Joensuu järjesti puolivälierien ensimmäisen yllätyksen kaatamalla Sotkamon vieraiskentällä 2-1 (5-0, 0-3, 3-0). Pekka, mitä ihmettä Hiukassa tapahtui?

Sinällään ei mitään ihmeellistä. Sotkamon ja Joensuun ovat olleet tällä kaudella erittäin tasaisia otteluita ja Joensuu oli ennen lauantaina voittanut tämän kauden kolmesta kohtaamisesta kaksi – ja ainoa tappiokin tuli kotiutuslyöntikisassa.

Myös lauantaina Joensuu oli heti ottelun alusta lähtien niskan päällä. Joensuun johti ennen ensimmäisen jakson neljättä vuoroparia 1-0 ja kun Juho Toivolan erinomainen lyönti tyhjensi pajatson, jakso oli paketoitu.

Joensuun hallintaa kuvastaa hyvin se, että ottelun lisäksi se voitti kolmostilanteen 22-17, mikä on aina kova saavutus Hiukassa.

Sotkamon ongelma näkyy tilastoissa. Se sai ensimmäisen juoksunsa vastan seitsemännessä pelaamassa vuoroparissa – ja vaikka Roope Korhonen löikin lopulta toisella jaksolla kaksi juoksua, Joensuu sai ennen muuta Roopen kiinni ja se pohjusti sen voiton.

Roopella oli lauantaina kahdeksan kotiutusyritystä, joista tuli nuo kyseiset kaksi juoksua. Ne tulivat kuitenkin samalla lyönnillä. Roopen leikkuri oli toki hyvä, mutta Henri Litmanen oli loukannut itseään aiemmin ottelussa, mikä näkyi hänen liikkumisessa. Emme saa koskaan tietää, olisiko terve Litmanen pystynyt torjumaan lyönnin, mutta nyt ei pystynyt ja toinen jakso ratkesi siihen.

Miltä tämän parin jatko näyttää?

Se on käynyt selväksi, että tästä parista voi mennä välieriin kumpi joukkue tahansa. Ottelusarja ei ole kuitenkaan missään tapauksessa vielä ohi, sillä Sotkamo pystyy voittamaan myös Mehtimäellä. Tiistain toinen ottelu on joka tapauksessa iso ottelu, sillä jos Joensuu voittaa myös toisen ottelun, silloin Sotkamo on pahassa puristuksessa.

Otteluparissa on toki useampia pelillisiä muuttujia, mutta tärkein on – kuten lauantainakin nähtiin – se, saako Joensuu Roopen kiinni. Tarkkoihin juoksumääriin ei kannata hirttäytyä, mutta kyllähän Roopen pitäisi pystyä lyömään ottelussa sellaiset 4-5, jotta Sotkamolla olisi realistiset mahdollisuudet voittaa otteluita.

Joensuulta löytyy kuitenkin niin paljon tilanteentekovoimaa ja kotiutusvoimaa, että Sotkamonkin on pystyttävä takomaan juoksuja. Jos Roope ei niitä lyö, niin kuka ne lyö?

Aleksanteri Huotari löi lauantaina yhden juoksun ja totta kai Veeti Kokkokin on pelannut Roopen rinnalla lyöjäjokerina hyviä otteluita, mutta Kokko on ensimmäistä kertaa pelaamassa näitä kinkereitä eikä Huotarikaan ole vielä mikään rutinoitunut ratkaisija. Siksi sen ainoa rutinoituneen ratkaisijan on pakko onnistua.

Joensuun voitto perustui lauantaina hyvän sisäpelin lisäksi siihen, että Ville Väliaho pelasi lukkarina erinomaisen ottelun ja ulkokentän räpylä piti. Väliaho matala on todella härski matala, mutta kun sen menee läpi, silloin se menee läpi – ja varmasti Väli-Ville vetää samanlaista linjaa myös muissa otteluissa.

Joensuulle on annettava myös siinä mielessä tunnustus, ettei ei jäänyt suremaan heikosti mennyttä runkosarjaa. Joensuu ruuvasi jo jatkosarjassa sisäpeliään sellaiseksi, että se pelaa tarkkaan laskettuna jopa kolmella kärjellä. Muutos on toiminut tosi hyvin.

Joensuulle on myös iso plussa Samuel Tirkkosen pääseminen lähes täyteen iskuun. Hän ei ole yhtä nopea kuin parhaimmillaan, mutta Tirkkonen on silti vahva etenijä, minkä lisäksi hän on hyvä ulkopelaaja.

Kaiken lisäksi Joensuulta puuttui lauantaina joukkueen kärkipelaaja ja polttolinjan tärkein pelaaja Konsta Kettunen, mikä nostaa entisestään sen voiton arvoa.

Vimpeli nousi vaikeuksien kautta 1-0 (5-5, 8-2) -voittoon Kempeleestä Saarikentällä. Mihin tämä ottelu ratkesi?

Ottelun tärkein vuoropari oli ensimmäisen jakson viimeinen vuoropari, jossa Vimpeli tuli tasoittavalleen 2-5-tappioasemassa. Kun Vimpeli nousi kolmen juoksun takaa tasoihin, se sai sisäpelissä päälle sellaisen hurmion, joka muistutti sen edellisen mestaruuskauden parhaita hurmio-otteluita.

