkoskärki ei olekaan ultrapriimaa, Kossu kuitenkin pelaa sillä ja tekee kesän aikana myös tilanteita. Myös Ville-Veikko Olli on jokerina hyvä kotiuttaja.

Pelinjohtaja Mikko Vainionpää on railakkaan lyöntipelin kannattaja ja on varmaa, että hän tulittaa kesän aikana tykistöllään surutta – varsinkin vaikealla ja aakealla kotikentällään.

Ulkona iso reikä

Koskenkorvan haaste on ulkopeli.

Lukkari Juha Hakomäki on yksi Superin parhaista lukkareista ja voi nousta tällä kaudella jopa viiden parhaan lukkarin joukkoon – ellei hän jo ole siellä. Hakomäki on kovapäinen lukkari, mistä kertoo se, että hän on voittanut syöttöönsä liitetyt tekniset ongelmat, joihin toiset tuomarit ovat puuttuneet ja toiset eivät.

Myös Aleksi Rantalan ja Eero Kuitusen muodostama etukenttä on kohtalainen. Ei toki Superin huipputasoa, muttei myöskään heikointa kastia.

Linja on epätasaisempi. Anttoni Jakobsson on kehittynyt vuosi vuodelta ja pelaa tulevalla kaudella modernia kulmamiestä eli ykkösvaihdossa kolmoskulmaa, kakkosvaihdossa kakkoskulmaa ja takatilanteissa kakkosvahtina. Kakkospuolen pelaaminen korostuu varsinkin Koskenkorvalla, jossa kakkospuolen painajaisena on legendaarinen Antin monttu.

Aku Kettunen on kasvanut myös suurempiin mittoihin ja pelaa suuressa roolissa etulukijana ja takatilanteissa syvintä pussia. Tämä kaksikko on Koskenkorvan linjan tuki ja turva.

Kolmospuoli on sen sijaan heikompi. Jaakko Erkkilä pelaa takalukijana ja takatilanteissa tappimiestä. Petrus Puputti pelaa aina toisen puolen kulmaa kuin Jakobson. Ville-Veikko Olli on vaihtoehto Puputille.

Koskenkorvan suurin kysymysmerkki on takakenttä. Mikko Vainionpää on joutunut siirtämään Otto Kauppisen taakse ja vaikka hänellä onkin hyvät jalat, kopparin tontti on vielä hänelle outo. Myös Jesse Rantamäki on suuri kysymysmerkki vähäisen kopparikokemuksensa vuoksi. Juuso Vuorenmäki on kolmas vaihtoehto taakse.

Ei vaaraa putoamisesta

Vaikka Koskenkorvan pelissä onkin puutteensa, sillä ei ole vaaraa putoamisesta. Joukkueen materiaali o sarjan pohjakastin paras. Lisäksi pelinjohtaja Mikko Vainionpäälle on annettava tunnustus. Häntä pidetään vanhanliiton pelinjohtajana ja varmasti sille löytyy myös monista, varsinkin valmennuksellisista asioista perusteensakin. Vainionpää ymmärtää kuitenkin pelin keskeiset muuttujat ja uskaltaa pelata niiden mukaisesti. Hän on myös kartalla pelin kehityksestä, mistä kertaa muun muassa Koskenkorvan kulmapelaaminen siten, että parempi kulmapelaaja pelaa aina sillä puolelle, minne suurin paine kohdistuu.

Vainionpää on viihtynyt hyvin Koskenkorvan hieman vapaammassa ja rennommassa ilmapiirissä kuin, jossa hän joutui punnertamaan Seinäjoella.

Vaikka tämä kausi ei toisikaan vielä Kossulle toivottua pudotuspelipaikkaa, kausi voi olla sen kehitysprojektissa tärkeä vuosi. Joukkueessa on paljon hyviä elementtejä ja kehitysvaiheessa olevia pelaajia, joita voi hioa ja kehittää edelleen. Ja jos ennusmerkkejä voi lukea, virta vie nyt valtaa ja jopa pelaajia mieluummin Seinäjoelta Koskenkorvalle kuin toisin päin. Koskenkorvalla voidaan siksi katsoa jälleen kirkkaampaa taivaanrantaa.