Jos jalkapallo-ottelu päättyy toisen joukkueen 20–0-voittoon, on ymmärrettävää, että joku kysyy, onko sellaisessa ottelussa mitään järkeä?

Englanti voitti Latvian naisten MM-karsinnassa tiistaina Doncasterissa historiallisen suurilla lukemilla, ja jalkapallomaailma on sen jälkeen pohtinut ottelun järkevyyttä. Pohdinnoille on antanut lisää löylyä se, että tiistain karsintaotteluissa nähtiin toinenkin suuri mylly, kun Irlanti murskasi Georgian 11–0.

Kysymyksessä on toki oma järkensä, mutta oleellista tässä kohtaa ei ole kysymyksen järki, vaan vastauksen järki.

Naisten jalkapallo on tällä hetkellä valtaisassa myötätuulessa. Se on vuosikymmenten vastatuulten jälkeen viimeinkin tehnyt suuren läpimurtonsa ja vauhti kiihtyy koko ajan.

Myös Suomessa naisfutiksen ympärillä on upea noste, sillä nais- ja tyttöpelaajien määrä on ylittänyt jo 35 000 lisensoidun pelaajan rajan. Määrää voi pitää mykistävänä – ja olisi hienoa, jos joku tämän maan sadoista palkintoraadeista ymmärtäisi sen jotenkin huomioida.

***

Mutta itse peruskysymykseen: Onko jalkapallo-ottelussa, joka päättyy 20–0, mitään järkeä?

Vastaan lyhyesti, että paljonkin.

Vanha kansaviisaus sanoo, että olisi nähtävä metsä puilta.

Tässä on juuri sellainen kohta.

Yksittäisen ottelun tasolla 20 maalin murskavoitto on sinällään irvokas lopputulos, mutta on nähtävä, mihin tällaiset ottelut ja lopputulokset ennen pitkää johtavat. Ne johtavat siihen, että naisten jalkapallosta tulee väistämättä yksi maailman johtavista megaurheilulajeista. Se on väistämätöntä ja vääjäämätöntä.

Kysymys on nyt vain kasvukivuista, jotka on vain jaksettava kärsiä.

Historia on opettanut, että näin on käynyt ennenkin.

Kun Fifa päätti laajentaa MM-lopputurnauksen osallistuvien maiden määrän vuoden 1982 MM-kisoissa 16:sta 24:een maahan, maailmanviisaat ulvoivat kuin sudet kuorossa, että päätös pilaa jalkapallon. Arvostelijoiden tuoreessa muistissa oli vuoden 1974 MM-kisat, joissa Zaire oli kärsinyt Jugoslavialle 0–9-tappion.

Oltiin varmoja, että kun Afrikasta päästetään kisoihin enemmän maita, tulee rumaa jälkeä. Niin tuli – kun Algeria kaatoi taikurimaisen Lakhdar Belloumin johdolla kakkoslohkon avausottelussa Länsi-Saksan 2–1.

Italian MM-kisoissa kahdeksaa vuotta myöhemmin maailma osasi jo odottaa, että Kamerun voisi antaa kunnon vastuksen hallitsevalle maailmanmestarijoukkueelle, Diego Maradonan kipparoimalle Argentiinalle. Maailma erehtyi. Kamerun ei antanut vain kunnon vastusta, vaan kaatoi François Omam-Biyikin maalilla Argentiina 1–0.

***

Myös meidän suomalaisten on hyvä muistella historiaa. Kun Leijonat palasi koleana toukokuun päivänä 1995 takaisin Tukholmasta, Helsingin kadut ja torit täyttyivät kuin maailmanloppua olisi ihmetelty.

Ei ihmetelty maailmanloppua, vaan sitä, että Suomi oli voittanut historiansa ensimmäisen jääkiekon maailmanmestaruuden.

Sama Suomi, joka oli vajaat 40 vuotta aiemmin hävinnyt MM-kisoissa Kanadalle 0–24 ja muutamaa vuotta sitä ennen samaiselle Kanadalle 1–20. Eivätkä rumat lukemat rajoittuneen mustavalkokuvien aikaan. Tukholmassa 1970 Leijonien ensimmäisen kisaviikon lupaava lento vaihtui toisen kisaviikon avausottelussa 1–16-tappioon Neuvostoliitolle.

***

Historian opetukset eivät tarkoita sitä, etteikö esimerkiksi MM-karsintajärjestelmästä voitaisi keskustalla tai etteikö sitä voisi kehittää – mutta kehityksen lähtökohtana ei voi olla se ajatus, että pienet ja vasta ensimmäisiä hapuilevia askeleitaan lajissa ottamassa olevat maat luokiteltaisiin joksikin sellaiseksi saastaksi, jota ei ilkeä isolla ruudulla näyttää.

Jalkapallo oli pitkään kahdella mantereella pelattava peli, mutta viimeisten vuosikymmenten aikana siitä on tullut aidosti globaali urheilulaji. Kysymys ei ole vain siitä, millainen maajoukkue jollakin maalla on. Yksittäiset pelaajat ovat saaneet aikaan massiivisia kansanliikkeitä esimerkiksi Aasian maissa. Silläkin kehitystiellä oli omat kasvukipunsa, mutta ne on kestetty, eikä kukaan haikaile menneeseen aikaan.

Myös naisten jalkapallossa on vain hyväksyttävä se, että kehityksellä on aina hintansa. Joskus sen hintana on järjettömältä kuulostava lopputulos, mutta se hinta on vain maksettava, sillä mitä laajemmalla naisten jalkapallo leviää, sitä enemmän se hyödyttää jalkapalloa – ja parhaimmillaan jopa naisten asemaa ja arvostus sellaisissa maissa, joissa naisten asema ja arvostus eivät ole samalla tasolla kuin esimerkiksi pohjoismaissa.

Sen sijaan, että latvioita ja georgioita lykitään kauemmaksi suurilta näyttämöiltä, heidät pitäisi tuoda lähemmäksi suuria valoja. Hyvä esimerkki onnistuneesta ja myös rohkeasta kehitysaskeleesta jalkapallossa oli Kansojen liiga, jossa EM-lopputurnaukseen avattiin oma reittinsä myös pienemmille maille.

Tuota reittiä pitkän EM-kisoihin pääsi muun muassa Pohjois-Makedonia, jolle EM-kisapaikka oli sen historian ensimmäinen. Pieni asia suurmaille, mutta iso asia Pohjois-Makedonialle.

Myös Latvialle on turha nyrpistää nenäänsä.

Siihen, että jalkapallo on maailman suosituinta urheilua, on syynsä – ja niitä syitä kannattaa nytkin kuunnella.