Kysymys ei ollut toisella jaksolla vain yksittäisistä onnistumisista tai Kempeleen ulkopelin ongelmista, vaan siitä, että Vimpelillä käytännössä kaikki pelaajat onnistuivat vuoron perään. Kuvaavaa Vimpelin hurjalle esitykselle oli, että se teki ottelussa 28 kolmostilannetta ja löi 65 kärkilyöntiä.

Ne ovat hurjia lukemia, kun otetaan huomioon, ettei Kempele pelannut huonosti.

Kempele oli joutunut muokkaamaan kokoonpanoaan loukkaantumisten vuoksi – ja muutokset näkyivät myös ulkopelissä. Kopparina koko kauden pelannut Juhani Ojala pelasi etumiehenä suljetussa rajassa ja Teemu Hollanti oli nostettu kakkoskoppariksi. Lisäksi vahvuudesta puuttui toinen lyöjäjokeri Matti Korhonen.

On selvää, että Onni Määtän puuttuminen ja tehdyt muutokset näkyivät Kempeleen ulkopelissä, mutta se ei kuitenkaan selitä Vimpelin upeaa sisäpeliesitystä. Vimpelin vaihtolyönnit olivat kautta linjan vastustamattomia ja kotiutuksista suurin osa sellaisia, että olisi ollut se sama, kuka ulkona olisi pelannut.

Varsinkin kuusi juoksua lyönyt Matias Rinta-aho oli aivan pitelemätön mailassa. Myös Jukka-Pekka Vainionpään kotiutukset olivat sellaisia, että niillä olisi ehtinyt kotiin, vaikka olisi lähtenyt liikkeelle hieman myöhemmin.

Miltä tämän otteluparin jatko näyttää?

Otteluparin punnukset ovat nyt Vimpelin eduksi, mutta Kempelettä ei kannata vielä haudata.

Kukaan ei tiedä, mitä olisi tapahtunut, jos Kempele olisi saanut pidettyä ensimmäisellä jaksolla 5-2-johtonsa ja voittanut jakson. Olisiko Vimpeli saanut päälle nyt nähdyn kaltaista hurmosta – ja olisiko Kempeleen ja Saarikentälle matkanneen kannattajaryhmän selkäranka naksahtanut sen verran kuin se nyt näytti ensimmäisen jakson menettämisen seurauksena naksahtavan.

Supervuoroparissa ja kotiutuslyöntikisassa voi tunnetusti tapahtua mitä tahansa ja siksi yhden jakson voittaminen olisi hyvinkin voinut kääntää koko ottelun.

Kempele hävisi ylemmässä jatkosarjassa kuudesta ottelusta viisi ja nyt tähän putkeen tuli kuudes tappio, joten eihän tämä hyvältä näytä.

Määtän puuttuminen on toki iso ja harmillinen takaisku, mutta minkäs teet. Nyt on vain uskottava siihen, että se pystyy samanlaiseen peliesitykseen tiistaina Sarkkirannassa kuin vaikealla Saarikentällä ensimmäisellä jaksolla lauantaina. Muuta vaihtoehtoa ei ole, sillä jos Kempele ei saa pysäytettyä Vimpeliä tiistaina, Veto menee silloin menojaan.

Sunnuntaina Manse kohtaa puolivälierissä Pattijoen ja Kouvola Kiteen. Voidaanko näissä ottelupareissa nähdä yllätyksiä?

Lauantai osoitti ennen muuta sen, että yllätykset ovat puolivälierissä mahdollisia. Joensuu yllätti Sotkamon ja Kempelekin näytti lyövän avausjaksolla luun Vimpelin kurkkuun.

Se on rehellisyyden nimissä sanottava, että Manse-Pattijoki-parissa on vaikea nähdä ainakaan mitään dramaattisempaa yllätystä. Pattijoki voi voittaa yksittäisen jakson tai jopa jaksoja ja jopa yhden ottelunkin, mutta joukkueiden tasoero on niin suuri, ettei jatkoon menijästä pitäisi olla epäselvää.

Henri Puputin selkävaiva tasoittaa hieman punnuksia, jos Puputti ei pysty pelaamaan täysillä tehoilla, mutta ei se tätä ottelusarjaa ratkaise.

Kouvola-Kitee on tasaisempi pari, vaikka Kouvola on otteluparissa ennakkosuosikki.

Kitee on pelannut koko kauden rohkeaa lyöntipeliä jo vaihtotilanteissa ja sitä kautta se voi horjuttaa myös Kouvolaa – varsinkin, jos Kitee saa onnistumisia heti jaksojen alussa. Helppoa se ei ole, sillä Kouvolan ulkopeli on ollut viime viikkoina suorastaan jäisen hyvää.

Rohkean lyöntipelin lisäksi Kiteen kannalta olisi elintärkeää, että räpylä pitää ja Joona Lehtinen onnistuu lukkarina. Huippuvireeseen päässyt Patrik Wahlsten on Kiteen ulkopelin kannalta suurin uhkatekijä, mutta kyllähän hänetkin on mahdollista saada aisoihin tarkalla ulkopelillä ja Lehtisen syötöillä.

Kitee voitti Kouvolan heinäkuussa Rantakentällä ja kotikentällä sen mahdollisuudet yllättää ovat nytkin paremmat kuin Kouvolassa.